Lähimmäisten auttaminen ja empatia ovat valtion säästötoimien seurauksena nousussa
Yksilöistä ja pienyhteisöistä kumpuava lähimmäisten tukeminen ja auttaminen on nosteessa. Yksilöt auttavat lähimmäisiään ja lisäksi urheiluseuroille, kouluille, nuorisotyölle, vähävaraisten tukiyhdistyksille ja hengellisille vapaaehtoisjärjestöille tulee lahjoituksia.
Mistä ihmeestä tämä suomalaisten empaattisuusaalto kumpuaa? Tarpeestahan se syntyy, kun yhteiskunnan tuet kutistuvat. Yksilön antamalle avulle on taas kysyntää ja löytyy enenevässä määrin niitä, jotka palkitsevat auttajansa kiitollisuudella.
Rahalla on taas yksilölle merkitystä kun sillä saa arvostusta
Kehitys on auttajan, filantropistin, kannalta positiivinen. Rahalla on taas merkitystä ja sillä saa arvostusta. Kannattaa nähdä vaivaa rahan ansaitsemiseksi, kun rahan avulla voi tulla tärkeäksi yhteisölleen ja tuntea tekevänsä tärkeää työtä yhteisönsä ja läheistensä hyväksi. Kaikki filantropia ei ole enää monopolisoitu valtion ja julkisen sektorin haltuun.
Työssäkäyvien ja yrittäjien arvostus korostuu
Säästöt valtion sosiaalisista tuista ja ilmaispalveluista ovat ikävämpi puoli kehityksestä. Valtion säästöillä on myös kauniimpi seuraus. Säästöt tarkoittavat suurempia suhteellisia tuloja työssäkäyville, yrittäjille ja sijoittajille. Heidän merkityksensä ja mahdollisuutensa kasvavat. Syntyy yhteiskunta, jossa yksilöllä ja läheistyöllä on merkitystä ja arvostusta. Kaikki empatia ei tapahdu kasvottomimman ja etäisimmän mahdollisen kollektiivin, valtion, toimesta.
Järkevä filantropia hyödyttää yhteiskuntaa
Minulla on varakkaita ja hyvin ansaitsevia ystäviä, joilla on outo ongelma. Rahaa on, mutta ei ole läheistä, jota voisi varallisuudella auttaa. Omia lapsia ei välttämättä ole ja jos on, niin ei ole järkeä hukuttaa lapsiaan helppoon, ilmaiseksi saatuun rahaan. Ei ole autettavia kun julkinen sektori käyttää filantropiaansa yli puolet bruttokansantuotteesta (julkiset ilmaispalvelut ja tulonsiirrot) ja kaikki saavat jo kaikkea.
Ystäväni ovat keksineet erilaisia ratkaisuja. Yksi matkustelee karibialla osallistuen upporikkaiden risteilyihin, toinen välttelee työn tekemistä, kun valtio kuitenkin vie lisätienstit kovilla progressiivisilla veroilla ja lisäksi valtio syö mahdollisuudet järkevään filantropiaan. Valtion massiivisilla tukiaisilla/veroilla on seurauksensa: laiskuus, yksilöiden välinpitämättömyys toisistaan, itsekkyys ja rahan merkityksen väheneminen.
Valtion massiivista roolia perustellaan sillä, että yksilö on itsekäs. Kyse on kuitenkin kierteestä. Valtion suuri rooli johtaa yksilöiden itsekkyyteen, jolla taas perustellaan valtion suurta roolia.
Suomi on mennyt valtiokeskeisyydessään liiallisuuksiin
Suomalaiset ovat aiemminkin huolehtineet lähimmäisistään ja puutteenalaisista ja antaneet vähästään niille, jotka ovat vielä pahemmassa pulassa. Voimme lukea tuosta ajasta 1800 luvun ja 1900 luvun alun kirjallisuudesta. Kyse ei ollut mistään kulta-ajasta, johon kannattaa palata. Mutta ei ole toinen ääripääkään mitään kulta-aikaa.
Kuusikymmentä vuotta sitten oli tavoitteena korvata lähimmäisen, työnantajan, kirkon, pienyhteisön ja pitäjän apu valtion ja keskitetyn yhteiskunnan tuilla. Niin tehtiin ja tässä olemme. Mutta menimmekö “hyvän asian” edistämisessä liian pitkälle ?
Kuvan lähde: pixabay
” Kaikki filantropia ei ole enää monopolisoitu valtion ja julkisen sektorin haltuun.”
Sijoittajana saatan tuntea itseni ahneeksi ja joskus melko itsekkääksi tavoitellessani vain omaa etuani ja isoja voittoja.
Filantrooppinen minäni ja omatunto saattavat kysyä, että kenelle nyt keräänkään kassaa. Ehkei vielä hautajaisia varten, vaikka ei sitäkään ikäihminen koskaan tiedä?
Eräs vanha sanonta toteaa, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Samoin omastaan antaminen on suurempi nautinto, kuin vain itselle kerääminen.
Olen lopettamassa yrityksen toimintoja, ja iloa tuottaakin nyt varojen jakaminen lastenlapsille. Rahaa tarvitaan ensin opintoja varten ja myöhemmin kodin perustamiseen. Näihin tarkoituksiin on ilo antaa omastaan ja tuottaa iloa koko perheen pienimmille, siinä on tarkoitusta myös elämälle. Tarkoitus on olla hyödyksi ja avuksi lähistölleen.
Minua on joskus haitannut ja häirinnyt lähimmäisen auttamisen rangaistavuus, (lahjavero).
Lahjaveron puuttuminen tai siihen tiettyjen suurempien poikkeuksien mahdollistaminen kuitenkin aiheuttaa “Filantrooppisia” ilmiöitä, joilla käytännössä kierretään veroja. Näistä ehkä kuuluisin on KPMG:n skandaali jossa kärysi muun muassa nykyinen Kanadan pääministeri Justin Trudeau. En usko hetkeäkään että erinäiset USA:ssa toimivat Foundationit olisivat täysin filantrooppisella asialla.
Hyvä kysymys onkin, mites saadaan pidettyä lainsäädäntö ja verotus sellaisina että saataisiin tätä hyvän eteen tekemistä mahdollisimman paljon, ilman että kyseisiä kanavia väärinkäytetään räikeästi. Lähimmäisen auttaminen kun joka tapauksessa tuo enemmän hyvää maailmaan kuin uusien hienojen autojen hankinta tjsp.