Pääministeri Theresa Mayn mukaan Britannia aloittaa EU:sta irtoamisen keväällä. Hän on koventanut äänenpainojaan prosessin luonteen suhteen viime päivinä omalle väelleen puhuessaan: Britannia pysyy sataprosenttisesti itsenäisenä valtiona. Sanoo suomeksi, että se ei hyväksy EU:n Norjalle ja Sveitsille asettamia ehtoja yhteismarkkinaan kuulumiselle. Nehän noudattavat käytännössä EU:n säädöksiä ja maksavat jäsenmaksun kaltaisia avustuksia.

Linja ei isommin yllätä, vaikka May EU:ssa pysymistä kannatti. Hän on kuitenkin pitkään vastustanut avointa maahanmuuttoa. Toiseksi, hänen on pidettävä puolueensa kasassa ja vallassa. Konservatiivien on pakko rajoittaa siirtolaisuutta estääkseen puolueensa hajoaminen ja UKIP:n rynnistys seuraavissa vaaleissa. Jo poliittinen matematiikka pakottaa siihen.

Financial Timesin tänään julkaisemassa jutussa Francois Hollande vakuutti, että hän ei hyväksy minkäänlaista lipsumista EU:n neljästä peruspilarista yhteismarkkinaan kuulumisen ehtona. Samat sanat latoi vähän aiemmin Angela Merkel. Sitä painottivat jo pari viikkoa sitten EU:n huippukokouksen jälkeen Visegrad-maiden eli Puolan, Tshekin, Slovakian ja Unkarin johtajat. He lupasivat käyttää veto-oikeuttaan, jos muu EU tarjoaa Britannialle pääsyn yhteismarkkinaan, vaikka se rajoittaisi työvoiman vapaata liikkumista.

Kyse ei taatusti ole tyhjästä uhkailusta tai härskistä neuvottelutaktiikasta. Oikeus työskennellä vapaasti EU:ssa oli itälaajentumista kannattaneiden sikäläisten keskeisiä perusteita. Arvojärjestys ei ole gallupienkaan mukaan siellä muuttunut. Köyhempien jäsenmaiden merkittävin vientituote on työvoima. Visegrad-maiden näkökulmasta pelissä on yhteismarkkinan arvokkain ulottuvuus. Sen tuhoutuessa EU:sta ei jää niille paljoa iloa.

Hollande ja Merkel korostavat aivan oikein, että Britannialle tehdyt myönnytykset innostaisivat muitakin euroskeptisiä voimia vaatimaan vastaavaa sopimusta. EU on eksistentiaalisessa kriisissä. Jos britit saavat ilmaisen lounaan, kohta sitä vaativat kaikki. Se olisi EU:n ja yhteismarkkinan loppu. Puolen vuosisadan työ on vaakakupissa.

Mahdollisimman pehmeää ratkaisua ajavien teollisuuspiirien tuntuu olevan sitä vaikea ymmärtää lyhytnäköisten voittojen sumentamana. No, jos EU on haudattu kymmenen vuoden päästä, niin mitäpä se eläkkeelle painuneita patruunoita vaivaa; huitaisevat toisellekin jalalle Cordon Bleuta golfhotellinsa terassilla Karibialla.

Onneksi poliitikot pistävät hanttiin. Merkel sanoi, että bisnesväen on turha odottaa myötäkarvapolitiikkaa ainakaan häneltä – vaikka ei kaupan hiipuminen häntäkään naurata, jos ei minuakaan.

Yhtälöstä seuraa, että brexitistä toteutuu kova versio. Sen takana onkin lähes puolet briteistä gallupien mukaan. Konservatiivien porukassa osuus lienee selvästi suurempi.

Britannian ja EU:n kauppasuhteet määrittyvät siirtymäajan jälkeen WTO:n raameissa, koska keskinäinen sopimus on näillä reunaehdoilla todella kaukana jo prosessin luonteen takia. Ensin se on neuvoteltava hirveällä tuskalla ja sitten hyväksytettävä jokaisessa EU-maassa. Vastarannan kiiskeistä ei varmasti tule pula, ja jokaisella on veto-oikeus.

Britannian ja EU:n säädösten ajautuessa ristiriitaan edessä on tulleja ja muita keskinäisen kaupan esteitä. Yhteismarkkinaan suunnatut investoinnit Britanniaan putoavat reippaasti, kuten jo monet suuryhtiöt ovat varoittaneet. Miten tähän pitää suhtautua sijoittajan, sen päätelköön jokainen itse. Poliittinen yhtälö ei tästä muutu ilman ihmettä.