Asuntoluottojen kysyntä on alkanut piristyä

Asunnot ja metsä Talous

Finanssialan pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä ja erityisesti asuntoluottojen kysyntä on ollut kesällä vuodentakaista vilkkaampaa.  Pankinjohtajien odotukset kotitalouksien luotonkysynnästä loppuvuoden aikana ovat erittäin korkeat.

Yritysten merkittävää luotonkysyntää joudutaan odottamaan

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että yrityksille on myönnetty kesän aikana hieman enemmän luottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Saldoluku kuitenkin laski hienoisesti. Myös yritysten luotonkysynnän odotukset loppuvuodelle ovat lievässä nousussa. Kolmannes pankinjohtajista odottaa kysynnän vilkastuvan. Investointeihin, yrityskauppoihin ja -järjestelyihin käytettävien lainojen kysynnän odotetaan lisääntyvän.

”Inflaatio euroalueella on helpottanut, ja markkinakorot ovat laskeneet. Kuluttajien luottamus omaan talouteensa on Tilastokeskuksen mukaan noussut loppukevään alhosta, mutta se on yhä matalalla tasolla. Kotitalouksien odotukset tulevalle syksylle ovat aavistuksen parantuneet ja oman asunnon pari vuotta kasaantunut hankintapaine voi alkaa purkautua”, sanoo Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mariia Somerla.

Myös rakennustuotannossa myönnettyjen rakennuslupien ja aloitettujen rakennushankkeiden määrät ovat kääntyneet kasvuun.

”Yritysten luotonkysynnän merkittävää piristymistä joudutaan vielä odottamaan. Suomen talouskasvu on edelleen haurasta.” Somerla toteaa.

Related Posts

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan