Kansakunnan hyvinvointi on riippuvainen kansakunnan vauraudesta, pelkistäen varallisuudesta. Varallisuus voidaan karkeasti jakaa perittyyn ja luotuun varallisuuteen. Perityn varallisuuden osalta meillä on lukuisia esimerkkejä, tietyt suomalaiset suvut ja luonnollisesti Ruotsi kansakuntaesimerkkinä. Luodusta varallisuudesta esimerkkinä olkoon muinainen Nokia, vähemmän muinainen Rovio ja Supercell.

Yhtä kaikki, varallisuuden kasvattaminen, perityn tai luodun, vaatii finanssimarkkinan (markkina, jossa rahalla tehdään rahaa) ymmärrystä ja osaamista. Olen huolissani tämän ymmärryksen ja osaamisen heikosta kansallisesta tasosta ja kehittymättömyydestä. Olen useissa tilaisuuksissa verrannut tilannettamme skenaarioon, jossa kansaa ei aikoinaan olisi painostettu luku- ja kirjoitustaidon oppiin. Olisi riittänyt, että silloiset (ja myöhemmät) päättäjät olisivat hallinneet nämä taidot ja tulkinneet maailman menoa ymmärtämättömille.

Finanssilukutaidon osalta maamme päättäjät ovat sitä mieltä, että kansan ei tarvitse tätä taitoa osata. Tämä ilmenee mm. siten, että yhteiskunta ”pakkohoitaa” työeläkettä kartuttavan palkansaajan sijoituksia, ilman että kansalaisella on tarvetta ymmärtää asiaa, saati arvioida järjestelmän toiminnan tuloksellisuutta tahi hakea itselle paremmin sopivia vaihtoehtoratkaisuja. Kun asiaa ei tarvitse ajatella tai sen eteen mitään tehdä, ei ole mitään perusteita oppia ja osata.

Ruotsi on mielestäni toiminut finanssilukutaidon osalta fiksusti. Valtio pakkohoitaa suurinta osaa kansalaistensa eläketurvasta, mutta sälyttää osan tästä kansalaisen omalle vastuulle. Näin syntyy lukukinkerit, jossa on pakko ottaa selvää ja sitä kautta oppia. Opittua finanssilukutaitoa voi soveltaa sitten laajemminkin oman varallisuuden kasvattamiseen ja kansakunta kiittää ja voi hyvin.