Suomalaisista on tulossa kerrostalokansaa

Useat merkit viittaavat siihen, että asuntokaupan tahti kiihtyy ja kannattelee myös asuntorakentamista, todetaan Rakennusteollisuus RT:n asuntomarkkinoiden teemakatsauksessa. Tilastokeskuksen marraskuun alustavien tietojen perusteella Suomessa aloitettiin viime vuonna arviolta kaikkiaan 38 000 asunnon rakentaminen, joka on lukumääräisesti enemmän kuin koskaan aiemmin.

Asuntotuotanto on painottunut vahvasti pieniin kerrostaloasuntoihin ja kasvukeskuksiin. Kerrostaloasuntojen rakentamismäärä kokonaisuudessaan lähestyy tasoa, jolla oltiin viimeksi 1970-luvun maaltamuuton aikaan. Suomalaisista on tulossa sosiaalisessa mediassa seikkailevia kerrostaloihmisiä.

”Käynnissä on kaupungistumisen uusi aalto, joka edellyttääkin asuntojen merkittävää uudistuotantoa, jotta asumismenot eivät lähde hallitsemattomaan kasvuun”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

Työllisyyden koheneminen, kuluttajien luottamuksen korkea taso sekä asuntolainojen reaalikorkojen painuminen nollaan saavat suomalaisia taas asuntokaupoille. Nostetut asuntolainat ovat kääntyneet kasvu-uralle ja asuntokauppavuosi on alkanut reippaasti.

”Yhtenä vauhdittavana tekijänä nostaisin esiin vuonna 2010 syntyneiden ikäluokan, joka on suurin sitten vuoden 1996 ja joka aloittaa koulun tänä vuonna. Monet kotitaloudet ovat heikon taloudellisen kehityksen aikana siirtäneet muuttopäätöstään isompaan asuntoon, mutta nyt talouden virkoamisen myötä perheillä on paremmin rahkeita siirtyä tarpeiden mukaiseen asuntoon. Kun muuttopäätöksiä tehdään usein ennen lapsen koulun alkamista, on selvää, että tämä vuosi on vilkasta asunnonvaihtojen aikaa.”

Asuntorakentamisessa ja asuntomarkkinoilla on Pakarisen mukaan tänä vuonna kaksi isoa kysymystä: Minne kotitalouksien patoutunut kysyntä purkautuu ja millaisena asuntosijoittajien kysyntä jatkuu.

”On kiinnostavaa, kohdistuuko purkaus yhä kaupunkien keskustoihin vai hakevatko kotitaloudet lisää tilaa keskusta-alueiden liepeiltä. Ainakin omakotitaloille näyttäisi olevan kasvavaa kysyntää, jota tosin jarruttavat tiukat rahoitusehdot”, Pakarinen pohtii.

Pienten kerrostaloasuntojen tuotannon kasvun taustalla ovat tämän vuosikymmenen aikana olleet vahvasti erilaiset sijoittajatahot. Ultramatalat korot yhdessä vuokrien nousuvauhdin kanssa ovat taanneet asuntosijoittamisen suosion. Pakarinen muistuttaa kuitenkin, että markkinoille valmistuu paraikaa runsaasti uusia asuntoja, joka voi heikentää uusien asuntosijoitusten intoa. Tämä puolestaan vähentäisi asuntojen tuotantoa ja vuokra-asuntojen tarjontaa.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä