Metsäteollisuudella paljon hukassa

Metsäsektori lahoaa monella tavalla

Ilmaisu “pallo hukassa” ei sovi metsäteollisuuden tuotteisiin eikä se riitä liioin kuvaamaan kriisin syvyyttä muutoinkaan.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksillä on strategia ollut hukassa kauan. PC:n yleistyminen aikaansai ensimmäisessä vaiheessa tulostamisen lisääntymistä, mutta niistä ajoista on kulunut jo liikaa aikaa. Liikaa sen takia, että sopeutumiseen vapaaehtoisesti olisi ollut mahdollisuus hyvinkin kokonaisen vuosikymmenen ajan.

Jos jäsenyrityksillä ei mene hyvin, sen paremmin ei kulje Metsäteollisuus ry:llä. Alan ulkopuolelta värvätty Anne Brunila ei ilmeisesti pystynyt tuomaan mitään konkreettista metsäteollisuuden etujärjestölle.

Ilman Brunilan eroakin olen koko kesän kiinnittänyt huomiota siihen, että metsäteollisuuden tiedottamisessa on ollut totuus hukassa.

Teollisuuden omien ilmoitusten mukaan puusta vallitsee hirmuinen pula samaan aikaan kun kaikki muut merkit viittaavat kysynnän lopahtamiseen.

Edelleenkin Metsäteollisuuden sivuilla toistetaan vanhaa fraasia siitä, miten ala työllistää suoraan ja välillisesti 200.000 henkilöä.

Jo useita vuosia sitten välillisen työllistämisen määrä on kyseenalaistettu. Metsäteollisuus on tuonut lisätuloja esim. metsänomistajille ja kuljetusalalle, mutta kyse on ollut monen henkilön osalta vain lisätuloista, ei ainoasta tai edes pääasiallisesta tulonlähteestä.

Jo pitkään jatkuneet metsäteollisuuden voimakkaat supistukset antavat työllistämisluvuille epätodellisen lisänsä. Ilmoitetut supistukset koskevat siis vain suoraan työllistettyjä, joitten päälle tulevat välillisesti työllistetyt ja nyt työnsä menettäneet.

Kun visiot puuttuvat metsäteollisuudelta, tarjoan paremman puutteessa tilalle omaani. Jos suurin osa sisämaassa sijaitsevasta kemiallisesta metsäteollisuudesta ajetaan alas, metsäteollisuuden suora ja välillinen työllistävä vaikutus putoaa 100.000 henkilöön. Sellainen pudotus on hirvittävä isku Suomen kansantaloudelle.

2 thoughts on “Metsäteollisuudella paljon hukassa

  1. Myyntiretoriikka säilynyt ennallaan

    Näin kertoo Kristiina Volmari tuoreessa (7.8.2009) väitöstutkimuksessaan, jossa hän tarkastelisuostuttelustrategioita metsäteollisuuden asiakaslehdissä ja niiden tuoteartikkeleissa vuosilta 1950-2006.

    Tutkimuksen mukaan Suomalaisen metsäteollisuuden myyntiretoriikka on säilynyt lähes ennallaan 1950-luvulta lähtien. Vain kirjoittelun pintakerrokseen on tullut mainonnallisempaa tekstiä ja visuaalisesta ilmettä.
    Pinnan alta kuitenkin paljastuvat ydinsanomat, joissa uskottavuutta haetaan yhä vetoamalla faktoihin. Tämä ydinsanoma on pysynyt samana viimeiset 50 vuotta.
    Väitöstiedote löytyy Vaasan yliopiston sivuilta.
     
    Pekka
  2. 50 vuotta vanhoja virsiä

    Voihan Madonna! Maailam muuttuu ja digitalisoituu. Miksi paperi ei mene kaupaksi entiseen tyyliin? Tuli tällainen kysymyssarja mieleen:

    1. Kuka miettii kirjapainon perustamista?
    2. Monesko läppäri on jo kierrossa?
    3. Tilaatko yhtään paperilehteä?
    4. Perustaisitko sanomalehden?
    5. Ostatko iltapäivälehtiä?

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8