Taustaa kirjoitussarjalle ”Sijoittamisen perusteet”

2000-luvun vaihteessa minulta pyydettiin painettua sijoitusopasta. En silloin pitänyt sen kirjoittamista mielekkäänä enkä liioin usko vieläkään voitavan laatia mitään käsikirjaa keinoista tulla miljonääriksi.

Huomattava osa Piksun sisällöstä on tarkoitettu ammattisijoittajille, minkä takia yhteistyökumppanimme toivoi tällaista kirjoitussarjaa sijoittamisen perusteista. Aloitan tehtävän ja ainakin yksi kirjoittaja tullee myöhemmin mukaan.

Eräitä lähtökohtia:

1) Tämä kirjoitussarja on keskustelua ja kommentointia jo olemassa olevan sijoituskirjallisuuden kanssa. Ei ole tarkoitus toistaa kaikkea sellaista, mikä on jo aiemmin julkaistu.

2) Koska tavoitteena on laajan, vaikean ja monipuolisen aiheen tiivistäminen kompaktiin muotoon, pelkistäminen on välttämätöntä ja pelkistämisestä on vain kukonaskel yleistämiseen. Kaikkia nyansseja ei voi mahduttaa etenkään ensimmäisiin merkintöihin.

Piksu käyttää Creative Commons -lisenssiä, jos toisin ei ilmoiteta.

Tämä kirjoitussarja kuitenkin julkaistaan normaalein tekijänoikeuksin, jotka kuuluvat kullekin kirjoittajalle.

9 thoughts on “Taustaa kirjoitussarjalle ”Sijoittamisen perusteet”

  1. Sijoittamisen perusteista

    Aihe on erittäin hyvä mutta vaativa. Minulla on jo kaikki tärkeimmätä suomenkieliset sijoitusteokset alkaen "Yksiö keskustassa" ja päätyen Lindströmin pihveihin Saarion tuotteita unohtamatta. Ulkomaan kirjoja on toista hyllymetriä, mutta vieläkään en ole oivaltanut, mitä tänään kannattaa ostaa ja mitä myydä.

     

    Nyt kun asiantuntijat ovat asialla, ei liene pahitteeksi auttaa meitä repuuseja, jotka eivät vieläkään osaa ostaa halvimpaan ja myydä kalleimpaan hintaan 🙂

     

    1. Skillerille:

      Ainakaan minä en aio treidaamista käsitellä ollenkaan. Jos haluat pari vinkkiä ja konstia paljastaa, sovitaan ajankohdasta mielellään meilillä. Mieleen tosin tulee Talsassa blogannut Nousiaisen poika, joka kumosi kaikkien opit, mutta ei omistaan pukahtanut mitään. Ilmeisen viisas mies.

      T. Juha  

  2. Eipä treidaamista, ei

    En ajatellutkaan, että treidaamista kirjoitussarjassa käsitellään. Mutta ehkä palautteestani sai se käsityksen. Sanoinhan etten ymmärrä mitä tänään kannattaa ostaa ja mitä myydä. Tämä lause pitänee ottaa ilman sanaa "tänään". Minua todella kiinnostaa pitkäaikainen sijoittaminen, jolloin aikajänne on vuosia. Siihen on kyllä pieni salkkukin olemassa. Hyvää menestystä ja apuja kirjoittamiseen jos et ihan yksin muista kaikkea.

     

    T. Skiller

    1. Tässä vastaus

      Edellisessä blogikirjoituksessani juuri annoin perusteltua tietoa sijoitusten ajoittamisen suhteen. Siinä on myös näkemys millaisessa tilanteessa kannattaa hypätä taas kyytiin.

      1. Blogikirjoituksen kuvat

        Minä en saa kuvia näkymään ko kirjoituksessa, vaikka muut Piksun sivuston kuvat näkyvät.

         

        T. Skiller

      2. Itsellä näkyy

        Jostain syytä en ole saanut kuvui normaalisti näkymään, joten olen linkittänyt niitä. Nuo linkit kyllä näkyvät itselläni…

      3. Tänks.

        Nyt rupes Lyyti kirjottamaan…

         

        T. Skiller

  3. Annan käytännön esimerkin…

    … miten luodaan kymmenentuhannen euron varallisuus arvo-osuustilille? Aloitetaan parillakymmenellä. Eiköhän se tuppaa menemään latvasta tyveen ja takas sen mitä matkalla alas ehti oivaltaa.

    jousimies

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,