Olen viime aikoina mietiskellyt paljonkin sitä miten nykyinen elintasomme pystytään ylläpitämään myös tulevaisuudessa. Tuotannollinen työ siirtyy edelleen koko ajan maamme rajojen ulkopuolelle ja erityisesti vientitulojen kehrännyttä paperiteollisuutta ajetaan vauhdilla alas, eikä uusia kasvavia vientialoja juuri näy.  Voimmeko me todella elää myymällä halkoja toisillemme, kuten vanhassa sanonnassa sanotaan?

Tuo sanonta on todellakin mitä ajankohtaisin sillä nimenomaan väitän, että juuri noissa haloissa voi olla tulevaisuutemme!

Ensinnäkin täytyy muistaa, että mitä vähemmän tuo, sitä vähemmän täytyy viedäkin, jotta maan talous pysyy tasapainossa. 

Paperiteollisuuden alasajon myötä vapautuu muuhun käyttöön tuntuva määrä metsiemme vuosikasvua, joka voidaan helposti ja pienin investoinnein valjastaa energian tuotantoon. Jos koko paperinteosta vapautuva puumäärä käytetään korvaamaan vastaava määrä tuontienergiaa, ei kauppataseeseen välttämättä tule kummoistakaan lommoa, vaikka paperitehtaita suljettaisiin enemmänkin.

Energiapuun korjuu, toimitus jalostukseen ja edelleen polttoon on väistämättä aina työvoimavaltaista puuhaa aivan eri tavalla kuin öljybisnes. Jokainen öljyn sijaan poltettu kiintokuutiometri tuottaa puun myyntituloja kotimaisille metsänomistajille, kohentaa kotimaista työllisyyttä ja samalla vähentää tarvetta viedä tavaraa, jolla puulla korvattava tuontienergia on maksettu.

Puu on myös lähienergiaa, sillä energiapuuta ei tarvitse kuljetella pitkin valtakuntaa, vaan polttoaine voidaan kerätä jopa muutaman kilometrin säteellä lopullisesta käyttökohteesta. 

Öljyä kuljetellaan lähes pääsääntöisesti tuhansia kilometrejä ja nimenomaan tuo kuljetus aiheuttaa pahempia kertatuohoa aiheuttavia ympäristöriskejä kuin mikään muu energiantuotantotapa on koskaan aiheuttanut.

Kun puun energiakäytössä saadaan todellinen iso vaihde silmään, laskevat väistämättä myös yksikkökohtaiset kustannukset kun tuotannon ja jalostuksen tehokkuus kasvaa ja puusta tulee yhä kilpailukykyisempi energianlähde. 

Sopivat verohelpotukset puupohjaiselle energiataloudelle ja rangaistusverot fossiilisille polttoaineille vielä ehkä kivasti vauhdittaisivat todellisen kotimaisen energiasektorin syntymistä. Tosin veikkaan, että jo menossa oleva kehitys saa vauhtia ilman niitäkin.

Puu on myös ilmastonmuutosneutraali polttoaine, sillä uuden puun kasvu sitoo saman määrän hiilidioksidia kuin sen poltossa vapautuu ja energian kuljetusmatkojen radikaali lyhentyminen vähentää niistä aiheutivia päästöjä ratkaisevalla tavalla. Öljyn tuotannossa muuten joudutaan koko ajan polttamaan suuria määriä sivutuotteena syntyviä kaasuja, joita ei välttämättä aina muisteta edes lasketa mukaan taseisiin.

Suomi on todellakin vihreän kullan maa, eikä paperiteollisuuden alamäki muuta sitä tosiasiaa, että metsämme edelleen kasvavat merkittävällä summalla lisäarvoa joka ainoa minuutti. Kansantalouden kannalta on lopulta lähes samantekevää hyödynnetäänkö tuo lisäarvo pääomavaltaisessa ja suhdanteille alttiissa vientiteollisuudessa vai työvoimavaltaisessa ja selvästi vähemmän suhdanneherkässä tuontia korvaavassa paikallisessa tuotannossa. 

Olen viime aikoina mietiskellyt paljonkin sitä miten nykyinen elintasomme pystytään ylläpitämään myös tulevaisuudessa. Tuotannollinen työ siirtyy edelleen koko ajan maamme rajojen ulkopuolelle ja erityisesti vientitulojen kehrännyttä paperiteollisuutta ajetaan vauhdilla alas, eikä uusia kasvavia vientialoja juuri näy.  Voimmeko me todella elää myymällä halkoja toisillemme, kuten vanhassa sanonnassa sanotaan?

Tuo sanonta on todellakin mitä ajankohtaisin sillä nimenomaan väitän, että juuri noissa haloissa voi olla tulevaisuutemme!

Ensinnäkin täytyy muistaa, että mitä vähemmän tuo, sitä vähemmän täytyy viedäkin, jotta maan talous pysyy tasapainossa. 

Paperiteollisuuden alasajon myötä vapautuu muuhun käyttöön tuntuva määrä metsiemme vuosikasvua, joka voidaan helposti ja pienin investoinnein valjastaa energian tuotantoon. Jos koko paperinteosta vapautuva puumäärä käytetään korvaamaan vastaava määrä tuontienergiaa, ei kauppataseeseen välttämättä tule kummoistakaan lommoa, vaikka paperitehtaita suljettaisiin enemmänkin.

Energiapuun korjuu, toimitus jalostukseen ja edelleen polttoon on väistämättä aina työvoimavaltaista puuhaa aivan eri tavalla kuin öljybisnes. Jokainen öljyn sijaan poltettu kiintokuutiometri tuottaa puun myyntituloja kotimaisille metsänomistajille, kohentaa kotimaista työllisyyttä ja samalla vähentää tarvetta viedä tavaraa, jolla puulla korvattava tuontienergia on maksettu.

Puu on myös lähienergiaa, sillä energiapuuta ei tarvitse kuljetella pitkin valtakuntaa, vaan polttoaine voidaan kerätä jopa muutaman kilometrin säteellä lopullisesta käyttökohteesta. 

Öljyä kuljetellaan lähes pääsääntöisesti tuhansia kilometrejä ja nimenomaan tuo kuljetus aiheuttaa pahempia kertatuohoa aiheuttavia ympäristöriskejä kuin mikään muu energiantuotantotapa on koskaan aiheuttanut.

Kun puun energiakäytössä saadaan todellinen iso vaihde silmään, laskevat väistämättä myös yksikkökohtaiset kustannukset kun tuotannon ja jalostuksen tehokkuus kasvaa ja puusta tulee yhä kilpailukykyisempi energianlähde. 

Sopivat verohelpotukset puupohjaiselle energiataloudelle ja rangaistusverot fossiilisille polttoaineille vielä ehkä kivasti vauhdittaisivat todellisen kotimaisen energiasektorin syntymistä. Tosin veikkaan, että jo menossa oleva kehitys saa vauhtia ilman niitäkin.

Puu on myös ilmastonmuutosneutraali polttoaine, sillä uuden puun kasvu sitoo saman määrän hiilidioksidia kuin sen poltossa vapautuu ja energian kuljetusmatkojen radikaali lyhentyminen vähentää niistä aiheutivia päästöjä ratkaisevalla tavalla. Öljyn tuotannossa muuten joudutaan koko ajan polttamaan suuria määriä sivutuotteena syntyviä kaasuja, joita ei välttämättä aina muisteta edes lasketa mukaan taseisiin.

Suomi on todellakin vihreän kullan maa, eikä paperiteollisuuden alamäki muuta sitä tosiasiaa, että metsämme edelleen kasvavat merkittävällä summalla lisäarvoa joka ainoa minuutti. Kansantalouden kannalta on lopulta lähes samantekevää hyödynnetäänkö tuo lisäarvo pääomavaltaisessa ja suhdanteille alttiissa vientiteollisuudessa vai työvoimavaltaisessa ja selvästi vähemmän suhdanneherkässä tuontia korvaavassa paikallisessa tuotannossa.