Aluehallintovirasto: Pienten yritysten työntekijät tyytyväisimpiä

Vuosina 2002 – 2009 fyysistä työympäristöä ja psykososiaalista kuormitusta mittaavaan työsuojeluhallinon (Julkaisija: aluehallintovirasto) kyselyyn vastasi yli 28000 työntekijää noin 1500 työpaikalta. Pienten alle 20 hengen työpaikkojen työntekijät olivat työoloihinsa kaikkein tyytyväisimpiä. Parhaiksi työolot koettiin informaatio- ja viestintätoimialalla sekä pankeissa ja vakuutuslaitoksissa.

Kehnoimmiksi olot koettiin teollisuudessa, kuljetuksissa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa.

Parhaiten kyselyssä menestyneiden toimialojen työpaikoista puolella henkilöstö oli hyvin tyytyväinen kaikkiin kysyttyihin työolojen osa-alueisiin. Näiden alojen heikoimmillakin työpaikoilla vastauskeskiarvot olivat neutraalin kolmosen tyytyväisemmällä puolella.

Teollisuuden, kuljetusten sekä sosiaali- ja terveyspalveluidenkin työpaikoista paras neljännes yltää samalle hyvälle tasolle kuin viestinnän ja rahoituspalvelujen parhaat työpaikat. Ongelmat kasaantuvatkin heikoimpaan neljännekseen näiden toimialojen työpaikoista. 

Teollisuudessa tyytymättömiä oltiin erityisesti lämpöolosuhteisiin ja keskusteluun työtehtävistä ja työn tavoitteista. Terveyspalveluissa eniten tyytymättömyyttä aiheuttivat työn huono sujuvuus, kiire ja lämpöolosuhteet.

Työsuojelutarkastajat arvioivat myös miten hyvin työpaikka noudattaa lakisääteisiä työturvallisuus- ja työterveysjohtamisen menettelytapoja. Vuosina 2006 – 2009 käytiin kyselyllä läpi yhteensä yli 3 000 työpaikan työsuojelutoiminta.

Pienillä työpaikoilla työntekijöiden opetus ja ohjaus, esimiesten toiminta ja työolojen seurantamenettelyt olivat paremmin hoidossa, mutta työsuojelun muodollinen yhteistoiminta ja vaarojen selvitys heikommin kuin suurilla työpaikoilla.

Työsuojelun menettelyt olivat parhaiten hoidettu informaatio- ja viestintätoimialalla sekä pankeissa ja vakuutuslaitoksissa. Huomattavasti heikommin ne oli hoidettu muun muassa rakennusalalla, teollisuudessa, kuljetuksissa, koulutusalalla sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa.

Paras neljännes kaikista työpaikoista on hoitanut hyväksyttävästi yli 90 % lakisääteisistä velvoitteista, kun heikoimmalla neljänneksellä velvoitteista on hoitamatta kolmasosa. Heikoiten toteutuneita asioita olivat työn vaarojen selvitys, työpaikan omat työsuojelutarkastukset, työsuojeluhenkilöstön koulutus ja työsuojelun toimintaohjelma.

One thought on “Aluehallintovirasto: Pienten yritysten työntekijät tyytyväisimpiä

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa

Minuta tuntuu että osakepuolella tapahtuu vaihteeksi vähemmän kuin valuutta- ja velkakirja-puolella.

Valtiontalouden alijäämä on USA:ssa ollut melko tasaisesti 6% kansantuotteesta viimeiset 10 vuotta. Vaikka taloudella on

Sijoittaminen

Uusia tenbaggereita etsimässä

Löysin mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka on tehnyt fffinstill.com.

https://fffinstill.com/blog/next-10-bagger-characteristics-stocks-that-10xed-in-5-years

Tutkimuksessa on selvitetty viimeisen viiden vuoden aikana arvonsa kymmenkertaistaneet US-yhtiöt. Tässä 20 parasta.

Pyysin Claudea käyttämään tutkimuksessa mainittuja kriteerejä ja