EU:n de-facto perustuslaki, Lissabonin sopimus, astuu voimaan ensi vuoden alussa. Mutta minkälaisen järjestelmän kautta meitä jatkossa hallitaan?

EU hallinto pähkinänkuoressa

Eurooppa – neuvosto

EU:n poliittista suuntaa antavaksi elimeksi on muotoutunut valtion päämiehistä muodostuva Eurooppa- neuvosto, joka nyt Lissabonin sopimuksen myötä saa virallisen statuksen ja puheenjohtajan viran (ns. EU presidentti), josta tulee EU:n korkein edustaja.

EU presidentti valitaan Eurooppa-neuvoston (valtionpäämiesten) toimesta ja presidentti ei siten ensisijaisesti vetoa valinnassaan ja päätöksissään kansalaisten suosioon vaan valtion päämiesten tukeen. Tämä tekee nyt alkavasta presidentin virasta saman tyyppisen kuin vaalikuninkaan rooli keskiajalla. Presidentin virasta tulee ensi sijassa valtionpäämiesten johtaja eikä niin keskeinen tekijä eurooppalaisen identiteetin luojana kuin vaaleilla valittu presidentti voisi olla.

Komissio (hallitus)

EU komissiolla on hallituksen tehtävät joihin kuuluu toimeenpano ja ehdotusvalta. Lakialoitteet ja budjetti käytännössä muotoillaan EU virkamiehistössä ja komission tehtäväksi jää keskusteluttaa (ja hyväksyttää) lakialoite neuvostossa ja EU parlamentissa. Komission tehtävä on siis ennen kaikkea operativiivinen.

Euroopan parlamentti

Suorilla kansanvaaleilla valittavalla Euroopan parlamentilla on roolia:

• Komission (hallituksen) jäsenten luottamuksen mittaamisessa
• Komission ehdottaman budjetin hyväksynnässä (yhdessä neuvoston kanssa)
• Laikialoitteiden käsittelyssä

Vaikka Euroopan parlamentti on ehkä vieläkin enemmän neuvoa antava kuin päättävä elin, kuunnellaan parlamentin kantoja tarkkaan eikä parlamenttia juurikaan ohiteta asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Euroopan lainsäädännön de-facto legitimiteetti nojaa sen varassa, että kansan äänillä valittua parlamenttia kuunnellaan ja tästä syystä parlamentin näkemyksen ohittaminen ei juurikaan tule kysymykseen. 

Neuvosto

Ministereistä koostuva Neuvosto käyttää EU:ssa päätösvaltaa lakialoitteiden ja budjetin suhteen. Neuvosto edustaa ennen kaikkea EU hallituksia ja siitä syystä neuvoston toiminta on etäänpänä kansalaisista kuin vaaleilla valittu parlamentti.

Neuvoston jäseniä ei ole kansallisen päätöksenteon kautta valittu ensi sijassa hyväksymään lakeja vaan operatiiviseen hallitustehtävään. Tästä syystä neuvoston legitimiteetti lakia säätävänä elimenä on kyseenlaisempi kuin EU parlamentin. Joskus EU lainsäädäntökoneistoa on syytetty siitä että siellä lait syntyvät ja hyväksytään hallitusten ja virkamiesten toimesta ja tuodaan kansallisiin parlamentteihin vasta sitten kun ne on yhteiseuroopplaisina lakeina sellaisenaan pakko hyväksyä. Onneksi näitä tapauksia on aika vähän ja jatkossa EU parlamentti käyttää tiukempaa parlamentaarista kontrollia ja legitimoi tätä kautta EU lainsäädäntöprosessia.

Kaikenkaikkiaan EU hallinto muistuttaa jonkin verran keskiaikaista vaalikuningasjärjestelmää tai keisarikuntaa, jossa paikalliset ruhtinaat (valtionpäämiehet) valitsivat yhdessä yhteisen johtajan ja jossa keskushallinnon tueksi ja neuvoa antamaan syntyi vähitellen parlamentti, jolle sittemmin siirtyi budjettiin ja veroihin liittyvää hyväksymisvaltaa.

EU ei ole parlamentaarinen demokratia vaikka jäsenvaltioiden hallinnot sitä usein ovatkin. Monien valtiokokonaisuuksien kehittyminen on historian saatossa tapahtunut samalla tavalla – parlamentaarinen demokratia on ensin juurtunut pienempiin kokonaisuuksiin, kaupunkien raateihin ja pitäjäkokouksiin ja vasta sittemmin tullut osaksi suurempien kokonaisuuksien hallintoa. Lissabonin sopimus on kuitenkin askel kohti parempaa demokratiaa ja EU parlamentin roolin vahvistumista.

Ennen kaikkea Lissabonin sopimus tekee EU päätöksenteosta nopeampaa, järjestyneempää ja tehokkaampaa, sillä jäsenvaltioiden välistä konsensusta tarvitaan nyt harvemmin –  enemmistöperiaate riittää. 

Lähteet: europa.eu,   www.eurooppa-tiedotus.fi,  www.alexstubb.com

EU:n de-facto perustuslaki, Lissabonin sopimus, astuu voimaan ensi vuoden alussa. Mutta minkälaisen järjestelmän kautta meitä jatkossa hallitaan?

EU hallinto pähkinänkuoressa

Eurooppa – neuvosto

EU:n poliittista suuntaa antavaksi elimeksi on muotoutunut valtion päämiehistä muodostuva Eurooppa- neuvosto, joka nyt Lissabonin sopimuksen myötä saa virallisen statuksen ja puheenjohtajan viran (ns. EU presidentti), josta tulee EU:n korkein edustaja.

EU presidentti valitaan Eurooppa-neuvoston (valtionpäämiesten) toimesta ja presidentti ei siten ensisijaisesti vetoa valinnassaan ja päätöksissään kansalaisten suosioon vaan valtion päämiesten tukeen. Tämä tekee nyt alkavasta presidentin virasta saman tyyppisen kuin vaalikuninkaan rooli keskiajalla. Presidentin virasta tulee ensi sijassa valtionpäämiesten johtaja eikä niin keskeinen tekijä eurooppalaisen identiteetin luojana kuin vaaleilla valittu presidentti voisi olla.

Komissio (hallitus)

EU komissiolla on hallituksen tehtävät joihin kuuluu toimeenpano ja ehdotusvalta. Lakialoitteet ja budjetti käytännössä muotoillaan EU virkamiehistössä ja komission tehtäväksi jää keskusteluttaa (ja hyväksyttää) lakialoite neuvostossa ja EU parlamentissa. Komission tehtävä on siis ennen kaikkea operativiivinen.

Euroopan parlamentti

Suorilla kansanvaaleilla valittavalla Euroopan parlamentilla on roolia:

• Komission (hallituksen) jäsenten luottamuksen mittaamisessa
• Komission ehdottaman budjetin hyväksynnässä (yhdessä neuvoston kanssa)
• Laikialoitteiden käsittelyssä

Vaikka Euroopan parlamentti on ehkä vieläkin enemmän neuvoa antava kuin päättävä elin, kuunnellaan parlamentin kantoja tarkkaan eikä parlamenttia juurikaan ohiteta asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Euroopan lainsäädännön de-facto legitimiteetti nojaa sen varassa, että kansan äänillä valittua parlamenttia kuunnellaan ja tästä syystä parlamentin näkemyksen ohittaminen ei juurikaan tule kysymykseen. 

Neuvosto

Ministereistä koostuva Neuvosto käyttää EU:ssa päätösvaltaa lakialoitteiden ja budjetin suhteen. Neuvosto edustaa ennen kaikkea EU hallituksia ja siitä syystä neuvoston toiminta on etäänpänä kansalaisista kuin vaaleilla valittu parlamentti.

Neuvoston jäseniä ei ole kansallisen päätöksenteon kautta valittu ensi sijassa hyväksymään lakeja vaan operatiiviseen hallitustehtävään. Tästä syystä neuvoston legitimiteetti lakia säätävänä elimenä on kyseenlaisempi kuin EU parlamentin. Joskus EU lainsäädäntökoneistoa on syytetty siitä että siellä lait syntyvät ja hyväksytään hallitusten ja virkamiesten toimesta ja tuodaan kansallisiin parlamentteihin vasta sitten kun ne on yhteiseuroopplaisina lakeina sellaisenaan pakko hyväksyä. Onneksi näitä tapauksia on aika vähän ja jatkossa EU parlamentti käyttää tiukempaa parlamentaarista kontrollia ja legitimoi tätä kautta EU lainsäädäntöprosessia.

Kaikenkaikkiaan EU hallinto muistuttaa jonkin verran keskiaikaista vaalikuningasjärjestelmää tai keisarikuntaa, jossa paikalliset ruhtinaat (valtionpäämiehet) valitsivat yhdessä yhteisen johtajan ja jossa keskushallinnon tueksi ja neuvoa antamaan syntyi vähitellen parlamentti, jolle sittemmin siirtyi budjettiin ja veroihin liittyvää hyväksymisvaltaa.

EU ei ole parlamentaarinen demokratia vaikka jäsenvaltioiden hallinnot sitä usein ovatkin. Monien valtiokokonaisuuksien kehittyminen on historian saatossa tapahtunut samalla tavalla – parlamentaarinen demokratia on ensin juurtunut pienempiin kokonaisuuksiin, kaupunkien raateihin ja pitäjäkokouksiin ja vasta sittemmin tullut osaksi suurempien kokonaisuuksien hallintoa. Lissabonin sopimus on kuitenkin askel kohti parempaa demokratiaa ja EU parlamentin roolin vahvistumista.

Ennen kaikkea Lissabonin sopimus tekee EU päätöksenteosta nopeampaa, järjestyneempää ja tehokkaampaa, sillä jäsenvaltioiden välistä konsensusta tarvitaan nyt harvemmin –  enemmistöperiaate riittää. 

Lähteet: europa.eu,   www.eurooppa-tiedotus.fi,  www.alexstubb.com