Paul Krugman väärällä foorumilla
Ainakin välillä tuntui siltä kun professori Krugman puhui Sitran käynnistämässä Suomen elinvoiman lähteet kehitysohjelmassa. Krugmanin esityksen ”Globaalin taloustaantuman syyt ja seuraukset”, alku oli tuttua, taattua tekstiä taantuman syistä: Osakemarkkinoiden hintakupla, USA:n asuntomarkkinoiden hintakupla, varjopankkitoiminta, kuluttajien velkaantuminen ja vilahti puheessa FED:n entinen pääjohtajakin.
Eräänä mittarina taantuma etenemiselle esitettiin Piksun talouskatsauksesta tuttu JPMorgan global PMI.
Elvyttämiskeinoista keskuspankin tavanomainen suhdannease, korkokanta, ei ole käytettävissä valmiiksi matalan korkokannan johdosta. Elvyttävä korko olisi jotain miinus viiden prosentin luokkaa mikä tietenkin on mahdottomuus. Jäljelle jää keynesläisen politiikan välineet, valtion interventio markkinoille ja elvytys julkisin varoin.
Sen toimimisesta on oheinen tilaisuudessa esitetty kuva. Kuvassa on vaaka-akselilla valtion suuntaama elvytysraha suhteessa kansantuotteeseen ja pystyakselilla vuoden toisen neljänneksen kasvuennuste.
Krugmanin mukaan keynesläinen elvyttävä politiikka on ollut tehokasta.
Miksi sitten vaikutti siltä, että Krugman oli väärällä foorumilla. Itse Sitran kehitysohjelmassa ”Suomen elinvoiman lähteet” pinnalla on muut asiat kuin mistä Krugman puhui. Tilaisuuden alussa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen kuulutti esiin muutoskykyä, edelläkävijä-asemaa, maailmanlaajuista kehityslaboratoriota, strategiaa ja ketteryyttä.
Sama muutoksen vaatimus nousi esiin Myös Sari Baldaufin esityksessä, joka sisälsi kasvudynamiikkaa, energiaa, ideoita, kasvua ja kilpailukykyä.
Krugman puolestaan puhui yhteiskunnan tuen ja sosiaalisten verkkojen tarpeesta taantumasta toivuttaessa. Erityisesti siitä syystä, että työllisyys huononee vielä pitkää sen jälkeen kun talous on jo kääntynyt kasvuun.
Tämä työllisyystilanteen jälkijättöisyys oli esityksen lopussa, erittäin mielenkiintoisessa osassa, jossa Krugman esitti talouden toipumisen uhkia.
Työllisyystilanteesta Krugman esitti St. Louisin FED:in kuvaajaa siviilityöpaikkojen suhteesta koko väestöön. Kuvaajasta näkee, että työllisyys heikkenee vielä pitkään laman jälkeen.
Toinen toipumisen uhka on kriisin alkusyy. Kun talouden taantuma on lähtenyt liikkeelle finanssikriisistä, taantuman kesto huomattavasti suurempi verrattuna muista syistä liikkeelle lähteneisiin kriiseihin. Tästäkin on ollut Piksu palstalla puhetta aiemmin.
Kolmas uhka toipumiselle on vientivetoisuuden puuttuminen. Useimmissa maissa talouden toipuminen on lähtenyt liikkeelle vientivetoisesti. Nyt tätä mahdollisuutta ei ole kun kriisi on globaali. Vastaava globaali kriisi oli 30-luvulla ja toipuminen siitä alkoi vasta suurella projektilla nimeltä toinen maailmansota.
Tällainen vientipohjainen ongelma on erityisen hankala maille, joilla viennin osuus BKT:sta on suuri.
Oman osansa uhista sai yhteisvaluutta euro. Krugman esitti monissa kohdin pienen kansantalouden ratkaisuksi devalvaatiota, mutta Suomelle yhteisvaluutan jäsenenä se ei ole mahdollinen. Yhteisvaluutan ongelmana on, että siltä puuttuu yhteinen politiikka. Tämä on johtanut palkkavääristymiin euro-maiden välillä ja ne tulisi korjata sisäisellä devalvaatiolla.
Erityisesti osakesijoittaja kannattaa talouden toipumisessa tarkkailla varastojen tasoa, niiden lasku voi johtaa W-taantumaan kuten oli lähellä käydä IT-kuplan yhteydessä vuoden 2002 neljännellä kvartaalilla.
Toinen seuraamisen kohde sijoittajalle on maailmankauppa, tuleeko sen hyytyminen jatkumaan kuten 30-luvulla kävi. Vaikka maailmankauppa on rakenteeltaan toisenlainen kuin silloin, on kaupassa nyt paljon kestokulutushyödykkeitä, jotka ovat suhdanneherkkiä.
Ratkaisukeinoina taantumaan Krugman näki julkisen kysynnän kasvattamisen, inflaatiota hän ei kokenut ongelmaksi. Erityisesti julkisessa kysynnässä hän nosti ympäristöinvestointien mahdollisuuden kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.
Myös eurooppalaisten ja erityisesti pienten valtioiden yhteiskunnalliset turvaverkot ovat merkittävä etu taantumassa, verrattuna USA:han.
Kaikesta vääräoppisuudesta huolimatta Sitran tilaisuuden arvovaltainen kuulijakunta taputti professori Krugmanin esityksen lopuksi.
Ainakin välillä tuntui siltä kun professori Krugman puhui Sitran käynnistämässä Suomen elinvoiman lähteet kehitysohjelmassa. Krugmanin esityksen ”Globaalin taloustaantuman syyt ja seuraukset”, alku oli tuttua, taattua tekstiä taantuman syistä: Osakemarkkinoiden hintakupla, USA:n asuntomarkkinoiden hintakupla, varjopankkitoiminta, kuluttajien velkaantuminen ja vilahti puheessa FED:n entinen pääjohtajakin.
Eräänä mittarina taantuma etenemiselle esitettiin Piksun talouskatsauksesta tuttu JPMorgan global PMI.
Elvyttämiskeinoista keskuspankin tavanomainen suhdannease, korkokanta, ei ole käytettävissä valmiiksi matalan korkokannan johdosta. Elvyttävä korko olisi jotain miinus viiden prosentin luokkaa mikä tietenkin on mahdottomuus. Jäljelle jää keynesläisen politiikan välineet, valtion interventio markkinoille ja elvytys julkisin varoin.
Sen toimimisesta on oheinen tilaisuudessa esitetty kuva. Kuvassa on vaaka-akselilla valtion suuntaama elvytysraha suhteessa kansantuotteeseen ja pystyakselilla vuoden toisen neljänneksen kasvuennuste.
Krugmanin mukaan keynesläinen elvyttävä politiikka on ollut tehokasta.
Miksi sitten vaikutti siltä, että Krugman oli väärällä foorumilla. Itse Sitran kehitysohjelmassa ”Suomen elinvoiman lähteet” pinnalla on muut asiat kuin mistä Krugman puhui. Tilaisuuden alussa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen kuulutti esiin muutoskykyä, edelläkävijä-asemaa, maailmanlaajuista kehityslaboratoriota, strategiaa ja ketteryyttä.
Sama muutoksen vaatimus nousi esiin Myös Sari Baldaufin esityksessä, joka sisälsi kasvudynamiikkaa, energiaa, ideoita, kasvua ja kilpailukykyä.
Krugman puolestaan puhui yhteiskunnan tuen ja sosiaalisten verkkojen tarpeesta taantumasta toivuttaessa. Erityisesti siitä syystä, että työllisyys huononee vielä pitkää sen jälkeen kun talous on jo kääntynyt kasvuun.
Tämä työllisyystilanteen jälkijättöisyys oli esityksen lopussa, erittäin mielenkiintoisessa osassa, jossa Krugman esitti talouden toipumisen uhkia.
Työllisyystilanteesta Krugman esitti St. Louisin FED:in kuvaajaa siviilityöpaikkojen suhteesta koko väestöön. Kuvaajasta näkee, että työllisyys heikkenee vielä pitkään laman jälkeen.
Toinen toipumisen uhka on kriisin alkusyy. Kun talouden taantuma on lähtenyt liikkeelle finanssikriisistä, taantuman kesto huomattavasti suurempi verrattuna muista syistä liikkeelle lähteneisiin kriiseihin. Tästäkin on ollut Piksu palstalla puhetta aiemmin.
Kolmas uhka toipumiselle on vientivetoisuuden puuttuminen. Useimmissa maissa talouden toipuminen on lähtenyt liikkeelle vientivetoisesti. Nyt tätä mahdollisuutta ei ole kun kriisi on globaali. Vastaava globaali kriisi oli 30-luvulla ja toipuminen siitä alkoi vasta suurella projektilla nimeltä toinen maailmansota.
Tällainen vientipohjainen ongelma on erityisen hankala maille, joilla viennin osuus BKT:sta on suuri.
Oman osansa uhista sai yhteisvaluutta euro. Krugman esitti monissa kohdin pienen kansantalouden ratkaisuksi devalvaatiota, mutta Suomelle yhteisvaluutan jäsenenä se ei ole mahdollinen. Yhteisvaluutan ongelmana on, että siltä puuttuu yhteinen politiikka. Tämä on johtanut palkkavääristymiin euro-maiden välillä ja ne tulisi korjata sisäisellä devalvaatiolla.
Erityisesti osakesijoittaja kannattaa talouden toipumisessa tarkkailla varastojen tasoa, niiden lasku voi johtaa W-taantumaan kuten oli lähellä käydä IT-kuplan yhteydessä vuoden 2002 neljännellä kvartaalilla.
Toinen seuraamisen kohde sijoittajalle on maailmankauppa, tuleeko sen hyytyminen jatkumaan kuten 30-luvulla kävi. Vaikka maailmankauppa on rakenteeltaan toisenlainen kuin silloin, on kaupassa nyt paljon kestokulutushyödykkeitä, jotka ovat suhdanneherkkiä.
Ratkaisukeinoina taantumaan Krugman näki julkisen kysynnän kasvattamisen, inflaatiota hän ei kokenut ongelmaksi. Erityisesti julkisessa kysynnässä hän nosti ympäristöinvestointien mahdollisuuden kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.
Myös eurooppalaisten ja erityisesti pienten valtioiden yhteiskunnalliset turvaverkot ovat merkittävä etu taantumassa, verrattuna USA:han.
Kaikesta vääräoppisuudesta huolimatta Sitran tilaisuuden arvovaltainen kuulijakunta taputti professori Krugmanin esityksen lopuksi.
Vielä muutama huomio Paul Krugmanin esityksestä
Sisäinen devalvaatio Suomelle?
Minulle syntyi esitetystä kuunnellessa ja erityisesti suomalaistoimittajien kysymyksistä sellainen kuva, että professori Krugman on tietyllä tavalla aidosti amerikkalainen – tunteen USA:n asiat hyvin mutta muun maailman vähemmän hyvin.
Toki suurammat maat oli hallussa yhteisvaluutan ongelmia kuvattaessa, mutta pienistä Euroopan maista vain Sloveniasta oli jotain sanottavaa: riippuvuus Saksan vientiteollisuudesta. Tämän perusteella en pidä pitkälle harkittuna monissa suomalaislehdissä esitettyä suositusta sisäisestä devalvaatiosta (Suomelle), oikeasti Krugman puhui pienistä EU maista.
Toinen asia, jota sopii pohtia tarjotessa sisäistä devalvaatiota Suomelle oli tilaisuudessa esietty kuvaaja, joka liittyi puheen ko. kohtaan. Siinä oli verrattu suurimpien yhteisvaluuttamaiden ulkomaankaupan ylijäämää 2000-luvulla. Saksassa ylijäämä oli suuri, Espanjassa ja Portugalissa puolestaan alijäämä oli suuri. Tässä vaiheessa Krugman esitti myös sisäisen devalvaation pakon Espanjalle ja Portugalille. Mutta vaihtotaseen suhteen: Kumpaan ryhmään Suomi kuuluu yli- vai alijäämän maihin.
Taantumasta toipumisen veturi
Professori Krugman toisti monien muidenkin sanoma, että Kiina ei voi olla maailman veturi nousussa taantumasta. Hän edustaa ilmeisestikin siinä katsantokantaa, jonka mukaan vai riittävän suuri talous voi toimia veturina.
Mistä veturi sitten löytyy, USA:sta, Euroopasta tai Japanista? Tähän voi vain sanoa prosenttilaskun perusteista, että nolla kertaa miljoona, biljoona tai triljoona on nolla.
Mutta kun katsoo Aasian kehityspankin (ADB, Asian Development Bank) tuoretta talouskatsauksesta, niin siellä on veturi tarjolla. Kehittyvä Aasia tulee ilmeisesti vastaamaan 75 %:sta koko maailman kasvusta. Kun kasvuprosentti on riittävä, ei takana olevan kansatalouden tarvitse olla jättiläismäinen.
Chindia kasvun veturina
Kiinan kulutusta aliarvioidaan