Kansa kavahti pakkokeinoja ja pisti hallituksen ojennukseen

Viimeisimmän OECD raportin mukaan pitkään työelämässä oleville suomalaisille langetetaan paljon suuremmat verot kuin kolleegoille muissa maissa (kuva alla).

Eipä ihme että Jyrki Kataisen ja Matti Vanhasen masinoimaa eläkeiän nostoa vastustettiin. Ei ole hauska jatkaa työntekoa jos valtiovalta ulosmittaa rahallisen edun veroina. Ihmisiä ei saisi lain voimalla pakottaa työhön – tarvitaan kannustimia ja positiivista toimintaa.

Valtiovalta ei lyhyellä tähtäimellä pysty vaikuttamaan kaikkiin työssä pysymiseen vaikuttaviin tekijöihin. Mutta jos valtio väkivalloin pakottaa ihmisiä työelämään, niin samaa autoritaarista mallia käytetään herkästi myös työpaikolla.

Historiassa on monia esimerkkejä, joissa valtiovallan hyvä ja mallikas toimintatapa on levinnyt muuhunkin yhteiskuntaan ja saanut aikaan pitkäkestoista pysyvää menestystä. Siksi on erittäin tärkeää, että Suomen valtiovalta noudattaa korkeaa moraalia ja toimii ihmisiä kohtaan oikeudenmukaisesti ja tyylikkäällä tavalla. Tässä tapauksessa tarvitaan kannustimia ja keskinäistä kunnoitusta jokaisen ihmisen omia eläkeikää koskevia valintoja kohtaan.

Enemmän aiheesta: www.oecd.org/dataoecd/24/47/42222030.pdf

One thought on “Kansa kavahti pakkokeinoja ja pisti hallituksen ojennukseen”

  1. Oikeastaan inhottaa Johannes Koroman kirjoitukset eläkeiästä,

    nyt tuorein oli Talouselämä-lehdessä.
    http://www.talouselama.fi/kolumni/article263146.ece

    Mikä hän on kirjoittamaan eläkeiän nostamisesta kun on itse jäänyt 60 vuotiaana eläkkeelle.
    ”Johannes Kaarlonpoika Koroma s. 1943 oli Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton ensimmäinen toimitusjohtaja 1993–2003. Hän jäi eläkkeelle 60-vuotiaana.”

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt