Suojan tarvetta

 

Aihepiiriä suvereenisti hallitseva Benedictus-paavi on ilmoittanut, että kondomi ei suojaa aidsilta. Paavin lisäksi kuitenkin monella muullakin on kova tarve saada suojaa.

Samaan aikaan kun suurin osa maailmaa tuskailee finanssikriisin vaikeuksissa, erinäisten instituutioitten salkunhoitajat tuskailevat puolestaan sen kysymyksen parissa, missä kohteessa lukuisat miljardit parhaiten olisivat suojassa.

Vaikka USA:n talouden heikosta tilasta on puhuttu jo vuosikausia eikä AAA-luokan dollaribondeille makseta mainittavaa korkoa, dollari on pitkään pysynyt vahvana. Synkkä totuus on, että muutkaan turvasatamat eivät ole houkutelleet.

Maaliskuun aikana dollari on pudonnut poikkeuksellisen nopeasti. Maailman keskuspankeille tullaan alkavalla viikolla esittämään siirtymistä käyttämään reservivaluuttana dollarin asemesta laskennallista korivaluuttaa. Samaan aikaan toisen turvasataman kullan arvo on niin ikään laskenut.

Huomiota kiinnittää, että teollisuustuotannon laajassa mitassa tarvitsemien raaka-aineitten kuparin, sinkin ja myös öljyn hinta on noussut.

Kysymys kuuluu, haetaanko dollarin asemesta turvasatamaa nimenomaan sellaisista raaka-aineista, joita käytetään yksinomaisesti teollisuustuotantoon? Onko tämän spekulaation takana oletus ko. raaka-aineitten todellisen käytön kasvusta?

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8