Innovatiivisuudesta maailmalla patenttien valossa

Kuten 16.1 kirjoituksessa mainitsin patenttivirastojen hakemusmäärät kertovat hyvin nopealla aikataululla meneillään olevista teknologiatrendeistä. Samoin patentointi kertoo kuinka paljon yrityksillä on varaa panostaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Tässä on esitetty joitain tietoja kehityssuunnista suurimmissa maissa tai oikeammin patenttivirastoissa.

USA:n hakemusluvuista on käytettävissä vasta puolivuositilasto tai oikeastaan se on syksyllä (Sept. 30) päättyvän tilivuoden 2009 tilasto. Sen mukaan amerikkalaiset jättivät 264,197 patenttihakemusta kertomusvuotena 2009 kun edellisen vuoden luvut olivat 256,887, joten kasvua hakemusmäärässä oli 2,8 %

USA:n virastoon jätettyjen hakemusten kokonaismäärä putosi lukuun 485,500 edellisvuoden ennätyksestä 496,886. Tämä siis johtui ulkomaisten hakemusten määrän laskusta. Ilmiö oli oletettu koska on tyypillistä talouden laskukausille, että hakemuksia jätetään vähemmän ulkomaille.

Kiinalaiset jatkavat patentoinnissakin voimakkaasti eteenpäin. Jo vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon luvut osoittivat kovaa 31.3 %:n nousua. raportoidussa kokonaishakemusmäärässä 426,000 on mukana patentit, hyödyllisyysmallit ja mallioikeudet. Omat laskelmani 11 kuukauden hakemusluvuiksi antavat 266’843, josta kotimaisten hakijoiden jättämiä 189’608 ja ulkomaisten 77’235.

Euroopan patenttivirastosta (EPO) käytettävissäni on vain 10 ensimmäisen kuukauden luvut. ne kertovat kokonaishakemusmäärän pudonneen 8,3 %. EPO hakemusten jättämiseen on useampi väylä ja yhtä hakemuslukua ei voi siten antaa. EPO jäsenmaista tulleiden ensihakemusten määrä putosi 8-9 % ja USA:sta ja Japanista tulleiden hakemusten määrä putosi 13-27 %.

Yhteenvetona Kiinan ylivoima tulee esiin myös uuden teknologian kehittäjänä, vanha Eurooppa on väsynyt ja jää jälkeen, mutta USA:ssa on edelleen jäljellä jotain luomisvoimastaan. 

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,