Onko matkailu laman kestävä toimiala

Näin oli Suomen 90-luvuan lamassa, matkailu ei kärsinyt ainakaan laman alkuvaiheessa paljoakaan heikentyneestä taloudesta. Kansainväliset tilastot ovat myös osoittaneet matkailulle jatkuvaa kasvua, mutta niiden ongelma on jälkijättöisyys.

Nyt tilastokeskus on saanut valmiiksi Suomea koskevan kuluvan vuoden tammikuun matkailutilaston. Sen mukaan matkailu kasvoi edelliseen tammikuuhun verrattuna 11 %.Kasvua oli erityisesti ulkomaanmatkoissa ja vähennystä laivamatkoissa.

Ohessa on kuva matkoihin sisältyvistä majoituksista kuukausittain vuosilta 2004-2009 ja mitään vähenemistä ei ole näkyvissä.

Suomalaisten vapaa-ajanmatkat kuukausittain 2004-2009

Maailmanlaajuista matkailun tilastointia tekee mm. UNWTO (World Tourism Organization) ja sen lukujen mukaan matkat kasvoivat 2 % vuonna 2008. Vuodelle 2009 odotetaan joko nollakasvua ja hienoista vähenemistä.

Myöskään UNWTO tammikuun katsauksessa World Tourism Barometer ei kuukausitilastoissa näkynyt pudotuksia, tosin vuoden 2008 kasvu näytti olevan peräisin alkuvuoden kuukausilta.

One thought on “Onko matkailu laman kestävä toimiala”

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen