Menestysresepti: Tuote+palvelu

Pari kuukautta sitten Amazon alkoi myydä elektronista kirjaansa – Kindleä – myös muille kuin amerikkalaisille kuluttajille. Innokkaana englanninkielisen kirjallisuuden lukijana tilasin laitteen itselleni heti.

Samalla mietin tämän bisneksen olemusta. Mainittu laite ei todennäköisesti ole paras eikä todellakaan halvin elektroninen kirja. Miksi ihmeessä siis tein näin huonon ostoksen?

Taustalla piilee jälleen menestysresepti tuote+palvelu. Haluan ostaa e-kirjani Amazonin kaupasta. Kirjojen suositus toimii siinä kokemukseni mukaan mainiosti. Koska Amazon tietää mitä olen ostanut ja katsellut ennen pystyy palvelu suosittelemeaan minulle kirjoja todella osuvasti. Harva se kerta olen klikannut heti etusivulle levähtänyttä kirjasuositusta ostoaikeissa. On mahdollista että voisin ostaa saman opuksen halvemmalla muualta. Mutta mistä tiedän että on ilmestynyt minua kiinnostava e-kirja?

Ja homma toimii. Amazon kehuu joulupäivänä myyneensä ensimmäistä kertaa enemmän sähköisiä kirjoja kuin paperisia. Näin se käy: Ensin haudutellaan ja kehitellään vuosikausia uutta palvelua/teknologiaa. Välillä se ehditään jo tuomita toimimattomaksi. Kun kynnys ylittyy markkinan valtaus tapahtuu sitten yllättävän nopeasti. Ei kaikelle kansalle tarvitse e-kirjaa myydä. Riittää että 10% aktiivisimmista lukijoista omistaa sellaisen.

Tuote ja siihen liittyvä (hyvä) palvelu on siis menestysresepti. Sijoittajana voi aina kuluttajatuotteen/palvelun ollessa kyseessä miettiä: Ostaisinko itse tämän tuotteen? Jos vastaus on kyllä on todennäköistä että löytyy muitakin ostajia. Jos et kuulu k.o. tuotteen kohdeasiakkaisiin voit kysyä mielipiteitä lähipiiristäsi. Ehkä vaimolta, lapselta tai vanhemmilta. Jos ei tulisi mieleenkään käyttää uuttuustuotetta/palvelua kannattaa kysyä onko takana enemmän hypeä kuin oikeaa bisnestä.

Jos tuote (ja oletusarvoisesti takana oleva yritys) on hyvä täytyy vielä tarkistaa arvostustaso. Kaikki hyvät yritykset eivät ole hyviä sijoituksia, ainakaan juuri tällä hetkellä. Amazonin kohdalla Homo Economicus ei suosittele ostoa. p/e-luku on 80. Epätavallisen hyvään yhtiöön on jo ladattu tavattoman kovat kasvuodotukset.

ps. Suomalaisena harmittaa kyllä vähän. Miksi Kindlen langaton kirjalataus toimii mm. Serbiassa, Nigeriassa ja Kazahstanissa (suurista länsimaista puhumattakaan) mutta ei Suomessa. Ilmeisesti Suomesta ei löytynyt tarpeeksi halpaan sopimukseen taipuvaa verkko-operaattoria 🙁

2 thoughts on “Menestysresepti: Tuote+palvelu

  1. Mitä mieltä olet itse

    Mitä mieltä olet itse Kindle-lukulaitteesta? *Luku*laitteeksi siinä on hämmästyttävän paljon näppäimiä, samoin kuin itse kokeilemassani Sony Reader-laitteessa. Sonyn laite vaati lyhyen perehdyttämisjakson ennen kuin sen toiminta avautui. Liekö sama homma Kindlen kanssa?

  2. Lukulaite

    No ei paljon opiskelua vaadi:

    • Next page ja previous page – näppäimet, aika selvää
    • Home- näppäimellä pääsee valikkoon jossa näkyy ladatut opukset. Tässä sitten navigoidaan joystikin tapaisella nysällä halutun opuksen kohdalle ja klikataan.

    Lukeminen ei sen kummempaa vaadi. Fonttikokoa pääsee säätämään oman dedikoidun napin takaa.

    Nuo mainitut qwerty -näppäimet laitteen alaosassa on minulla vähäisessä käytössä. Niiden avulla voi esim. suorittaa tekstihakua. Varsinainen tarkoitus lienee kuitenkin edistää kirjamyyntuiä verkkokaupasta suoraan Kindleltä (ilman tietokoneen avustusta). Tätä en ole käyttänyt koska : A ei ole mahdollista suomessa, B on muutenkin mukavampaa surffailla verkkokauppaa tietokoneella.

    Onhan vehkeessä sitten jotain muitakin ominaisuuksia kuten tekstiotteiden tallennus ja bookmarks, tekstin luku (hieman takeltelevalla "konekielellä") yms. Mutta onneksi nämä ominaisuudet eivät ole normaalin lukemisen tiellä mitenkään.

    Summa summarum peruskäyttö onnistunee Pithiputaan mummoltakin – vai pitäisikö sanoa Joe Sixpack:ltä.

Comments are closed.

Related Posts