Vievätkö Google ja Apple loputkin asiakkaat Nokian korkeakatteisilta puhelimilta?

Teknologiayrityksistä eniten positiivista pyörrettä on jo jonkin aikaa ollut Applella ja Googlella. Toinen on PC-valmistaja ja toinen nettipalveluja ja mainoksia tuottava yritys.

Teknologiayritysten harmaata massaa, ilman innostavia menestystuotteita ovat viime aikoina puolestaan olleet Nokia ja Sony Ericsson. Kumpikin matkapuhelinvalmistajia. Kumpikin on menettänyt markkinaosuuttaan sekä korealaisille että muille uusille brändeille.

  Etenkin Nokian markkinaosuuden lasku älypuhelimissa luetaan usein Applen iPhonen syyksi. Nyt myös Google, jolta harva ylipäätään osasi odottaa omaa puhelinta, on esitellyt ensimmäisen älypuhelimensa. Amerikkalainen innovaatio, riskinottokyky, maailman kattavan median käyttö ja markkinointi ovat siis lopullisesti upottamassa perinteisiä matkapuhelinbrändejä. 

Ei sentään. Katsotaanpa mikä Google Nexus One-puhelin oikein on, sillä se antaa viitteitä myös tulevasta.
Google Nexus One
Googlen ensimmäisen puhelimen on suunnitellut ja valmistanut HTC, joka on erikoistunut nimenomaan älypuhelimiin. Puhelimen sisällä on Googlen Android Linux-pohjainen ohjelmisto ja hyvät liittymät Googlen omiin nettipalveluihin. Muutkin ominaisuudet ovat samaa tasoa kuin huippupuhelimilla (tarkat tiedot löytyvät täältä).

Googlen suuri visio ei välttämättä ollutkaan saada pelkästään aikaiseksi maailman hienointa puhelinta, vaan rikkoa telekommunikaatioalan liiketoimintamalleja. Erityisesti USAssa operaattorit kontrolloivat käytännössä totaalisesti puhelinten kauppaa. Ne määräävät mitä malleja myydään, mitä ominaisuuksia laitteissa on ja mikä hinta on.

Nyt Google Nexus One-laite on saatavilla hintaan 529 dollaria, mutta vain Yhdysvalloissa. Sen voi liittää mihin tahansa GSM-verkkoon. Toimitukset muualle alkavat myöhemmin.

Google haluaa avata puhelinmaailman kaikille nykyisille ja tuleville nettipalveluille – ja erityisesti mainoksille – aivan kuten PC-maailman. Sitä varten oma käyttöjärjestelmä, oma puhelin ja kaupankäynti suoraan kuluttajien kanssa.

Nokia on tietysti teknisesti ja kaupallisesti valovuosia Googlea edellä puhelinteknologiassa, niihin liittyvissä palveluissa ja liiketoiminnassa. Nokia pystyy valmistamaan 20 ja 800 dollarin tuotteita – kumpiakin kannattavasti. Ovi oli ensimmäinen suuren puhelinvalmistajan tarjoama nettipalvelukokonaisuus. Nokialla on jakelukanavat kunnossa muualla ympäri maailmaa paitsi USAssa.

Nokian harmaata kaikenkansan toyota-imagoa ei kuitenkaan korjaa Olli-Pekka Kallasvuon puhe suurilla CES 2010-elektroniikkamessuilla Las Vegasissa. Kallasvuo puhui halvoista Afrikan puhelinmalleista amerikkalaisille tekniikasta innostuneille nörteille. Eivät he sellaisesta halua kuulla, vaan jostain jännästä uudesta tuotteesta.

Joka tapauksessa, Google ei pelkällä nettikaupalla puhelinten maailmanmarkkinoita eikä edes USAta valloita. Jos Google saisi muut isot puhelinvalmistajat mukaan rikkomaan operaattoririntamaa, silloin jokin voisi muuttua USAn markkinoilla. Muuten ei. Täytyy muistaa, että Nokiakin yritti, mutta joutui luovuttamaan.

Google saattaa sen sijaan onnistua levittämään Android-ohjelmistoaan muiden puhelinvalmistajien malleihin. Kaikki muut suuret valmistajat, paitsi Nokia jo käyttävät ohjelmistoa. Android puolestaan on ovi Googlen palveluihin, ei Nokian Ovi-palveluihin.
 
2 thoughts on “Vievätkö Google ja Apple loputkin asiakkaat Nokian korkeakatteisilta puhelimilta?

  1. pohdintaa

    Tuo kirjoituksesi otsikossa oleva kysymys on hyvin mielenkiintoinen ja vaikea vastattava.

    Itse asun Espanjassa ja työporukassani on muutamia kymmeniä nuoria insinöörejä ja muita hyvin koulutettuja, monet heistä todellisia teknologiafriikkejä ja trendejä muutenkin seuraavaa porukkaa. Tällä hetkellä kuumin uusi puhelin tässä porukassa on Nokian kosketusnäytöllinen, melko edullinen malli. En nyt muista mallinumeroa, mutta ei kuitenkaan niitä ns. "huippupuhelimia". Esimerkiksi iPhonea täällä arvostetaan, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan kovaa hintaa, eikä sitä nähdä ominaisuuksiltaan edullista Nokialaista oleellisesti parempana.

    Jossain toisessa kaupungissa esim. Euroopassa tilanne voi olla ihan toinen, mutta ehkä pointtini tässä kommentissa on se, että puhelinten ominaisuuksia tai edes messuilla saatua hypeä vertailemalla ei saada selville mitä niistä myydään hyvin. Myynti koostuu pienistä puroista ja siihen vaikuttaa kuluttajien mieltymykset, hinta jne. jotka vaihtelevat eri markkina-alueilla huomattavasti.

  2. Googlen avaus

    Näkisin tässä Googlen operaattorien määrittelemän liiketoimintamallin(operaattorit päättää mitä myy) murtamisen yrittämisen hyvänä Nokialle. Toivonkin Nokian kannalta, että kyseisestä avauksesta tulisi laajempi trendi. Kysymys kuuluukin, että auttaisiko se siltikään Nokian surkeaa myyntiä Yhdysvaltoihin vai kiikastaako Nokian huono myynti jostain aivan muusta? 

Comments are closed.

Related Posts