Taurus osakelista viikolle 2

Taurus osakelista 0210

Löydät koko listan verkkosivulta www.taurus-capital.net.

Vuosi 2009 oli Joel Greenblattin kehittämään formulaan perustuvan Tauruksen osakelistan kannalta varsin suotuisa. Vuoden 2008 lopussa, Ruotsin Aktiespararna Tukholman tilaisuudessa valitsemani salkut, olivat ylivoimaisesti parhampia, kun tuloksia verrattiin vuotta myöhemmin marraskuussa 2009. Taurus salkun arvo kasvoi 115%, kun muiden panelistien salkkujen keskiarvo oli +61%. Vertailuindeksi OMXS kasvoi samana aikana 55%. Syksyn aikana salkkuni arvo muuttui vain vähän, mutta joulukuun puolivälin jälkeen kasvu on jälleen ollut nopeaa.

Tavoitteena on tämän vuoden kesään mennessä tarjota osakelistaa entistä laajempana ja informatiivisempana. Tähtään listaan jossa analysoimme kakki pohjoismaiden pörssien osakkeet (jotka sopivat JG:n formulan avulla analysoitaviksi). Sen lisäksi tulemme tarjoamaan  kaksi uutta osiota jotka täydentävät formulan nykyistä 6-18 kuukauden analyysihorisonttia. Teknisen analyysin osiossa kerromme jokaisen osakkeen kohdalla, mikä osakkeen hinnan lyhyen aikavälin  (1-2 kk) näkymä on, ts. nouseeko, laskeeko vai pysyykö hinta ennallaan? Sen lisäksi arvioimme osiossa, joka vastaa Joel Greenblattin ”normalized earnings forecast”, sitä miten yrityksen tuloksen odotetaan kehittyvän 1-2 vuoden tähtäimellä.

Uskon että tällaisesta palvelusta, joka yhdistää fundamenttianalyysin (Joel Greenblattin formula), osakkeen teknisen analyysin sekä analyytikkojen arvion yrityksestä, tulee olemaan paljon apua sinulle joka haluat tehdä sijoituspäätöksesi itse.Käyn parhaillaan neuvotteluja useiden pörssitietojen toimittajien kanssa, ja kerron lisää kun olen saanut paketin kasaan. Seuraa viestejä, jotka jatkossakin tulevat kahden viikon välein.

Bo Lindfors

Related Posts