Onko pitkissä koroissa jo kuplaa?

Osakkeet, raaka-aineet ja yritysten velkapaperit kärsivät tappioita viime vuonna. Valtioiden obligaatiot, joita on yleensä tarjolla pitkissä korkorahastoissa, pärjäsi sen sijaan erinomaisesti. Omassa salkussani Seligsonin Euro obligaatioiden osuus onkin ollut lähellä 50 prosenttia. Tämän vuoden alussa obligaatioiden tuotto koki takaiskuja ja pitkät korot nousuvat voimakkaasti. Taloussanomat uutisoikin valtioiden velkakierteestä.

Pitkiin korkoihin tuo kumminkin laskupainetta EKP:n korkopäätökset. On todennäköistä, että EKP laskee vielä ohjauskorkoaan ainakin kerran tai useamman kerran. Jotkut uskovat EKP:n seuraavan Yhdysvaltojen esimerkkiä, jolloin korko laskisi käytännössä lähes nollaan. Itse olen pessimistisempi tämän nolla korko-skenaarion toteutumisesta Euroopassa. Minun suunnitelmissa onkin pitää obligaatio sijoitukset ja myydä ne seuraavan EKP:n koron lasku päätöksen jälkeen.

Kassani tulee täyttymään rahasta ja alan valmistautua todenteolla osakkeiden ostoon. Minusta 100% osakepainoon siirtyminen ei ole ihan vielä ajankohtaista. Ehkä sen aika tulee jo kesällä 2009. Indeksiosakerahastoja ja kehittyviä markkinoiden rahastoja sen sijaan saatan ostaa jo ennen suoria osakesijoituksia.

Iso korkopaino oli onnistunut ratkaisu reilu vuosi sitten. Itse asiassa olisi pitänyt vahvemmin uskoa itseensä ja luopua osakkeista lähes kokonaan ja laittaa enemmän rahaa korkoihin. Untuvikko sijoittajalle kumminkin sallittaneen epävarmuutta sijoituksissa ensimmäisena vuonna.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo