Suomen autokauppa käy kuumana! Nousua 36 prosenttia!

Uusien autojen rekisteröinti Suomessa ei osoita laman taantuman merkkiä. Joulukuussa 2008 rekisteröityyn 36 prosenttia enemmän autoja, mitä vuosi aikaisemmin samaan aikaan. Vuositasolla henkilöautojen rekisteröinti kasvoi 11,2 prosenttia. Viime vuonna muuttunut autoverotus alkaa todenteolla muuttaa Suomen autokantaa uudemmaksi. Talouslehti uutisoikin, että autokauppa selvisi viime vuonna säikähdyksellä. Iskeekö taantuma autokauppaan vasta tänä vuonna?

Lähde: Tilastokeskus

One thought on “Suomen autokauppa käy kuumana! Nousua 36 prosenttia!

  1. Päästinpä Arvopaperi areenan lempiaiheeseen
    Päästinpä Arvopaperi areenan lempiaiheeseen tai lähelle sitä eli autokauppaan. Kokonaislukujen kasvua selittään kuvan perusteella varsin paljon tammikuun myynti, joka oli seurausta autoverouudistuksesta.
    Siitä eteenpäin vuosi 2008 ei paljoa eroa edeltäjästä lokakuuhun asti. Mutta silloinhan ei Suomessa ollut taloudessa huolen häivää, näin vakuutti valtiovaranministeri Jyrki Katainen. Vasta lokakuussa tavoitti vuoden 2007 kesällä alkanut pankkikriisi Suomen rannat. Ja se näkyy nyt selvästi myös autokaupassa ellei kyseessä ole sesonkivaihtelu.

    Pekka

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo