(jippiii)

Kun tehdään rikos, ei ole mitään syytä hurrata. Tapahtuu vääryys ja jotkut kärsivät. Kun tulee tuomio, ei edelleenkään ole paljon syytä hurraamiseen. Korvauksia saadaan vain harvoin ja tuomio ei tee tehtyä rikosta ja sen seurauksia tekemättömiksi. Eurooppalainen oikeusjärjestelmä ei hae koston tapaista hyvitystä, jollaisia piirteitä usein katsotaan olevan amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä.

Silläkin uhalla, että eräs tietty rahoituksen professori jälleen paheksuu tuomion suuruutta, palautan mieliin eräitä asioita.

Kun arvopaperimarkkinoita koskevat rangaistussäännökset siirrettiin rikoslakiin 1999, rangaistuksia kovennettiin merkittävästi. Tämä tapahtui siis ennen IT-kuplaa. Listautumisanneissa on ollut niin monta ihmistä nostamassa erilaisia palkkioita, että kyllä sekaan on mahtunut joku juristin planttukin – todennäköisesti useita.

Lakeja ei säädetä hetkessä, vaan prosessi on lausuntoineen pitkä, monivaiheinen – ja julkinen. Lakeja harvoin edes keksitään yksistään Suomessa, vaan niillä on ulkomaisia esikuvia. Kyseisessä tapauksessa suomalaisessa valmisteluvaiheessa olisi voinut tutustua vaikkapa amerikkalaiseen malliin – vuodelta 1933!

Rikoslain 51 luku 2 pykälä määrää esim. törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta vankeutta. Kirjanpitorikosten rangaistavuudesta on rikoslaissa määrätty jo aiemmin 30 luvussa.

Kun tässä maassa on ainakin tähän asti yleisesti uskottu ainakin rikoslain olevan ihan vakavasti otettavaa tekstiä, kyllä kai se jumalauta koskee myös rikoslain viimeistä lukua siinä kuin esim. törkeä varkaus, jossa on aivan sama rangaistusasteikko.

Miksi tuomiot tulevat vasta nyt? Koska talousrikosten poliisitutkinta, syyteharkinta, syytteen nostaminen, puolustus (!) ja tuomio- sekä rangaistusharkinta vievät kaikki aikaa. Epäilemättä nytkin ainakin yritetään valittaa KKO:oon.

Ja lopuksi pieni kommentti eräälle tietylle rahoituksen professorille, joka edellisessä tapauksessa sääli tuomittuja monimiljonäärejä "löysässä hirressä roikkumisesta lähes yhdeksän vuoden ajan"

Tunnustamalla ja tuomioon tyytymällä selviää nopeammin.

2 thoughts on “(jippiii)

  1. Miksei asioista puhuta…

    … niiden oikeilla nimillä. Kusetus, vedätys ja ryöstö. Miksei uhreja nimitellä niiden oikeilla nimillä? Idiootti, ahne ja sinisilmäinen. Olen ennenkin ihmetellyt miten vähän tapahtuu henkirikoksia näiden asioiden tiimoilta. Ehkä syynä on se, että kyse on "virtuaalirahasta" vaikka sattuukin ja yhteiskunnan turvaverkko on sittenkin riittävän vahva ettei se pudota katkeroituneita kärsijiä ihan pohjalle niin ettei heillä ole enää mitään menetettävää.

    Tämä sama tulee olemaan pointti myös tulevaisuuden yhteiskuntarauhassa mikäli se kyetään säilyttämään. Mitä enemmän on niitä joilla ei ole mitään menetettävää, sitä enemmän tulee olemaan niitä jotka menettää.

    jousimies  

  2. Tapaus Jippii

    http://www.arvopaperi.fi/kolumnit_blogit/article205775.ece

    Viittasin siis tuohon artikkeliin, joka on siis ties monesko syy ihmetellä, mitä sijoittamisen akateeminen ”guru” alastaan tietää.

    – tuomio ei tullut kummassakaan tapauksessa tulevaisuuden ennustamisesta, vaan jo tapahtuneitten asioitten harhaanjohtavasta esittämisestä

    – tuomiot eivät ole koventuneet vuonna 1999 tehdyn lainsäätämisen jälkeen, vaan niitä on ylipäänsä vasta nyt alettu tuomitsemaan. Jos alioikeus ei ollut edes ymmärtänyt oikein Jippiin tapausta, tuomiokaan ei voi olla oikein (sivumennen sanoen KKO saattaa joutua pohtimaan sitäkin, olisiko Jippiin tapaus pitänyt sittenkin palauttaa HO:sta takaisin käräjäoikeuteen)

    – en voi ymmärtää vääryytenä sitä, jos Suomessa nykyään on samantapainen laki mikä USA:ssa oli jo 1930-luvulla (ja tietysti USA:ssa tuomiot ovat paljon ankarampia)

    T. Juha

Comments are closed.

Related Posts