Nokia julkaisee tänään uuden gadgetin eli N97

Nokia julkaisee tänään uuden puhelimen, jossa on poikkeuksellisen seksikästä "hardwarea".

Usein uutuuksien julkaisua edeltäneet kuvavuodot vievät terää viralliselta lanseeraamiselta; paitsi Applen tapauksessa, jonka fanaattinen kannattajakunta ennakohypettää pikkuvuotojen perusteella uuden tuotteen poikkeukselliseen mediamenestykseen.

Edes Google ei pysty vastaavaan. Nokian median hallinta on varsin konservatiivista, vähäeleistä ja varovaista.

Mutta viime aikoina on näkynyt muutoksen merkkejä.

Olli-Pekka Kallasvuo paukutteli henkseleitä Lontoossa, näin muistelen, ja lupaili Nokialle mahtavaa menoa lamasta huolimatta. Vastaavasti erilaiset ennustuslaitokset povaavat kännykkämyynnille maailmanlaajuista laskua.

Käykö niin, että Nokia tekee sen taas. Jollei nyt ihan julkista ihmepuhelinta, mutta saa myynti- ja jakelukoneistonsa sellaiseen iskuun, että tulosta tulee vastoin ennustajaeukkojen ja -ukkojen arvailuja.

Tänään näemme kuvia Nokian uutuudesta. Kuka tietää, mitä sillä voi tehdä?

1.    Onko uusi vessapaperirulla?
2.    Onko uusi rengas?
3.    Onko Reino vai Ainoa?
4.    Onko Mikko PC?
5.    Onko kosketeltava vai querty?
6.    Onko telkkari vai känny?
7.    Onko miniläppäri vai just another phone?
8.    Onko todellinen uutuus?

Editoin 2.12.2008 kello 12:13 palattuani sorvin ääreen ja silloin KL tiesi jo kertoa uutisena Barcelonasta, että uusin on nimeltään N97 ja iskee kauppoihin (hits the stores) 900 euron hintalapulla. Nokian tiedotus nostaa N97 parhaimmaksi puhelimeksi "ever", mutta malttakaamme käyttäjien kokemuksia. Kilohinnassa ei ole Nokian näkökulmasta valittamista. Tähänkö veronpalautukset tuhlataan?

Lisäys: 2.12.2008 kello 12:58 Aiheesta voi myös jaikua! Ja Janne kirjoitti N97:sta Kauppalehdessä.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8