Suomen sijoitussektorin toimintaa voisi tehostaa

Yritysten lainarahoitus toimii

Pankit huolehtivat omasta osuudestaan yleensä melko hyvin. Menestyvät, vakavaraiset yritykset saavat kohtuuhintaista lainoitusta. Tämä näkyy muun muassa siitä että:

  • pankkien luottotappiot ovat pysyneet kohtuullisina
  • luottokannan kasvu on ollut kohtuu tasaista ja kasvun nopeus on ollut aika hyvin linjassa kokonaistalouden kasvun kanssa (ei ole ollut suurta epäsuhtaa rahan tarjonnan ja yritysten kasvumahdollisuuksien välillä)

Oman pääoman muotoisen rahoituksen tarjonta ontuu

Oman pääoman muotoisen rahoituksen saatavuus sen sijaan ei ole toiminut täydellisesti – suomalainen sijoitussektori toimii ontuen.Yritysten mahdollisuus hakea oman pääoman muotoista rahoitusta on suorassa suhteessa pörssikursseihin ja nämä taas ovat Suomessa vaihdelleet enemmän kuin joillakin suurilla markkinoilla. Toisinaan oman pääoman muotoista rahoitusta saa halvalla ja toisinaan taas osakeantien järjestäminen on mieletöntä. Tämä kielii jossain määrin kehittymättöämästä ja toimimattomasta sijoitussektorista. Toimimattomuus johtuu mielestäni muun muassa:

  • eläkevakuutusrahoja hoidetaan poukkoilevasti ja varsin pieni osa varoista pidetään osakkeissa, tasaista oman pääoman tarjontaa ei synny vakaista eläkevaroista
  • Suomessa ei ole riittävän laajaa ja hyvin toimivaa investointipankkisektoria. Investointipankkisektorin tehtävä on muun muassa ottaa rahamarkkinoilta lainaa ja sijoittaa se yrityksiin oman pääoman muotoisina osakesijoituksina. Tämä sektori Suomesta pitkälti puuttuu. Vaikka tämän sektorin kyseenalainen toiminta USA:ssa onkin ollut tärkeä tekijä aiheuttamassa nykyistä pankkikriisiä, on hyvin hoidettu investointipankkisektori silti toimivan talouden eräs tärkeä tukijalka. 
  • suomalainen media on joskus sensaatiohakuista, hakee räikeitä otsikoita ja pelästyttää sijoittajat kun taloudella menee heikosti ja taas saa sijoittajat liiankin optimistisiksi silloin kun on nousukausi

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Lisäsin kaksi uutta välilehteä:

EVA, laskee pääomien tuottojen lisäksi tunnusluvun EVAMargin. Laskukaava löytyy Info-välilehdeltä. Lisätietoja tästä kaavasta

https://www.mckinsey.com/business-functions/strategy-and-corporate-finance/our-insights/comparing-performance-when-invested-capital-is-low#

Earnings_Season, yhteenveto tuloskaudesta.

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com