Olen varonut innovaatiojunan hypettämistä ennen aikojaan, koska suuria innovaatioita ei tehdä päivässä, vaikka Pendolino olisi täynnä huippuälyä, innostusta ja luomisen tuskaa moottorina.

Suomi eli metsästä. Nokia keksi tavan tehdä rahaa kännykällä. Nyt vuorossa ovat käytettävyydeltään ihanan helppojen palvelujen kaupallistaminen.

Suomi ei pärjää luovan talouden tuotoksilla, jollei teknologian siirtoa ja osaamisen myyntiä laiteta houkuttelevammin palvelukoreihin. Meiltä löytyy mahtavasti osaavia yksilöitä, kykyä kriittiseen analyysiin, mutta suurten massapalvelujen käytäntöön vieminen on takkuillut kauan.

Matomäki totesi aikoinaan, ettei Suomessa kannata tehdä mitään hevosta pienempää. Näitten vanhojen äijien opit ehkä vieläkin vaikuttavat ajatteluumme.

Teollinen tuotanto, konkreettisten tuotteiden tekeminen onnistuu suomalaisilta suunnittelijoilta mainiosti, mutta aineettomaan emme vielä usko. Suomalainen uskoo, kun näkee, sanotaan. Aineeton mielletään "yhtä tyhjän kanssa". Kovan luokan hypettäjät leimataan "paskan jauhajiksi".

Pehmotuotannossa emme ole maailmanluokan muutoksentekijöitä. Softa on meille Linux-menestyksestä huolimatta vierasta tai korkeintaan pienimuotoista pk-näpertelyä tai -räätälöintiä. Meiltä puuttuu rohkeus ja rakkaus näkymätöntä, aineetonta ja olematonta kohtaan. Silti meille kelpaa BB, Kauniit ja Rohkeat ja kaiken maailman huuhaa-realty.

Innovaatiojuna-hehkutusta eivät kaikki qaikulaiset purematta nielleet. Olen havainnut blogi-kommenteissakin nurjamielistä suhtautumista: innovaatio on sanana yhtä loppuun kaluttu kuin luovuus ja hyvinvointiyhteiskunta.

Suomalaiset kaipaavat konkreettisia asioita, mutta olemmeko tässä nimenomaan liiaksi kiinni vanhassa? Pitäisikö Suomen parantaa juoksuaan huuhaan, hörhöilyn, sirkuksen, brändien, imagojen tms. rintamilla?

Ideoiden muuttaminen kaupallisiksi innovaatioiksi on rankkaa puuhaa. Nokian OVI on oiva esimerkki alkutaipaleen kompuroinnissta. Se on ensimmäinen suuren luokan suomalainen palveluinnovaatio, jota moni meistä on kilvan moittinut käytettävyydeltään vaikeaksi. Mutta pitäisikö meidän sen sijaan käyttää sitä, hyödyntää sitä ja ehdottaa ideoita helppokäyttöisyyden lisäämiseksi.

Applea ja Google tukevat isänmaalliset amerikkalaiset mediat ja nettijulkimot. Miksi emme tee samoin?

Mitään muuta vastaavaa ei ole 2010 – 2020 tarjolla. Toiseksi paras on sentään jotain “ei mitään” rinnalla. OVI tarjoaa kansallisromanttisen mahdollisuuden palvelujen monimuotoisella kentällä.

Mitä mieltä olette? Tulkaa mukaan #iTraining –keskusteluun! Suomi on palvelutuotannon kehitysmaa. Tartutaan haasteeseen ja tehdään jotain yhdessä: tekemistä riittää taatusti.

Sähköisen kaupankäynnin edelläkävijöitä maassamme ovat myös Finnair ja VR: molempia mollamme ja parjaamme, mutta miten suu pannaan, jos Suomen paikallisliikenteen hoitaakin China Airline? JAL on konkassa, Finnair vielä pyristelee, mutta kuka muista Finnjetin, joka oli suomalaisen merenkulun ylpeys? Katoavaa on kansakunnan teknologinen etumatka. Isänmaa tarvitsee SINUA – suosi suomalaista!

Olen varonut innovaatiojunan hypettämistä ennen aikojaan, koska suuria innovaatioita ei tehdä päivässä, vaikka Pendolino olisi täynnä huippuälyä, innostusta ja luomisen tuskaa moottorina.

Suomi eli metsästä. Nokia keksi tavan tehdä rahaa kännykällä. Nyt vuorossa ovat käytettävyydeltään ihanan helppojen palvelujen kaupallistaminen.

Suomi ei pärjää luovan talouden tuotoksilla, jollei teknologian siirtoa ja osaamisen myyntiä laiteta houkuttelevammin palvelukoreihin. Meiltä löytyy mahtavasti osaavia yksilöitä, kykyä kriittiseen analyysiin, mutta suurten massapalvelujen käytäntöön vieminen on takkuillut kauan.

Matomäki totesi aikoinaan, ettei Suomessa kannata tehdä mitään hevosta pienempää. Näitten vanhojen äijien opit ehkä vieläkin vaikuttavat ajatteluumme.

Teollinen tuotanto, konkreettisten tuotteiden tekeminen onnistuu suomalaisilta suunnittelijoilta mainiosti, mutta aineettomaan emme vielä usko. Suomalainen uskoo, kun näkee, sanotaan. Aineeton mielletään "yhtä tyhjän kanssa". Kovan luokan hypettäjät leimataan "paskan jauhajiksi".

Pehmotuotannossa emme ole maailmanluokan muutoksentekijöitä. Softa on meille Linux-menestyksestä huolimatta vierasta tai korkeintaan pienimuotoista pk-näpertelyä tai -räätälöintiä. Meiltä puuttuu rohkeus ja rakkaus näkymätöntä, aineetonta ja olematonta kohtaan. Silti meille kelpaa BB, Kauniit ja Rohkeat ja kaiken maailman huuhaa-realty.

Innovaatiojuna-hehkutusta eivät kaikki qaikulaiset purematta nielleet. Olen havainnut blogi-kommenteissakin nurjamielistä suhtautumista: innovaatio on sanana yhtä loppuun kaluttu kuin luovuus ja hyvinvointiyhteiskunta.

Suomalaiset kaipaavat konkreettisia asioita, mutta olemmeko tässä nimenomaan liiaksi kiinni vanhassa? Pitäisikö Suomen parantaa juoksuaan huuhaan, hörhöilyn, sirkuksen, brändien, imagojen tms. rintamilla?

Ideoiden muuttaminen kaupallisiksi innovaatioiksi on rankkaa puuhaa. Nokian OVI on oiva esimerkki alkutaipaleen kompuroinnissta. Se on ensimmäinen suuren luokan suomalainen palveluinnovaatio, jota moni meistä on kilvan moittinut käytettävyydeltään vaikeaksi. Mutta pitäisikö meidän sen sijaan käyttää sitä, hyödyntää sitä ja ehdottaa ideoita helppokäyttöisyyden lisäämiseksi.

Applea ja Google tukevat isänmaalliset amerikkalaiset mediat ja nettijulkimot. Miksi emme tee samoin?

Mitään muuta vastaavaa ei ole 2010 – 2020 tarjolla. Toiseksi paras on sentään jotain “ei mitään” rinnalla. OVI tarjoaa kansallisromanttisen mahdollisuuden palvelujen monimuotoisella kentällä.

Mitä mieltä olette? Tulkaa mukaan #iTraining –keskusteluun! Suomi on palvelutuotannon kehitysmaa. Tartutaan haasteeseen ja tehdään jotain yhdessä: tekemistä riittää taatusti.

Sähköisen kaupankäynnin edelläkävijöitä maassamme ovat myös Finnair ja VR: molempia mollamme ja parjaamme, mutta miten suu pannaan, jos Suomen paikallisliikenteen hoitaakin China Airline? JAL on konkassa, Finnair vielä pyristelee, mutta kuka muista Finnjetin, joka oli suomalaisen merenkulun ylpeys? Katoavaa on kansakunnan teknologinen etumatka. Isänmaa tarvitsee SINUA – suosi suomalaista!