Kuukauden Piksulainen – Jaakko!

 

Ammattitoimittajan asiantuntemusta Piksussa edustaa lohjalainen Jaakko Wallenius, joka kirjoitti Piksuun ensimmäisen kerran 5.3.2009. Viime vuoden puolella Jaakko perusti Piksulle omat Facebook-sivut. Uskon, että Jaakolla on taustansa takia paljon annettavaa Piksun sisällön ja ilmaisun kehittämiseen.

Itselleni Jaakko oli nettituttu jo ennen Piksua. 1970-luvulta tv:ssä esitettiin ensimmäisen kerran Jacob Bronowskin loistelias sarja “Ihmisen vaiheet”, joka sarja teki moniin lähtemättömän vaikutuksen. Googlatessani vuosia sitten Bronowskin nimeä, huomasin Jaakon kirjoittaneen aiheesta hienon merkinnän.

Onneksi olkoon Jaakko ja monet kiitokset!

2 thoughts on “Kuukauden Piksulainen – Jaakko!

  1. Kokeilukommentti

    Tämä on kokeilukommentti. Kommenttien luettavuudessa on ollut ongelmia ja siksi tämä testi. 

    1. Sen enmpää kokeilematta, onnea

      Jarkko, kuukauden piksulainen ja hyvää jatkoa palstan parissa.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Home bias

Termi on määritelty esim. tuossa. Nojaaminen yhteen maahan, jollaiseksi EU:nkin vallan hyvin voi laskea (siis onko USA varmasti vain yksi kansatalous?), sisältää riskin.

Toisaalta me kaikki

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com