Asiakastieto: Suomen nuoret ryhtyvät innolla yrittäjiksi

    Suomessa perustetaan vuosittain yli 30 000 uutta yritystä. Vuonna 2008 alkanut taantuma taittoi parhaan terän aloitusmääristä, mutta nyt ne ovat jälleen kääntyneet kasvuun. Erityisen paljon uusia nuoria yrittäjiä on Juko Leinon ja Atte Hännisen tutkimuksen mukaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Uusillakin yrittäjillä on jo hankittuja kannuksia

Varsin suurella osalla uutta toimintaa aloittavista yrittäjistä on joko ammatissa toimimisen tai yrittämisen kautta syntynyttä kokemusta. Esimerkiksi vuonna 2010 perustetuista yrityksistä 41 prosentilla oli vähintään yksi vastuuhenkilö, jolla oli aiempaakin yrittäjätaustaa. Saman toimialan yrittäjäkokemusta löytyi lähes joka kuudennen yrityksen päätöksentekijöistä. Aiempi kokemus samasta toimialasta on yleisintä kiinteistöbisneksessä ja harvinaisinta kaupanalalla ja teollisuudessa.

Uusien yrityksien riskit ovat alkuvaiheessa korkealla, sillä perustamisesta vuoden kuluessa jo viidellä prosentille niistä on tullut maksuhäiriömerkintöjä. Vastuuhenkilötaustalla on uusien yritysten arvioinnissa erityisen suuri merkitys. Jos perustajilla on henkilökohtaisia häiriömerkintöjä, tulee niitä yrityksellekin peräti 25 prosentin todennäköisyydellä jo ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Monet vanhat yritykset jatkavat nuorien ohjaksissa

Kaikista suomalaisista yrittäjistä joka kuudes on siirtymässä lähivuosina eläkkeelle eli noin 58 000 yritystä tarvitsee toiminnalleen jatkajan. Suomen Asiakastieto Oy:n tutkimus osoittaa, että kiinnostusta yrittämiseen nuorilta kyllä löytyy eli useimpien yritysten toiminnan jatkuminen on todennäköistä.

Viime vuonna yritysten perustajista lähes kaksi kolmasosaa oli korkeintaan 40-vuotiaita. Nuorten kiinnostus ja väistymässä olevien yrittäjien edustamat toimialat eivät silti täysin kohtaa. Eniten sukupolvenvaihdosta lähestyviä yrityksiä on kiinteistöalalla ja kaupassa, mutta nuorten suosikkitoimialoja ovat viime vuosina olleet kauppa ja rakentaminen. Jos kiinteistöyhtiöille ei löydy jatkajia, voi alalla olla edessä keskittyminen nykyistä harvempien toimijoiden käsiin.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8