Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne, Betolar ja YIT.

Asuntoaloitukset jäivät viime vuonna alle 17 000 asunnon, mikä on koko pitkän tilastohistorian matalin määrä. Rakennuslupia haetaan edelleen niukasti, ja asuntokaupan piristyminen kohdistuu ensisijaisesti vanhoihin osakeasuntoihin, mikä ei vielä käänny uudistuotannon kasvuksi.

Sijoittajakysyntä on kohdistunut suurina kohteina ns. nippukauppoina tarjolla olevaan vanhaan asuntokantaan, jonka hintoja painavat suuria kohteita myyvät työeläkeyhtiöt ja asuntorahastot, jotka ovat rahasto-osuuksien lunastusten pakottamana vähentämässä omistuksiaan.

Vuokrien heikko kehitys painaa sekin osaltaan rakennusyhtiöiden tuloksia

Vuokrien odotetaan kehittyvän kuluvana vuonna maltillisesti, ja asuntojen hintojen mahdollinen ensi vuodeksi kaavailtu lievä nousu auta asiaa. Pieni ja epävarma ensi vuodeksi ajoittuva nousu ei riitä palauttamaan rakennusyhtiöiden kannattavuutta.

Valtion korkotuet loiventavat lamaa, mutta samalla myös pitkittävät

Valtion korkotukivaltuuksia leikataan aiheellisesti suhdanteen parantuessa, mutta lyhyellä aikavälillä leikkaus vähentää tuotantoa useilla tuhansilla asunnoilla. Suhdanteen elpyessä tuetun rakentamisen leikkaukset kuitenkin tekevät tilaa vapaarahoitteiselle tuotannolle, joka toipuu asuntojen hintojen nousukäänteen vanavedessä kasvukeskuksissa.

Tiedot selviävät Hypo:n asuntomarkkinakatsauksesta

 

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.