Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Yhteiskunta

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka monta päivää viikossa voi olla etätöissä ja minä päivinä on hyvä olla työpaikalla. Työelämän kehittäminen, ideoiden jakaminen ja toimintatapojen kehittäminen onnistuu parhaiten kun kaikki ovat yhdessä paikalla sopimassa kun taas monet keskittymistä edellyttävät yksilötyöt hoituvat parhaiten rauhallisessa ympäristössä.

”Etätyö ei näyttäydy enää poikkeusjärjestelynä vaan vakiintuneena osana suomalaista työelämää. Samalla aineisto osoittaa, että työntekijät arvostavat ennen kaikkea joustavuutta, eivät niinkään pelkkää täydellistä etätyötä”, toteaa analyysin kirjoittaja, Etlan tutkimusjohtaja ja Aalto-yliopiston työelämäprofessori Antti Kauhanen.

Etätyö koetaan selvästi myönteiseksi työn sujuvuuden, autonomian, keskittymisen ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta samalla sillä on kielteisiä vaikutuksia työyhteisön yhteishenkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja tiimityöhön. Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen