Markkinat ehtivät jo riehahtaa riemusta, kun David Cameronin johtamien konservatiivien vaalivoitto varmistui. Uutinen tulkittiin myönteiseksi Britannialle ja ilmeisesti EU:llekin, koska säästöpolitiikkaan ja elinkeinoelämän edistämiseen sitoutuneen hallituksen linja jatkuu seuraavat neljä vuotta. En ota kantaa konservatiivinen politiikkaan muuten, mutta sijoittajana miettisin kyllä toiseen kertaan vaalituloksen autuutta etenkin Britannian mutta myös muun Euroopan kannalta.

Cameron houkutteli euroskeptiset britit puolueensa taakse lupaamalla kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Sillä hän sai komean torjuntavoiton eroa vaativasta Ukip-puolueesta, mistä Cameronin kylmää taktikointia voi onnitella.

Itse Cameron on EU:n kannattaja, joskin varauksellinen sellainen: hän haluaa muovata EU:n sopimuksia. Varmaa silti on, että kansanäänestys toteutuu, muuta vaihtoehtoa Cameronilla ei ole. Skottien itsenäisyysäänestyksen kanssa hän toimi samoin. Cameron voitti tuon uhkapelin, vaan kuinka käy tässä pokerissa? Mahdoton tietää.

Brittien EU-vastaisuus on kasvanut, vaikka maa on selkeästi hyötynyt jäsenyydestä – mutta tunnetason asioissa järki ei paljoa paina. Vastustajien mielestä ulkomaalaiset syövät heidän työpaikkansa ja sosiaaliturvansa. Jos siltä näyttää äänestäjien silmissä, niin se on sitten poliittinen fakta.

Cameron halunnee järjestää äänestyksen jo ensi vuonna, koska hän tietää odottelun häiritsevän maan taloutta, kuten kaiken poliittisen epävarmuuden. Mutta odotusaika varjostaa koko unionia. Britannian lähtö olisi iso kolaus EU:lle monellakin tasolla.

Ennen äänestystä brittihallitus yrittää muokata EU:n sopimuksia mieleisekseen. Cameron vetoaa brittien kasvaneeseen eurovastaisuuteen, eli hän pitää pyssyä EU:n ohimolla. Cameron luottaa siihen, että muu EU nielee brittien vaatimukset, koska maa halutaan pitää unionissa. Mutta ruokkoaisivatko muut maat sopimuksia miellyttääkseen maata, joka saa jo nyt niihin poikkeusehtoja, ja joka ei ole edes varma kimpassa pysymisestään? Miltä muiden maiden johtajat näyttäisivät, jos he vaatimukset nielisivät?

Synkin visio on, että Cameron puhkuu EU:n nykyistä surkeutta, mutta muutoksia ei tule, koska muut EU-maat eivät suostu Cameronin pakkovalssiin. Britit tympääntyvät lopullisesti EU:hun eli Cameronin venäläinen ruletti epäonnistuu ja Britannia irtoaa EU:sta.

Vaikka näin ei kävisi, epävarmuus tulevaisuudesta ei tiedä hyvää Britannian taloudelle. Ulkomaalaisille yrityksille kynnys investointeihin on korkea vaalitulokseen asti, saati jos Brexit toteutuu. Vuoden hevosenleikki ainakin kestää.

Cameronilla on nyt kiire vakuuttaa äänestäjät EU:ssa pysymisen eduista – samalla kun hän vääntää kättä EU-maiden kanssa. Kovaa peliä. Cameron on näissä pärjännyt, mutta joskus näppärinkin tuppaa polttamaan sormensa, kun tarpeeksi tulella leikkii. Brittien talouselämä ja työväenliike haluavat ehdottomasti pysyä EU:ssa, mutta heillä on Cameronin tapaan vastassaan populistien voimistuva massaliike.

Se lohdullinen puoli Brexitissä olisi, että pankkikriisiä ei tarvitsisi murehtia, koska Britannian rahoitusasema ei miksikään muuttuisi eron myötä. Mutta kokonaisuutena Britannia on Kreikkaa paljon isompi kysymys. EU ei hajoaisi, mutta se ei olisi entisensä; yhtenäisempi kenties, mutta vähemmän merkittävä taloudellisesti ja ulkopoliittisesti. Yhteismarkkinoista katoaisi iso pala, riippuen tosin asemasta, joka Britannialle eron jälkeen muotoutuisi uusilla sopimuksilla. Niiden hierominen kuitenkin veisi pitkään lopputuloksesta riippumatta, ja odotellessa epävarmuus vähentäisi taloudellista aktiviteettia.