Talous Yhteiskunta

Hallituksen talouspolitiikka uudistaa kiitettävästi työelämää, mutta jättää sijoittajat huonolle kohtelulle

Hallitusohjelmassa on paljon tuoreita uudistuksia ja tervettä ajattelua.  Talouspolitiikan osalta hallitusohjelma tuntuu keskittyvän työelämän uudistuksiin: Työmarkkinoita lähdetään kehittämään lähemmäs Eurooppalaista modernia käytäntöä.  Perustuslakimme ja parlamentarismin vastaista kolmikantaista lainsäädäntömallia murennetaan, oikeutta

Yhteiskunta

Ympäristönsuojelua

1) Ensin valistettiin kansaa, että jogurttipurkit pitää pestä ennen kierrätystä. Hikipinko nainen FB:ssä sanoi, että pitää syödä ihan kaikki jogurtti. Ja naapurissa purettiin tuo talo ikkunoineen, kaihtimineen, valaisimineen päivineen. Huonekalut

Yhteiskunta

Asovanmeri

Alusta asti on ollut selvää, että Ukrainan offensiivilla voi olla vain yksi realistinen tavoite, nimittäin Krimin niemimaan maayhteyksien katkaiseminen saavuttamalla Asovanmeren pohjoisranta jossain kohtaan. Jo kauan sitten, lokakuussa 2022 paljastui

Yhteiskunta

Diplomatiaa

Oletin, että Bidenin Suomen-vierailulla olisi allekirjoitettu sopimus USA:n joukkojen asevaraston sijoittamisesta Länsi-Suomeen, siis sellaisen, jollainen jo Norjalla on. Jotain mutkia sopimisessa selvästikin on, vrt. Sitten Biden kertoi Helsingissä, että häneltä