Cayman saarilta ostetusta sijoituspalvelusta ei saa rahojaan takaisin

Pankit kysyvät joskus ihmeelliseltäkin kuulostavia asioita ihmisten yksityiselämästä kuten esimerkiksi poliittisesta vaikutusvallasta (ohessa Finanssialan keskusliiton video).

Monet kysyttävistä asioista perustuvat lakiin "Rahanpesun ja terrorisimin rahoittamisen estämisestä". Pankin ja sijoituspalveluyhtiön on lain perusteella selvitettävä asiakkaan henkilöllisyyden lisäksi muun muassa:

  • asiakkaan taloudellinen asema (varallisuus, velat, kesämökit ja asunnot,…)
  • tiedot asiakkaan varojen alkuperästä (perintö, työ, sijoitustuotot,..)
  • syyt miksi asiakas haluaa sijoittaa ja asiakkaan taustalla mahdollisesti vaikuttava todellinen edunsaaja

Cayman saarille lähetettyjä rahoja ei pääsääntöisesti saa takaisin

Näiden tietojen kysymisessä on eräs lohdullinen piirre – yleensä vain rehellisellä asialla oleva sijoituspalveluyhtiö kysyy nämä joskus kiusalliselta tuntuvat yksityisasiat. Epärehellisen palveluntarjoajan tunnistaa usein siitä, ettei hän kysy näitä asioita.

Yleensä kannattaa pitäytyä vain kotimaisissa tai eurooppalaisissa palveluntarjoajissa, jotka kaikki joutuvat nämä kysymään. Cayman saarille lähetettyjä varoja ei pääsääntöisesti saa takaisin – poliisi on voimaton.

 

 

One thought on “Cayman saarilta ostetusta sijoituspalvelusta ei saa rahojaan takaisin

  1. Virka-apua ei tule

    Noin teoriassahan poliisi voi pyytää virka-apua vaikka suoraan Caymansaarilta, mutta paikallinen sijoitusten hallinnoija saati juristi tuskin tekee asialle mitään, koska toiminta on sikäläisten lakien mukaista.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Amerikassa säröilyä?

Jo jonkin aikaa on odotettu/povattu/toivottu ongelmia USA:n talouteen. Mutta varsin vaisuiksi ovat merkit jääneet. Selkeitä negatiivisia merkkejä ovat:

Työmarkkinat ovat selkeästi hidastuneet ja uusia työllisiä

Asunnot ja metsä

Taloyhtiön itsepäisyyden lopputulos voi olla konkurssi

En ymmärtänyt hönkäsen pöläystäkään Talsan jutusta. Siinä faktisesti syyllistettiin liikekiinteistön myyjää ja uskoakseni ilman perusteita.

Paljon hyödyllisempää kuin löytää yksi ihminen ”syytettäväksi” olisi miettiä, mitä tehdä