EKP käy kohta taistoon deflaatiopeikkoa vastaan

Euroalueen talous toipuu Handelsbanken:n julkaiseman talouskatsauksen mukaan asteittain, mutta USA:sta poiketen ratkaisemattomia ongelmia on vielä. Työttömyys pysyy korkeana eikä nopeaa laskua ole luvassa. Budjettialijäämät ovat arkipäivää useissa maissa, ja lisäsopeutusta tarvitaan. Pankit tekevät töitä taseidensa vahvistamiseksi, mutta luottomarkkinoilla olosuhteet ovat kaikkea muuta kuin normaalit. EKP:lta odotetaankin nyt uusia elvytystoimia, sillä euron heikkeneminen on edellytys deflaatiopaineiden (kuvassa kuluttajahintainflaatio; Lähde: Handelsbanken:n markkinakatsaus) kuriin saamiseksi.

Saksa on Eurolandin höyryveturi

Tuoreet suhdannetiedustelut antavat Handelsbanken:n mukaan olettaa euroalueen elpymisen jatkuvan lähiaikoina, mutta ennen kuin kasvu kunnolla vauhdittuu, sopeutustoimia tarvitaan vielä runsaasti. Euroalueen sisällä elpymisen tahti vaihtelee suuresti. Odotamme Saksaan tänä vuonna liki 2 prosentin BKT:n kasvua. Saksan kasvuodotus on tuplasti korkeampi kuin Ranskan, Italian ja Espanjan, joilla kasvu jäänee alle 1 prosenttiin. Odotamme euroalueen talouskasvuksi tälle vuodelle 1 prosenttia, mikä on hieman kasvupotentiaalia nopeampaa. Vuosina 2015–16 ennustamme kasvun yltävän noin 1,5 prosentin vauhtiin.

Handelsbanken odottaa EKP:n käyvän taisteluun uhkaavaa deflaatioriskiä vastaan

Monet eri voimat painavat Handelsbankenin mukaan alas euroalueen inflaatiovauhtia. Globaalin inflaation vaimeus vaikuttaa euroalueen inflaatioon tuontihyödykkeiden hintojen nousun hidastumisen sekä kotimaisten tuottajien hinnoittelumahdollisuuksien kaventumisen kautta. Vahvana sinnittelevä euro pahentaa tilannetta. Euroalueen kuluttajahintojen on laskettava suhteessa USA:han ja moniin muihin maihin. Tavoitteeseen voidaan päästä kahdella eri tavalla: joko kilpailijoita hitaamman inflaation tai valuutan arvon heikkenemisen kautta.

Mikäli EKP pohtii kvantitatiivisen elvytyksen aloittamista liian pitkään, deflaatiouhka muuttuu todelliseksi erityisesti euroalueen kriisimaissa, jossa työttömyys on korkea ja pankkien tilanne heikko. De-flaatio on viimeinen asia, jota ne kaipaavat. Hintojen ja palkkojen lasku vaikeuttaa julkisen ja yksityisen sektorin ulospääsyä talouskriisistä. Uskomme, että EKP tunnistaa riskit ja ryhtyy tuntuviin toimiin varmistaakseen, että niin inflaatio kuin inflaatio-odotuksetkin pysyvät turvallisesti nollan yläpuolella.

Related Posts