Eläke-Tapiolan ja Eläke-Fennian fuusiosta syntyy merkittävä Suomalainen pääomakeskittymä

Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennian (Eläke-Fennia) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan (Eläke-Tapiola) hallitukset ovat solmineet aiesopimuksen yhtiöiden sulautumissuunnittelun aloittamisesta.

Uusi yhtiö tarjoaa työeläkevakuutuspalveluja kaikille yksityisen sektorin yrityksille ja yrittäjille. Asiakkaita toiminnan käynnistyessä ovat Eläke-Fennian ja Eläke-Tapiolan nykyiset asiakkaat.

 

Työeläkevakuutuksen markkinaosuudet 2011 (Lähde: Finanssialan keskusliitto)

Uuden työeläkeyhtiön kokonaismaksutulo tulee olemaan noin 3 miljardia euroa ja yhteinen eläkevarallisuus noin 17 miljardia euroa. Vakavaraisuus eli toimintapääoma on yhtiöiden nykyisten (30.9.2012) vakavaraisuuksien perusteella laskettuna 23,7 %, mikä on alalla erittäin kilpailukykyinen. Uuden yhtiön TyEL- ja YEL-vakuutettujen lukumäärä on noin 450 000.

Sulautumisesta laaditaan suunnitelma, jonka yhtiöiden hallintoelimet käsittelevät 31.5.2013 mennessä. Yhdistyneen yhtiön toiminta käynnistyy aiesopimuksen mukaan 1.1.2014 edellyttäen, että yhtiöoikeudellinen prosessi ja viranomaiskäsittely on saatu vietyä läpi.

One thought on “Eläke-Tapiolan ja Eläke-Fennian fuusiosta syntyy merkittävä Suomalainen pääomakeskittymä

  1. Yt
    Tästä tullee isot yt-neuvottelut. Kahden yhtiön henkilökuntaa ei tarvita. Toisaalta hyvä hetki tarkistaa erittäin raskasta kulurakennetta ja
    Tervettä myös koko työeläkealalle. Toiset yt-neuvottelut lähtenevät käyntiin sitten tapiolan jaclähivakuutuksen yhdistyttyä virallisesti.
    Näissä yhtiöissä on järkyttävä määrä työntekijöitä verrattuna esim. if:n suomen toimintoihin, jonka tehokkuus on aivan eri luokkaa.
    Pohjolahan tämän asian jo käynnisti.
    On siinä savottaa yhditstää ensin tapiola ja lähivakuutus ja sitten eläkeyhtiöt. Vielä vahinko fennia jää tässäverilliseksi mutta kuinka kauan?
    Samoin, mikä on eteran kohtalo ja mikä tämä tarkoittaa kilpailun kannalta kun on vain kolme isoa yhtiötä. Muutenkin vakuutusala alkaa menemään
    Kovin pankkivetoiseksi, kun tapiolan panosta enemmän pankkiin.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8