Espanja kuin taiten rakennettu osakesalkku

Sijoittaminen
3

Lämpimät hitusen viivästyneet onnittelut Espanjalle ansaitusta jalkapallon maailmanmestaruudesta. Ennakkosuosikin paineet eivät näkyneet kentällä, kun Ranskakin oli vain vastaantulija ja Argentiina aivan aseeton finaalissa.

Apea päätös Leo Messin huikealle uralle, joka hehkui vielä 39-vuotiaana uskomattomasti MM-tasolla. Mutta aikansa kutakin, Messi ehti saada kukkurapäin kaiken mahdollisen.

Espanjan menestyksessä viehättää sekin, ettei se rakennu yhden supertähden varaan, vaan joukkueeseen, jossa jokaisen pelaajan panos ja rooli ovat tärkeät.

Sitä alleviivaa, että Espanja eteni tyrmäävällä voimalla läpi turnauksen huolimatta Lamine Yamalin ja Nico Williamsin loukkaantumisen takia vajaasta pelikunnosta. Leveyttä ja laatua riitti.

Kuin laadukas osakesalkku

Perinteisesti yläkerran vakiopelaajat keräävät suurimman huomion, mutta Espanjan joukkueessa sitä ansaitsivat kassikaupalla maalivahti Unai Simon, puolustajat Marc Cucurella ja Pau Cubarsi sekä tietysti kisojen parhaaksi valittu puolustava keskikentän maestro Rodri.

Ratkaisevia maaleja mätti vaihtomies Mikel Merino ja finaalin taas penkiltä juuri tullut Ferran Torres. Timanttista laatua joka suuntaan, jota kuvaa Espanjalle tehty yksi ainoa maali – koko turnauksessa! Lienee historian ennätys.

Marc Cucurella pimensi vastustajien tähdet. Kuva: Bryan Berlin, Wikimedia

Hyvä osakesalkku rakentuu täsmälleen samalla periaatteella. Moni sijoittaja haaveilee hyökkäyksestä täynnä tähtipelaajia, mutta kentällä vaaditaan tasapainoa.

Salkun alakertaa luutivat laadukkaat osinkoyhtiöt. Ne eivät välttämättä tarjoa näyttäviä kurssiralleja, mutta etenkin vaikeina markkina-aikoina niiden tehtävä on pitää oma pää puhtaana.

Vakaa kassavirta ja tasaisesti kasvavat osingot tuovat salkkuun rauhaa, kun markkinoilla myrskyää ja hyökkäyspää kokee armotonta painetta suhdanteen kiristyessä ja rahan kallistuessa.

Tällä hetkellä osinkotykit ovat erityisen tärkeitä, kun sykliset floppaavat laajasti ja AI-hype rakoilee tai tyhjeneekin jo korvissa vinkuen. Kotimaasta olen napannut viime aikoina Mandatumia, Sampoa ja Keskoa.

Ulkomailta suosittelen Pörssihaulan listalta USA:sta AGNC:ta – 14% osinko! -, Ares Capitalia ja Main Street Capitalia, myös Verizon ja Realty Income passaavat.

Espanjalainen Atresmedia jatkaa kunnossa ja jakaa joutavan rahansa omistajille kovalla tuotolla. Belgialainen Solvay kärsii kehnosta kemianteollisuuden suhdanteesta muttei ole laskenut kovaa osinkoaan vuosikymmeniin.

Atresmedia on Espanjan kaupallisen tv:n markkinajohtaja

Tasapaino tärkeää

Keskikenttä on salkun työmyyrä. Siellä pelaavat laadukkaat mukavasti kasvavat ja silti kohtuuhintaiset yhtiöt, jotka pystyvät kasvattamaan tulostaan vuodesta toiseen ilman kohtuutonta riskinottoa.

Ne yhdistävät hyökkäyksen ja puolustuksen, pitävät pelin hallinnassa ja vievät salkkua pitkäjänteisesti eteenpäin. Tuottoa kertyy osingoista ja kurssikehityksestä.

Tässä kohtaa salkkuun kelpaavat vaikkapa ruotsalainen ruokakauppias Axfood, jenkkiravintolakonserni Darden ja uniapnelaitteiden markkinajohtaja Resmed. Luottoväkeä kohtalaisella kasvulla ja vakaalla taloudella.

Hyökkäyksestä huolehtivat korkean kasvun yhtiöt. Onnistuneena ne ratkaisevat otteluita ja mahdollistavat näyttävimmät tuotot.

Samalla niiden peli on ailahtelevampaa ja kurssit saavat ajoittain rumaa taklausta. Siitä saamme parasta aikaa taas tuhteja muistutuksia.

Kewpower oli vielä kolme vuotta sitten Hesan pörssin komeettahyökkääjä

Kasvukoneista kyytiin kelpaavat muun muassa Microsoft, ICE, saksalainen SAP ja sen eräänlainen jenkkiverrokki Salesforce. Laatua on, hinta halpaa rotaation niitä hylkiessä.

Huolellinen rauhallista unta arvostava sijoittaja kasaa joukkueensa tasapainoisesti. Se säästää suurimmilta murheilta ja takaa tuottoa tulevan.

Ja vielä pätevä valmentaja

Eikä hyväkään joukkue ei voita, jos sitä johdetaan huonosti. Sijoittajalle tekninen analyysi toimii kuin kokenut valmentaja.

Se auttaa valitsemaan oikean pelitavan kuhunkin markkinatilanteeseen ja tekemään oikeat vaihdot tarpeen mukaan. Parhaatkaan osakkeet eivät ole laatuostoksia koska tahansa.

Kokenut valmentaja pistää palaset kohdalleen. Kuva: Wikicommons

Liian innokas hyökkäykseen panostaminen väärässä raossa voi soida ikävästi omassa päässä. Usein sen vain tajuaa vasta sormensa kunnolla poltettuaan.

Sijoittamisessa on toki muuan ratkaiseva ero verrattuna urheiluun: kaikki voivat pärjätä. Tasainen menestys on kiinni oman joukkueen valinnasta ja johtamisesta.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta

Vastaa

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8