Suomen vaalitulos pelotti jo etukäteen EU-johtajia, eikä aiheetta. Hallitusneuvottelujen ylikäymättömäksi kuopaksi on noussut Portugalin tukipaketti, ja viime kädessä myös euron pysyvä vakausrahasto ESM, joskaan jälkimmäinen ei ole kiireellinen asia. Vaikuttaa siltä, että muilta osin enemmistöhallituksen kokoaminen ei olisi kummempi temppu kuin ennenkään, mutta EU:n tuki- ja vakaustoimista ei ole näköpiirissä järjellistä kompromissia. 

Kokoomus ja demarit yhteisen sävelen ilmeisesti löytäisivät, mutta persut eivät ainakaan toistaiseksi tingi tukipakettien vastustamisesta. Euroskeptiselle populistipuolueelle sen kai pitääkin olla periaatekysymys – joka tosin tekee lievästi sanoen hankalaksi sen osallistumisen hallitusvastuuseen pääosin euromyönteisessä Suomessa. 

Veikkaan, että tilanne harmittaa yhtä paljon sekä Jyrki Kataista että Timo Soinia. Katainen on tehnyt selväksi, että kokoomus tukee euron vakautusta ja finanssikriisin estämistä. Suurimpana puolueena ja loogisena pääministerinä Kataisen on liki mahdoton tinkiä linjasta, joka on keskeinen osa kokoomuksen talous- ja europolitiikkaa. 

Soini ja perussuomalaiset taas ratsastivat jytkyynsä paljolti luottopaketteja vastustamalla, joten vaikea on heidänkin keskeisestä linjauksestaan tinkiä. Oletan tosin, että Soinille jo kokeneena reaalipoliitikkona lievennetty linja kelpaisi, jos tästä yhdestä aiheesta on tulossa este persujen nousulle hallitukseen. Parempaa tilaisuutta siihen ei välttämättä heille koskaan tarjoudu. Jos persut jäävät nyt oppositioon, voivat he siellä toki lihoa – mutta yhtä mahdollista on, että protestimielialat etsivät uusia väyliä seuraavissa vaaleissa, tai ne suuntaavat taas kerran nukkuvien puolueeseen. Soini tietää tasan tarkkaan, että niin on käynyt lukemattomille populistipuolueille, muun muassa persujen esi-isälle SMP:lle.

Jos persujen eduskuntaryhmä sanoo tiukasti ei tukipaketeille, Soinin pelivara voi olla kapea, vaikka hän varmasti nauttii suurta kunnioitusta ryhmässä. Mutta liki tyhjästä polkaistussa porukassa tilanne on luultavasti aika toinen kuin pitkän linjan puolueissa, joissa yksittäiset edustajat eivät herkästi ryppyile isommilleen. He tietävät, että siinä leikissä riskit ovat isot tulevaisuuden kannalta.

Soini antaa ulos vaikutelman, että hän seisoo tiukasti ryhmänsä kannan takana. Mutta ihan siltä se ei vaikuta sen perusteella, että Soinin mukaan Portugali-kysymys on putsattava pois hallitusneuvottelujen alta. Samansuuntaisia kommentteja on antanut Katainen – mutta mitä se tarkoittaa? Suomen pitää kertoa parin viikon päästä oma kantansa Portugali-paketista EU:lle, ja päätöksen pitää nauttia parlamentaarista enemmistöä. Tietysti päätös voi saada enemmistön taakseen ilman persujakin. Mutta on aika vaikea kuvitella, että maassa voisi olla hallitus, joka on erimielinen Suomen talouden ja EU-politiikan kannalta näin keskeisessä asiassa. Tuskin sitä noin vain putsataan asialistalta – kuten keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen jo muistutti Kataista ja muita todennäköisiä hallituskumppaneita.

Saksalainen aikakauslehti Spiegel pohti viikko sitten seurauksia, jos Suomi kieltäytyy tukemasta Portugali-pakettia. EU:ssa päätökset on tehtävä yksimielisesti, joten Suomen kielteinen päätös olisi suuri ongelma. Lehti pitää kuitenkin mahdollisena, että Suomi kieltäytyisi osallistumasta paketin kustannuksiin, muttei estäisi päätöstä veto-oikeudella. Järjestely ei sinänsä ole mahdoton, EU:ssa on sovittu monille maille erivapauksia.

Suomen poisjäänti tuskin sinänsä vielä kaataisi pakettia taloudellisesti, koska Suomen osuus siitä on vain 1,8 prosenttia. Mutta reikä jäisi toisten vakavaraisten EU-maiden katettavaksi, eikä niitä ole tällä hetkellä monta. Korkeinta AAA-luottoluokitusta nauttivat Suomen lisäksi vain Saksa, Ranska, Hollanti ja Itävalta. Suurin vastuu kaatuisi Saksalle.

Eniten EU-johtajia huolettanee se, että Suomen kielteinen päätös voi luoda lumipalloefektin, eli muitakin maita liittyisi tuen kieltäjien kerhoon. Sitä reikää olisi jo mahdoton tukkia. Lisää huolta aiheuttaa Euroopan pysyvä vakausrahasto ESM, jonka pitäisi olla toiminnassa 2013. Siitä on jo sovittu, mutta kansallisten parlamenttien on hyväksyttävä vielä päätös. Periaatteessa Suomi voi kaataa ESM:n, ja tulevan hallituksen on tehtävä kantansa selväksi siihenkin. Perussuomalaiset vastustavat pysyvää vakausrahastoa. Siitä ei ehkä näissä oloissa keskustella hallitusneuvotteluissa, mutta edessä päätös on.

Miten tämä sotku sitten ratkeaakin, niin yksi asia käy ainakin selväksi: EU:n toimintamekanismi, joka vaatii päätöksille kaikkien maiden hyväksynnän, on todella haavoittuva. Ehkä yksimielisyysperiaate on välttämätön EU:n koossa pitämiseksi, koska määräenemmistöpäätökset voisivat johtaa hirveään kapinaan pienissä jäsenmaissa, joille se takaisi kovin vähän sananvaltaa. Mutta tuskainen on tämäkin systeemi. Persut saivat vaaleissa puoli miljoonaa ääntä. Se on vähän reilut 0,1% EU:n äänestysikäisestä väestöstä. Jos tällainen määrä äänestäjiä kykenee halvaannuttamaan EU:n päätöksenteon, järjestelmä on pahassa pulassa.

Sijoittajien kannalta Suomen ja EU:n poliittinen tukos on paha epävarmuustekijä, josta voi seurata yllättävän suuria markkinareaktioita. Jos valtioiden velkakriisi siirtyy eurooppalaiseksi pankkikriisiksi, finanssimarkkinoilla jyrisee. Varmasti EU:ssa tehdään kaikki mahdollinen sen estämiseksi, koska Lehman-paniikki on tuoreessa muistissa – ainakin muilla kuin euroskeptisillä populistipuolueilla. Mutta niiden suosio on kasvussa muuallakin kuin Suomessa, joten markkinoilla voi olla tiedossa melkoista volatiliteettia.