Ajatus on mielenkiintoinen, mutta sen logiikkaa on vaikea seurata. Kuinka sijoittajat voivat olla vastuussa siitä, että valtiot velkaantuvat liikaa? Menneessä maailmassa noin pari vuotta sitten, jolloin asiat olivat vielä järjestyksessä, valtioiden velkapaperit olivat maailman turvallisimpia sijoituksia. Kun rahoitusteoriassa puhuttiin riskittömästä tuotosta, joka on rahoitusteorian peruspilareita, tarkoitettiin juuri valtioiden velkapapereita.

On aika käsittämätön väite, että sijoittajat olisivat menetelleet huolimattomasti tai vastuuttomasti sijoittaessaan perinteisten eurooppalaisten valtioiden, kuten Ranskan, Italian tai Espanjan velkapapereihin. Niitä pidettiin vielä pari vuotta sitten kaikkein pieniriskisimpinä sijoituksina. Sijoittajat ovat tehneet sijoituksensa aikanaan harkiten ja etsien pieniriskisiä kohteita eikä julkisuudessa esitetyt hurjat kaksinumeroiset tuottoprosentit vastaa lainkaan sijoittajien todellisuutta. Suurin osa sijoittajista, jotka ovat ostaneet esimerkiksi näiden valtioiden velkapapereita, ovat ostaneet ne tuottotasolla joka on alle 3 % vuodessa. Mitä pahaa he ovat tehneet?

Se että valtiot ovat ylivelkaantuneet, on tietysti velkaantumisesta päättävien tahojen vika. Kyse on siis poliittisista päättäjistä ja mahdollisesti joistakin virkamiehistä. Vika on myös systeemissä, kun poliitikkojen on luvattava jokaisessa vaalissa ”kahta kaunista ja kolmea komeaa” tullakseen valituksi. Jos lupaa totuuden mukaisesti ”itkua ja hammasten kiristystä”, on poliittinen ura lopussa. Poliitikkojen, siis meidän yhteisiä asioita hoitavien henkilöiden, olisi nyt reilua kertoa, että: ”Me lupasimme teille vähän liikoja, sössimme ja törsäsimme oikein kunnolla eikä meillä oikeasti ollut varaa tähän kaikkeen. Nyt kansalaiset on sellainen tilanne, että meidän on pakko säästää, että saadaan velat maksettua.”

Pelkäänpä, että sähellys euron ympärillä tulee jatkumaan pitkään. Samanlainen näytelmä kuin Suomen eduskunnassa tullaan käymään vielä monessa muussakin parlamentissa. Prosessi on toivottoman hidas. Nyt tarvittaisiin viisastelun sijaan nopeita toimia luottamuksen palauttamiseksi. Tähän ei ole juuri mahdollisuuksia muilla kuin Euroopan keskuspankilla. EKP:n täytyy toimia, jos muu ei auta. Oikeasti ei ole olemassa muita vaihtoehtoja eikä Impivaaraan ole paluuta. Euroon siirtymistä valmisteltiin juridisesti ja teknisesti vuosikausia. Olisi täysin utopistista ajatella, että eurosta luopuminen kävisi nopeasti ja kivuttomasti. Pakko on yhtyä Sixten Korkmanin esittämään päätelmään, että euron hajoaminen johtaisi ennen näkemättömään taloudelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen kaaokseen. Voi olla, että Euroopan yhteinen valuutta oli alun perin virhe, mutta nyt homma on vain pakko saada toimimaan. Muut vaihtoehdot ovat vielä paljon huonompia.