EU päätti, että Euroopan vakausmekanismi EVM voi ostaa valtioiden velkakirjoja suoraan markkinoilta, ja pankkejakin voidaan tukea sen varoilla. Tavoitteena on hillitä kriisimaiden rahoitusmenojen nousua, josta on tullut valtava rasite Espanjalle ja Italialle. Ne ovat nyt euron kohtalon avain.

EU:n päätökset laskivatkin hiukan Espanjan ja Italian korkoja, mutta ne heiluvat yhä kuuden prosentin tuntumassa. Se on aivan liikaa taantumaa poteville valtioille. Jos ne eivät saa rahoitusmenojaan kuriin, ei muuta vaihtoehtoa oikein jää kuin omaan valuuttaan paluu. Se olisi aika varmasti euron loppu, ja samaa tietä menisi EU.

Pohjoisessa Euroopassa on ihmetelty, miksi Merkel taipui tuoreisiin päätöksiin, joita pidetään Saksan tappiona ja oliivimaiden voittona. Mutta tässä se syy oli: Monti teki selväksi, että Italian aika ja vaihtoehdot loppuvat äkkiä. Sitten on edessä hullunmylly, jonka keittäjänä Merkel ei halua jäädä historiaan.

Mutta tämäkään ei vielä auttanut korkomarkkinoihin, joten yhä kovemmat toimet ovat tarpeen.

Tavallisessa valtiossa keskuspankki ostaa kriisitilanteessa valtionvelkaa niin paljon, että korot painuvat alas. Näin ovat toimineet viime vuosina muun muassa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Japani – onnistuneesti. Tämä rooli varattiin EVM:lle, mutta ongelmaksi uhkaa tulla sen luottokapasiteetti, 500 miljardia. Pelkästään Espanjan pankkituki haukkaa sata miljardia, ja summa voi kasvaa. Suurten euromaiden tukiostot syövät loput kassasta helposti, sillä yksin Italialla on velkaa 2000 miljardia.

Jäsenmailta lisää rahaa EVM:lle tuskin tippuu, kun Suomessakin jo spekuloidaan eurosta eroamisella. Suomihan vastustaa velkojen ostoakin jälkimarkkinoilta ainoana euromaana, vaikka hallitus ei ole esittänyt vaihtoehtoista mallia, jolla Italian ja Espanjan rahoituskulut saadaan alas. Se tuntuu huolettavan Kataista ja Urpilaista paljon vähemmän kuin Timo Soinin räksytys. Ei järin valtiomiesmäistä toimintaa, kun puntarissa on 60 vuoden historiallinen prosessi, eli Euroopan integraatio, jota niin demarit kuin kokoomus ovat innokkaasti tukeneet.

Keskuspankkirahoituksella EKP ei voi tehdä tukiostoja rikkomatta omia sääntöjään (mitä se on tosin tehnyt), toisin kuin muut keskuspankit. Yhdysvallat setelirahoitti valtiota 2008 kriisissä tuhannella miljardilla eurolla, jotka hallitus ohjasi pankkien ja suuryritysten pääomittamiseen. Operaatio onnistui, sillä Yhdysvallat toipui kriisistä Eurooppaa paremmin. Tukirahatkin on saatu jo takaisin, kun valtio myi pakkolunastamansa yritykset takaisin sijoittajille.

Vain keskuspankki voi viime kädessä turvata valtion maksukyvyn, jos se ei saa luottoa markkinoilta. Inflaatiopelon vuoksi keskuspankit eivät tee sitä mielellään, mutta ovat siihen valmiit estääkseen valtion konkurssin. Monet asiantuntijat esittivätkin jo EVM:aa luotaessa, että se toimisi pankkilisenssillä. Silloin se olisi oikeutettu EKP:n luototukseen, ja voisi nostaa 500 miljardin omaa pääomaa vastaan kymmenkertaisen määrän luottoa, 5000 miljardia. Se olisi se big bazooka, jolla sammuu isoinkin tulipalo. Eli se riittäisi vaivatta suurtenkin maiden velkojen korkotason laskemiseen.

Ajatus tyrmättiin setelirahoituksen riskien vuoksi. Mutta mitä sitten, kun rahat loppuvat? Se tilanne ei ole kaukana, jos ja kun Espanjan ja Italian korot eivät laske.

Budjettivajeiden rajoittamisesta on jo päätös, ja talousunionin tiivistäminen on joka tapauksessa Saksan tavoite, samoin Suomen. Niiden toteutuessa megainflaatio ei voi päästä irti. EVM:n kautta tehtävä setelirahoitus toimisi vain hätäratkaisuna, kuten muuallakin. Vai onko parempi ajaa euro nurin ja Eurooppa historiansa pahimpaan lamaan? Se tuntuu olevan ainakin Suomen hallituksen kanta. Meillähän spekuloidaan jo eurolla eroamisesta, mutta se voi tapahtua paljon rumemmalla rytinällä kuin nyt kuvitellaan, eli euron hajotessa hallitsemattomasti. Se olisi kylmää kyytiä vientivetoiselle maalle, jonka pitäisi palata omaan valuuttaan, sen hurjine heilahteluineen.

Yhdysvaltojen, Japanin ja Iso-Britannian inflaatio ei ole kummempi kuin euroalueella. Sen perusteella setelirahoitus ei olekaan taantumassa rypevälle talousalueelle niin vaarallinen lääke kuin perinteinen teoria olettaa. Japani päinvastoin todistaa, että velkadeflaation iskiessä mitkään rahamäärät eivät käännä kehitystä edes lieväksi inflaatioksi.

Eikä sijoittajiakaan vaivaa setelirahoitus, vaikka järjen mukaan sen pitäisi vaikuttaa korkoja nostavasti inflaatiopelkojen vuoksi. Yhdysvallat saa rahaa lainaksi ennätyshalvalla – koska sijoittajat tietävät, että veloilla on takaaja: keskuspankki. Kun markkinoiden hallitseva motiivi on pelko, sijoittajat ovat valmiit negatiiviseen reaalikorkoon, kunhan rahat vain ovat turvassa. Euromailta tällainen vakuutus puuttuu, koska EVM:n kassa ei siihen riitä.

Vaihtoehdot käyvät todella vähiin Espanjalle ja Italialle, koska niiden talousnäkymät eivät valoistu hetkessä. Espanja voi upota entistä syvemmälle pankkikriisinsä mukana.

Saksan linja on ollut, että kriisimaat palauttavat markkinoiden luottamuksen ajamalla läpi talousuudistuksensa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska uudistukset vievät aikaa, ja ankara säästökuuri heikentää talousnäkymiä. Markkinat tietävät sen, ja reagoivat siihen loogisesti: ne eivät lainaa rapakuntoiselle valtiolle halvalla.

EU on tehnyt pakkoraossa monia radikaaleja päätöksiä. EVM:n siirtäminen pankkilisenssille pitäisi kuulua seuraaviin.