Finanssialan yhteistyöstä uusia, älykkäitä liiketoimintamalleja (?)

Finanssivalvonta on eräs Suomen hyvin toimivista organisaatioista. Se on toiminnallaan onnistunut ehkäisemään muun muassa ylimitoitetun asuntovelkaantumisen ja se on ollut mukana valvomassa etteivät pankkimme ota kohtuuttomia riskejä. Finanssivalvonta on toiminnallaan turvannut sijoittajien ja säästäjien aseman; onglemia ei ole syntynyt. (Piksu toimituksen huomio) 

    Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen toteaa tänään julkaistun Finanssivalvonnan toimintakertomuksen johtajan katsauksessaan, että terveen liikevoittotason ylläpitäminen saattaakin edellyttää kustannusten karsimista ja olemassa olevien liiketoimintamallien uudelleenarviointia. Tässä tilanteessa luotettavan hallinnon merkitys on korostunut.

– Kokonaisuutena arvioiden Suomen finanssisektori on hoitanut riskien hallinnan suhteellisen hyvin.

Finanssivalvonta on tehnyt lukuisia hyvän hallinnon ja riskienhallinnan tarkastuksia ja puuttunut havaittuihin puutteisiin tiukasti. – Hyvin hallintonsa järjestänyt valvottava hoitaa usein myös liiketoimintansa hyvin. Eniten parannettavaa riskienhallinnassa on usein niillä toimijoilla, joilla on ongelmia kannattavuudessa ja vakavaraisuudessa, Tuominen lisää.

Tuominen käsittelee katsauksessa myös pankkien ja valtioiden välistä kohtalonyhteyttä. – Yhteisen valvonnan ja vielä keskustelun alaisen kriisinratkaisumekanismin tavoitteena on osaltaan purkaa tätä yhteyttä. Sääntelyyn sisältyy kuitenkin elementtejä, jotka päinvastoin sitä vahvistavat. Tuominen pitää valitettavana, että tulevakin sääntely kannustaa valtionriskin suosimiseen pankkien ja vakuutusyhtiöiden sijoituksissa.

Finanssivalvonnan menestyksen salaisuuksia vuonna 2012 olivat (Piksu toimituksen poimintoja):

  • riskiperusteisesti kohdennettu valvonta
  • valvottavien hallintotapaan keskittyminen (hyvät hallintotavat ja prosessit ovat laadukkaan toiminnan selkäranka)
  • asiakkaiden, säästäjien ja sijoittajien turvaan keskittyminen
  • samaton ja tiivis valvojan ja valvottavien välinen yhteistyö

 

Kotitalouksien velkaantumisaste (Lähde: Finanssivalvonnan toimintakertomus)

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten