Fortum, energia-alan sekatavarakauppias poliittisilla riskeillä höystettynä

Sähköä, lämpöä, niiden yhdistelmiä, vesi-, ydin-, tuuli-, aurinko- ja lauhdevoimaa sekä hevosenlantaa. Tässä suuri osa Fortumin valikoimasta, mutta ei kaikkea. Eilen 3.2 julkistettiin tilinpäätöstiedote 2015 vuodelta sekä uusi strategia, jonka visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Minusta tämä edelläkävijyys näyttää lähinnä sekametelisopalta, jossa yritetään tehdä vähän kaikkea. Tulevaisuus näyttäköön kuinka pahasti olen väärässä.

 

Fortum toimii maantieteellisesti lähinnä Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Lisäksi yrityksellä on liiketoimintaa Baltiassa, Puolassa ja Intiassa. Uuden strategian mukaan ensisijaiset kohteet investoinneille ovat nykyiset kotimaat ja muut Euroopan maat. Lisäksi yritys etsii kasvukohteita Aasian kasvukeskuksista. Fortumilla on suuri käteiskassa. Sen käyttäminen liiketoimintaan joka ei ole Fortumin ydinosaamista on vaarallista osakkeenomistajien kannalta. Tällä hetkellä käteiskassaa ei ole juuri käytetty, joten sen hyödyntämisestä ei voi tehdä johtopäätöksiä. Toimitusjohtaja Lundmarkin pätevyyttä en kyseenalaista, mutta valtion omistaessa yli puolet yrityksestä ei poliitikkojen vaikutusta päätöksiin voi vähätellä.

 

Pidän huolestuttavana Fortumin pyrkimistä panostaa tuuli- ja aurinkovoimaan uuden strategian mukaan, etenkin panostamista tuulivoimaan pohjoismaissa ja Venäjällä järjettömänä ilman valtioiden tukia. Tästä hyvä esimerkki oli edelliset paukkupakkaset. Pakkasella ei tuule, etenkään Suomessa. Tuulivoimaa ei voi käyttää sähköntuotantoon, kun sitä eniten tarvitaan. Tästä tosiasiasta emme pääse eroon. Tuulivoimaa voi rakentaa muualle kuin kotimarkkinoille, mutta on vaikea nähdä kuinka järkevää olisi osallistua tuulienergiahankkeisiin kauas kotimarkkinoilta. Aurinkoenergian tuottaminen on Fortumille energianhukkaamista. Sitä ei voi tuottaa järkevästi lähelläkään Fortumin kotimarkkinoita ilman mittavia tukia. Tämä ei ole ydinosaamista, joten se pitää jättää muille toimijoille. Harrastelijoiden puuhastelu ei sovi miljardiliikevaihtoa tekevälle yritykselle.

 

Fortumiin sijoittaneet piensijoittajat joutuvat sietämään mittavia poliittisia riskejä, jotka voivat toteutua. Poliittisia riskejä löytyy Suomen lisäksi myös Venäjältä sekä Ruotsista. Suurin riski on suomalaisten poliitikkojen puuttuminen yrityksen asioihin. Valtion omistaessa yli puolet yrityksestä voi piensijoittaja joutua poliitikkojen armoille. Valtionvelan kasvaessa voivat poliitikot kupata Fortumin käteiskassaa kiihtyvällä vauhdilla muiden omistajien kustannuksella mikäli Fortum ei tee päätöksiä sen käytöstä. Tämä tarkoittaa lähinnä ylisuurten osinkojen maksamista. Piensijoittajat tietysti hyötyvät tästä lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä he häviävät.

 

Uusi strategia piti yrityksen osingonjakopolitiikan ennallaan: ”Fortumin tavoitteena on maksaa vakaa, kestävä ja aikaa myöten kasvava osinko, joka on 50-80% osakekohtaisesta tuloksesta ilman kertaeriä.” Hallituksen osingonjakoehdotus oli 1.10€:a vuodelta 2015. Fortumin osakekohtainen tulos ilman kertaeriä oli 0.71€:a. En tiedä voiko tästä tehdä vielä suuria johtopäätöksiä. Ehdotus herättää kuitenkin kysymyksen tuleeko osingonjako olemaan mainitun strategian mukainen vai tuleeko valtio kuppaamaan jatkossakin Fortumia? Mainittakoon vielä, että yksittäinen osinko ei kerro mitään tulevaisuudesta. Osingonjakokehitystä kannattaa seurata jatkossa.

 

Venäjän tuottamat poliittiset riskit Fortumin suhteen liittyvät toistaiseksi Venäjän valtion taloudelliseen tilanteeseen ja mahdollisiin EU:n päätöksiin pakoitteista. Pahimmassa tapauksessa Fortumin liiketoiminta Venäjällä takavarikoidaan. En pidä tätä todennäköisenä, mutta mahdollisena. Todennäköisemmin kyse on saatujen takuuhintojen mahdollisista muutoksista, liittyen Venäjälle tehtyihin investointeihin. Ruotsissa poliittiset riskit liittyvät lähinnä ydinvoimatuotantoon ja sen lopettamiseen ennen aikojaan.

 

Nyt energian hinta on alhaalla ja se on sitä todennäköisesti lähitulevaisuuden. Kaikesta huolimatta Fortumilla on hyvät pitkän aikavälin näkymät. Suurin syy tähän on se, että energian hinta tulee todennäköisesti nousemaan seuraavien vuosikymmenien aikana fossiilisten energialähteiden hyödyntämisen vaikeutuessa. Tämä koskee erityisesti Suomea ja Ruotsia, koska aurinko- ja tuulivoiman hyödyntäminen on mahdotonta, kun niitä eniten tarvittaisiin. Nykyisellä käteiskassalla Fortum on vahvasti mukana yritysjärjestelyitä tehtäessä. Nykyisillä sähkönhinnoilla Fortum voi ostaa heikompia toimijoita pois kohtuulliseen hintaan.

 

En osaa määritellä Fortumille arvoa, koska se riippuu mm. siitä kuinka järkeviä yrityskauppoja se tulee tekemään. Uusi ilmastosopimus tulee myös muuttamaan Fortumin ansaintamekanismeja jollain aikavälillä. Senkään vaikutuksesta ei ole tietoa. Perstuntumalla sanoisin, että osake on kohtuuhintainen noin 12€:ssa. En omista yrityksen osakkeita, paitsi veronmaksajana. Omistin aiemmin yrityksen osakkeita. Voin harkita niiden ostamista kohtuuhintaan mikäli tulevat yrityskaupat puoltavat sitä.

 

Hukkasin linkin uuden strategian pidempään versioon. Seuraavasta linkistä strategiasta lyhyesti:

 

http://www.fortum.com/fi/sijoittajat/fortumlyhyestiir/strategiair/pages/default.aspx

 

– Tommi T

3 thoughts on “Fortum, energia-alan sekatavarakauppias poliittisilla riskeillä höystettynä

  1. Kirjoituksesi kuvaa hyvin

    Kirjoituksesi kuvaa hyvin markkinoiden reaktiota Fortumin uuteen strategiaan. Aurinko- ja tuulienergia peloittavat ja tuntuvat turhilta. Se johtuu tietämyksen puutteesta.

    Maailma on menossa kovaa vauhtia kohti aurinkoenergiaa, koska sen hinta tippuu jatkuvasti ja n. 5-15 vuoden kulúttua se on halvin vaihtoehto ja aikanaan se syrjäyttää kaikki muut energiamuodot niiltä osin kuin sitä voidaan käyttää.

    Tuulienergia tulee perässä ja sen hinta laskee ehkä joskus kilpailukykyiseksi. Sen paikkaa puolustaa Suomen kaltainen maa, jossa tuulta on, aurinkoa ei.

    Muut energiamuodot jäävät tulevaisuudessa säätövoiman rooliin.

     

    Näissä ennusteissa ei ole "jossia". Jos on se, että keksitään aurinkoenergialle varastointi ja/tai kuljetusratkaisu, joka on teknis-taloudellisesti ok. Tällöin säätävoimatarve väheneee ja ydinvoimalat, fossiiliset yms. voimalaitokset ajetaan pikku hiljaa alas. Vesivoima jää käyttöön sillä se on puhdasta ja sisältää varastoinnin.

     

    Sijoittajien reaktion perusteella Fortumin olisi pitänyt jättää hyppäämättä tulevaisuuden junaan ja pysyä pysäkillä, jonka nimi on "Kodak".

     

    Minun mielestäni Fortum tekee oikein hypätessään junaan nimeltä "tulevaisuus". 

    1. pohjoismaissa ei tuule paukkupakkasilla

      Tuuli- ja aurinkovoimaa ei voida juuri käyttää, kun niitä eniten tarvittaisiin. Tämä selviää heti katsomalla Fingridin tilastoja paukkupakkasten aikaan. Jos varastointi joskus onnistuu suuremmassa mittakaavassa niin se on eri asia. Jos pitäisi lyödä vetoa niin siihen menee vuosikymmeniä. Fortum ehtii siihen tulevaisuusjunaan paljon myöhemminkin.

      1. Muutos on jo meneillään. 2015

        Muutos on jo meneillään. 2015 investoitiin 329 Miljardia uudistuvaan energiaan. Ei toki Suomessa, koska meidän sijaintimme on aika epäedullinen.

        Jos arvioit, että tämä muutos "ei koske meitä", niin sitten voimme odotella. 

         

Comments are closed.

Related Posts