Futuurit ja indeksisijoittaminen

Futuurit ovat tuotteita, jossa sopimuksen tekijät sitoutuvat ennalta määriteltynä hetkenä toimittamaan tuotteen sillä lailla kuin sopimuksessa määritellään. Tuote voi olla mitä vaan: rahaa, kahvia, korkoja, öljyä, indeksejä tai vehnää. Kummatkin puolet sopimuksen tekijöistä voivat siirtää sopimuksensa toiselle osapuolelle, eli futuureja voidaan aina myydä myös lyhyeksi ja siksi ne ovat oikein hinnoiteltuja. Futuurit ovat pörssinoteerattuja termiinejä, niillä on vakioidut sopimusehdot, joten kaupankäynti on helppoa. Useissa futuurisopimuksissa vaihto on suurta ja kaupankäynti aktiivista pienellä spredillä (osto- ja myyntitarjouksien ero). Futuureissa myytävä yksikköä kutsutaan lotiksi. Se voi olla mitä vain 10 tonnia jotakin tuotetta, 1000 barrelia öljyä tai 25 euroa/indeksipiste. Futuurien nominaaliarvot vaihtelevat paljon muutamista tuhansista euroista satoihin tuhansiin euroihin. Useissa futuurisopimuksissa vaihtomäärät ovat suuria ja sen vuoksi markkinat toimivat varsin tehokkaasti (=on vaikea löytää riskittömiä tuottoja) yhdessä shorttausmahdollisuuden kanssa. Näitä arbitraasipaikkoja kytätään esim. futuurin arvon ja spot-hinnan välillä, mikäli futuurin-hinta on liian korkea suhteessa kohde-etuuteen, ostetaan kohde-etuutta ja shortataan futuuria.   Tämä ero pitää olla riskitön korko (=euromaailmassa Saksan valtion korko) + varastointikustannus. Ero pitää olla myös sama eriaikaan päättyvien futuurisoimuuksien välillä, eli normaalisti ei ole mitään syytä ostaa mitään muuta kuin suurimman vaihdon omaavaa futuuria. Tätä periaatetta kutsutaan ladder-periaatteeksi (tikapuu).

Tutkitaan asiaa vaikka DAX-indeksifutuurin avulla se noteerataan Eurexchangessa ja yksi lotti on sellainen rahamäärä jossa 1 indeksipiste vastaa 25 euroa. Vaihto on suurta, 16. syyskuuta erääntyvää futuuria vaihdettiin viime perjantaina 206 000 lottia, mutta seuraavaa joulukuussa erääntyvää sopimusta treidattiin vain 705 lottia.

Yllä olevaan kuvaan piirsin minuuttikuvaan DAXin spot-kurssin (punainen) ja Syyskuun futuurin kurssin. Futuurimarkkinat ovat kello 23:00 asti auki joten DAXin kurssia ei ole samoihin aikoihin laskettuna ja siksi huomataan punaisen viivan piirtävän suoraa viivaa. Alemmassa kuvassa (myös minuuttikuva) olen jakanut joulukuun futuurin hinnan syyskuun futuurin hinnalla (myös minuuttikuva), tästä olen ottanut 2 tunnin keskiarvon (punainen viiva). Nuo piikit johtuvat siitä, koska joulukuun futuurilla vaihto on pientä ja käyrä piirretään toteutuneista kaupoista, niin joskus joulukuun futuurien hinnat laahaavat perässä. Osto ja myyntilaita kuitenkin seuraavat hyvin tarkkaan enemmän vaihtoa omaavaa futuuria. Koska futuurien aikaero on 3 kuukautta niin voimme laskea koron mikä näistä tulee, se on 0,29%/3 kk eli 1,2 %/vuosi.  Tämä on aika-arvo millä shortti nousee ajan kuluessa ja long-positio laskee ajan kuluessa.
JATKUU… (kommentoikaa onko homma selkeää vai epäselvää tähän asti tai teidän mielestänne väärin. Kun mennään indeksisalkun rakentamiseen niin se nojautuu pitkälle tähän asiaan)

3 thoughts on “Futuurit ja indeksisijoittaminen

  1. Olemme nyt huomanneet, että

    Olemme nyt huomanneet, että markkinoilla toimii ladder-periaate ja se on sellainen, että seuraavaan futuuriin voidaan rollata varsin saumattomasti. Koska futuureja voidaan myös shortata aivan yhtä hyvin kuin ostaa pitkäksi, niin aika-arvon sulaessa raha tulee shorttarin taskuun vaikka kurssit olisivat paikollaan ja se raha tulee vastakkaisen näkemyksen omaavan taskusta. Tämä johtuu vain siitä, että riskittömästi markkinat eivät mielellään anna riskittömän koron ylittämiä tuottoja. Samalla riskitasolla markkinat haluavat antaa saman tuoton, muutenhan isompaa riskiä ei haluttaisi ottaa. Tämä sama periaate pätee myös spot-hinnan ja futuurihinnan välillä. Short-strategiat olivat suosittuja 1980-luvulla, koska korot olivat korkealla ja aika-arvo myös korkea. Nyt niissä ei ole niin paljon ideaa, koska inflaatio on korkeampi kuin korkotaso. Joudut voittamaan shortatessa kaksi vastustajaa:

    1. Alle inflaation oleva korkotason
    2. Osakkeiden luonnollisen nousuvoiman

    Tällä systeemillä voimme varsin helposti tehdä vivutetun, vivuttamattoman tai bear osakeindeksisalkun. Futuuri itsessään ei maksa mitään, se on sopimus mitä tarjotaan pörssissä. Jotta pörssissä toimivat ihmiset voisivat olla varmoja, jotta pystyt täyttämään velvollisuutesi sinulla täytyy olla talletettuna omaisuutta välittäjän tilille. Jokaiselle sopimukselle on laskettu erilainen marginaalivaatimus, tämä kuvastaa futuurisopimuksen suurinta mahdollista liikettä yhden päivän sisällä. Koska tilanteet vaihtelevat pörsseissä marginaalivaatimuksia saatetaan nostaa tai laskea. Juuri nyt tyypillinen dax-futuurin marginaalivaatimus on noin 12 000 jolla voit ottaa 152 000 euron näkemyksen DAX-indeksiin (yli 10 kertainen vipu). Meklari ja pörssi ottaa tyypillisesti pienen palkkion (noin 10 euroa) kun ostat vaikka DAX-futuurin. Tämä 12 000 euron marginaali vastaa noin 8 % liikettä indeksissä. Koska kyseessä on vakuus, niin valtaosa välittäjistä hyväksyy vakuudeksi korkosijoituksia tai osakkeita. Parhaat AAA-luokan korkosijoitukset voidaan hyväksyä 100 % asti vakuudeksi ja hyvät osakkeet tyypillisesti 75%:sti vakuudeksi. Kysele asiasta oman välittäjäsi kanssa. Jos saat jostakin AAA-luokan sijoituksesta yli 1,2 % vuotuista tuottoa voit päästä negatiiviseen hallinnointipalkkioon. Ja voit helposti säädellä sijoituksen suuntaa tai vivutusta.

    Kuten edellä sanoin kaikki futuurit eivät ole noin arvokkaita kuin DAX. Esimerkiksi CAC-indeksi (Ranskan) vakuusvaatimus on 2800 ja nimellisarvo on 32 000 euroa. Huomaa, että eri indekseissä on erilainen osinkojen käsittely. On mahdollista veikata myös esim. korkoja (Saksan valtion, Italian valtion, Sveitsin valtion jne.), tai jopa 3kk euribor korkoja. Futuurit mahdollistavat joustavan ja varsin yksinkertaisen tavan tehostaa, suojata tai hallita salkkuaan. On myös mahdollista suojata omaa lainasalkkuaan.

    1. Jeps, kiitos seikkaperäisestä

      Jeps, kiitos seikkaperäisestä artikkelista..

      * "Koska futuurien aikaero on 3 kuukautta niin voimme laskea koron mikä näistä tulee, se on 0,29%/3 kk eli 1,2 %/vuosi."

      Ilmeisesti 0.29 % = (pitemmän futuurin hinta – lyhyemmän futuurin hinta) / lyhyemmän futuurin hinta

      * "Jos saat jostakin AAA-luokan sijoituksesta yli 1,2 % vuotuista tuottoa voit päästä negatiiviseen hallinnointipalkkioon."

      Toi 1,2 %:han pitäisi olla se riskitön tuotto eli hinta minkä joudut maksamaan siitä, että et maksa hyödykettä nyt vaan vasta futuurin erääntyessä.

      * Minkä välittäjän kautta suomalaiset pääsevät kätevimmin käsiksi futuureihin ?

       

       

      1. Futuurit

        Nykyään Internet aikakaudella välittäjällä ei ole kauheasti väliä, kunhan se on luotettava. Voit laittaa googleen vaikka: http://search.conduit.com/ResultsExt.aspx?ctid=CT2504091&SearchSource=3&q=online+future+broker. Sieltä alkaa välittäjiä löytymään. Yksi suurimpia on Interactive Brokers. Saxobank on myös aktivoitumassa Suomessa kun se osti etraden Ruotsin toiminnot. Liqvinet on ilmeisesti suomalainen. Vaadi täysi repertuaari futuureja ja halvalla. Yksityishenkilönä on syytä treidata ETA-alueella, välittäjä voi olla missä vaan. Nämä suomalaiset haluavat ylirahastaa warranteilla jms.

         

Comments are closed.

Related Posts