Garmin
Katselin tässä hieman Garmin nimistä yritystä ja siitä tuli mieleen ensin mieleen GPS ja ei se väärin ole.
Yrityksen markkinaosuudet eri segmenteissä on ollut jo vuosia varsin paikoillaan. Ei näy mitään suurta nousua.GPS yksin ei riitä enää mihinkään vaan siihen pitää lisätä paljon muuta toimintaa.
Yritys on selkeästi alisuoriutunut kesästä 2014 alkaen niin koko teknologiasektorille ja myös S&P 500 indeksiä vastaan. Yrityksen arvostustaso on laskenut, koska luullaan puhelinten syövän tuon liiketoiminnan Analyytikoiden konsensus vuodelle 2016 Garminin EPSiksi on 4,17 mikä antaa P/E luvuksi alle 9. Garminin USAn ulkoista tulosta painaa vahva ja edelleen vahvistuva dollari. EPS on ollut noin kolme viimevuosina. Yritys on antanut viimeaikoina tulosvaroituksia ja sen näkee kurssista.
Tuossa kuvassa tummalla sinisellä on arvioitu EPS, vaalealla sinisellä toteutunut ja viivalla yllätysprosentti. Yritys on alisuoriutunut viimeaikoina. yritys selittelee ongelmiaan heikentyvillä valuuttakursseilla suhteessa dollariin, mutta noissa on selittelyn makua, vaikka tottahan se on. Kun yritys alisuoriutuu tarpeeksi kauan ja sijoittajat ovat polttaneet siinä rahansa, niin odotuksia ei paljo onnistumiseen ladata.
Paikkatiedon hallinta, minkä tekijä Garmin on, tulee yhä tärkeämmäksi. Näin on vaikka perinteelliselle GPS laitteelle on tullut ilmaisia korvaajia puhelimiin.
Yritys ennakoi kolmannen neljänneksen tulosohjeistuksessa liikevaihdon olevan tänä vuonna noin 2,8 miljardia eli se olisi suunnilleen vuoden 2014 tasolla ja EPSin yritys arvio tänä vuonna olevan 2,25. Nuo arviot tuntuvat saavuteltavissa olevilta, koska yritys on kolmena neljänneksenä tienannut jo 1,78. Mutta ensi vuonna analyytikoiden yli neljän EPS tuntuu ylioptimiselta vaikka he odottavatkin uusilta tuotteilta kasvua.
Yritys pyrkii muuntautumaan kuntoilu ja päälle puettevan teknologian yritykseksi. He ilmoittavat suoraaan fokusoitavansa ilmailu, kuntoilu ja ulkoiluyritykseksi missä he näkevät kasvumahdollisuuksia. Tuo ilmailu on mielenkiintoinen drone-teknologian ilmeistyessä mikäli heillä on 3D-karttoja.
Yrityksellä on vahva tase ja positiivinen kassavirta, joten se tuo varmuutta muutoksien tekemiseen. Garminilla on 2,4 miljardia rahaa ja se tuottaa positiivista kassavirtaa noin 124 miljoonaa / vuosineljännes. Yrityksen markkina-arvo on noin 7,1 miljardia. Yritys maksaa nyt osinkoa 0,51 / 3 kuukautta eli osinkotuotto on 37,48 kurssilla 5,4%. Yrityksellä ei ole velkaa ja se pystyy hankkimaan yrityksiä niin halutessaan.
Tämän tyyppisen yrityksen tuotteita ei kannata kauhean tarkkaan edes katsoa. Tämän yrityksen analysoinnin tärkein asia on arvioida sen kykyä tuottaa tulevaisuudessa tuotteita, joilla se menestyy. Jakelu ja yrityksen tunnettavuus on varsin hyviä ja maailmanlaajuisia. Yrityksen kilpailukyky on segmentoitunut erilailla kuten Apple vaikka älykelloissa. Sen segmentti on vakavammat urheilijat ja kilpailija on lähinnä Fitbit.
Fitbit on enemmän yhden tuotteen ja segmentin yritys, joten siinä on liikaa riskiä minun makuuni. Fitbit kasvaa noin 300% vuodessa ja se on vielä puolet pienempi kuin Garmin. Fitbitin markkina-arvo 5,7 mrd ja sen arvostus on kovasta kasvusta johtuen huomattavasti Garminia kovempi. Fitbitillä on voinut tehdä hurjan voiton tai tappion riippuen ostohetkestä.
Garmin ostaa osakkeitaan osingon lisäksi. Vuonna 2010 osakkeita oli noin 200 miljoonaa ja nyt niitä on 190,3 miljoonaa. Garminin osinkotuotto on noin 7%/vuodessa mikä on erittäin houkutteleva taso yritykseltä millä on kasvupotentiaalia, tuloksentekokykyä ja tase on kunnossa. Yrityksen ongelma on hieman nuukahtunut olemus, mutta jos piristyy ja saa jonkun hypetuotteen markkinoille, niin kurssinousu on varma. Monta jossia, mutta sellaista sijittaminen on.
Garmin
Garmin on selvinnyt kohtuullisesti tässä myllerryksessä. Fitbittiä on lyöty todella kovaa kuten myös samantyyppistä yhden tuotteen firmaa GoProta. Onko noita lyöty liikaa vai myydäänkö ne johonkin? Se vaatii lisätutkimusta.
FitBit on laskenut kirjoittamishetkestä liki 50% ja Garmin on pysynyt liki paikoillaan.
Garminin osavuosikatsaus
Garmin antoi markkinoita tyydyttävän osavuosikatsauksen ja kurssi nousi yli 16%. Garmin päivitti myös eri segmenttiensä näkemyksiä:
Fitness
2016 Outlook •
Revenue growth of ~10%
• Growth driven by introduction of new products and product categories
• Further penetration of fitness markets with innovative products serving a broad range of consumers from recreational participants to high-performance athletes
Outdoor
2016 Outlook
• Revenue growth of ~10% including the impact from acquisitions
• Delorme and PulsedLight open new market opportunities
• Continue to capitalize on wearables with fēnix 3 HR
• Announced new golf products including the Approach S20, Approach G10 and TruSwing
Aviation
• Revenue growth of ~5%
• Supporting numerous OEM partners in the completion of aircraft/helicopter certifications and system enhancements
• Capitalize on market share gains and aftermarket opportunities
Marine
2016 Outlook
• Revenue growth of ~10% building on
current momentum and market share
gains
• Continued product introductions
focused on innovations in sonar, radar
auto pilot
Auto 2016 Outlook
• Revenue decline of ~15% due to PND industry declines and reduced deferred revenue contribution
• Reclassifying action camera into Auto to better align resources o
En tee positiolleni nyt mitään. Se on hiukan plussalle huolimatta markkinoiden voimakkaasta laskusta.
Garminin 1. neljännes
Näyttää siltä, että Garmin on päässyt kasvuun:
1st Quarter Financial Review •
Consolidated revenue of $624 million, up 7%
• Outdoor, fitness, aviation and marine segments combined grew 17% and contributed 69% of total revenue
• Gross and operating margin of 54.5% and 16.6%, respectively
• GAAP and pro forma EPS of $0.46 and $0.49,respectively
• Maintaining 2016 guidance
Kurssi on yli 3% nousussa
http://finance.yahoo.com/echarts?s=GRMN+Interactive#{“range”:”6mo”,”allowChartStacking”:true}