Hallitus ei sitten ”yllättäen” eronnutkaan

Kevyttä

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin lähinnä kait päätettiin siitä, että menoja lisätään, veroja korotetaan, työllisyystoimia ei pahemmin tehdä ja turpeen polttaminen jatkuu. Niin, ja lisäksi hallitus siis jatkaa.

Ikävintä on kuitenkin se, että Oscar-palkinnot ennätettiin jo jakaa. Suomessa olisi ollut vahvat ehdokkaat ainakin seuraaviin kategorioihin:

  • Paras alkuperäinen käsikirjoitus (jo tammikuussa)
  • Paras ohjaus
  • Paras lavastus
  • Paras naispääosa (Saarikko)
  • Paras miessivuosa (Vanhanen)

Juuri sen verran olen äidinkieltä lukiossa opettanut (yhden vuoden), että jaksan ihmetellä politiikan sanaston köyhyyttä. Hoetaan jostain ”puoliväliriihestä”. Riihessä kuivattiin viljaa ja mitään ”puoliväliriihtä” ei ole ollut koskaan olemassakaan. Kuvaannollisen ilmaisun tulisi jotenkin liittyä abstraktimpaan. Viljan kuivaus ei liity mitenkään hallituksen pyrkimykseen arvioida vaalikauden puolivälissä hallitusohjelmassa pysymistä, siis sitä, missä selvästikin on paljolti epäonnistuttu.

Onneksi kv. lääketeollisuus on sen sijaan toiminut hyvin, omistan muuten ihan kohtalaisesti sen osakkeita. Ainakin yhden annoksen koronarokotetta on saanut jo 1,6 miljoonaa suomalaista ja ampulleja tulee maahan tällä hetkellä aika vauhtia. Eiköhän me ainakin tämä epidemia handlata. Tästä pos. kehityksestä media on ollut melko hiljaa, huonot uutiset myyvät selvästikin paremmin. Ilmatkin lämpenevät varmaankin  – viimeistään kesäkuussa…

Glada vappen, bara vatten hela natten (eller inte…).

3 thoughts on “Hallitus ei sitten ”yllättäen” eronnutkaan”

  1. jv
    maalaiskepulaissaarikkoshowhan se oli, joten kyllä siihen riihi hyvin sopiva sanavalinta on.

  2. Hallitus ei eronnut. Ilmeisesti persupelko oli suuri, kuten esim. Vapaavuorikin mainitsi. Tehdään hätäisiä ratkaisuja hallituksen koossa pitämiseksi. En voi mitään; joudun seuraamaan tätä sirkusta sivusta.

    1. Toistan mielipiteeni että maasta ollaan tekemässä sosialistista; joko tahallaan tai vahingossa.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt