Helsingin Yliopisto on noussut maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon

Helsingin yliopisto on noussut sijoille yliopistojen mainekyselyssä maailman sadan parhaan yliopiston listalle. Se pääsi sijoille 81–90. Mainearvio perustuu arvostetun Times Higher Education -lehden enlanninkielisille asiantuntijoille tekemään mielipidekyselyyn. Kyselyssä vastaajia pyydetään nimeämään maailman parhaat yliopistot opetuksen ja tutkimuksen aloilta.

Rehtori Jukka Kola on erittäin tyytyväinen.
–Muiden kuin englanninkielisten yliopistojen on vaikea päästä tälle listalle. Sijoittuminen sadan parhaan joukkoon on tärkeää tulevankin menestyksen kannalta, sillä maineeltaan arvostettuihin yliopistoihin hakeutuu parhaita tutkijoita ja opiskelijoita.

Times Higher Education julkaisee vain sadan parhaan yliopiston nimet. Lehden tutkimus on kansainvälisistä yliopistojen mainetutkimuksista arvostetuin ja luotetuin.

Pohjolasta mukana kolme yliopistoa

Mainelistan kärjessä tänäkin vuonna on yhdysvaltalainen Harvardin yliopisto. Seuraaville sijoille ovat nousseet brittiläiset Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Pohjoismaista listalle nousi Helsingin yliopiston lisäksi Uppsalan yliopisto sijoille 81-90. Karoliininen instituutti kohosi nyt sijalle 45.

Kyselyyn vastaajia on vuosittain yli 10 000 yli 140 maasta. Vastaajien valinnalla pyritään takaamaan tulosten luotettavuus sekä maantieteellinen ja tieteenaloittain edustavuus. Vastaajilla on keskimäärin 18 vuoden tutkijanura takanaan.

Helsingin yliopisto on menestynyt suomalaisyliopistoista parhaiten myös muissa yliopistovertailuissa, kuten Shanghai- ja QS-rankingeissa.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka