Huippuyhtiöt

Päivitin seurantani huippuyhtiöistä. Kysymys on yhtiöistä, jotka ovat kasvattaneet osinkoaan eniten pitkällä aikavälillä. Otin tähän mukaan vain seurannassani olevat suomalaiset yhtiöt.

Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset, joissa osingon kasvuvauhti ylittää kurssin kasvuvauhdin.

http://sinisaariconsulting.com/huippuyhtiot.pdf

 

2 thoughts on “Huippuyhtiöt”

  1. Korjaus

    Tarkistin Nokian Renkaat tulosvaroituksen jälkeen. Minulla oli liian optimistiset luvut tälle vuodelle. Korjauksen jälkeen putosi sijalle 4. Samoin tarkennuksena se, että tässä seurannassa on mukana myös vuoden 2014 ennuste toteutuneiden 2005-2013 lukujen lisäksi.

    Tässä korjattu seuranta:

    http://sinisaariconsulting.com/huippuyhtiot.pdf

     

     

     

  2. Kiitos, noin vähän

    Kiitos, noin vähän ajattelinkin. Mukana ollaan.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen