Hyvät ajat palaavat sijoittajille kenties jo ensi vuonna

Sijoittaminen Talous

Piksu Toimitus tutki USA markkinoiden perusteella paljonko osakkeet yleensä laskevat tämän tyyppisissä tilanteissa. Näyttäisi siltä, että osakkeiden reaaliarvot putoavat vielä 10-30%, jos historia toistaa itseään.

Oheisessa kuvassa on USA:n osakkeille laskettu ns Shiller p/e sekä USA:n 3kk valtionlainojen korkotaso. Shiller p/e kertoo sen mikä on pörssiarvon suhde viimeisen 10v keskimääräisiin tuloksiin. Shiller p/e saa tällä hetkellä arvon 29, joka tarkoittaa sitä että yritykset tuottavat pörssiarvolleen noin 3,4 % tuottoa. Osakkeiden antama tuotto on nykyistä 5% korkotasoa pienempää ja osakkeet ovat näin laskien kalliin puoleisia. Laskuvaraa siis on vielä jäljellä vaikka arvot ovatkin inflaation myötä sulaneet.

Osakkeiden tulostuotto saattaa nousta korkotason kanssa samaan suuruusluokkaan

Nykyisen kaltainen tilanne koettiin vuosina 2007-2009. Valtionlainojen korot nousivat silloinkin 5% tasolle laskeakseen sieltä sitten nollatasolle vuonna 2009. Osakkeiden arvostustasot putosivat vuonna 2009 Shiller p/e tasolle 20, joka tarkoittaa noin 5% tulostuottoa pörssiarvolle.  Jos historia toistaa itseään niin osakkeilta edellytetään tälläkin kertaa jossakin vaiheessa tuota 5% tasoista tulostuottoa pörssiin sijoitetulle pääomalle. Kuulostaa kohtuulliselta, kun korkotuotto on 5% tasolla. Tämä tarkoittaisi sitä, että pörssiarvojen pitäisi sulaa reaalisesti vielä noin 25%, että tuohon päästään.

Voisivatko tulokset lähteä nousuun sen takia, että yritykset tekevät parempaa tulosta? Ei . Tulokset eivät parane kun talous yskii ja yritysten korkomenot kasvavat. Sijoitusarvojen sulaminen on perusskenaario jolla parempiin prosentuaalisiin tuottoihin päästään.

Hyvät ajat palaavat kenties jo ensi vuonna

Osakkeiden arvot ovat yleensä pohjilla sitten kun työvoimaa on paljon tarjolla, palkat eivät enää nouse, työttömyyttä on kohtuullisesti ja keskuspankit estävät taantumaa syvenemästä laskemalla korkotasoa. Tämä hetki saavutetaan kenties ensi vuoden aikana. Osakkeet ovat silloin edullisia ja sijoittajalle aukeavat onnen päivät. Hyvät ajat palaavat.

 

Lisää tietoa: 

One thought on “Hyvät ajat palaavat sijoittajille kenties jo ensi vuonna

  1. Täällä on kaksi artikkelia jotka käsittelevät samaa aihetta, eli paljonko USA markkinat ovat yliarvostettuja ja paljonko on vielä laskuvaraa:
    https://www.advisorperspectives.com/dshort/updates/2023/05/02/is-the-market-still-overvalued
    https://www.advisorperspectives.com/dshort/updates/2023/05/03/buffett-valuation-indicator-april-2023-update

    Nämä päätyvät suurempaan laskuvaraan kuin artikkelin esittämä 10-30%. Itse pidän Piksu artikkelin esittämää käsittelytapaa parempana kuin nämä kaksi advisors perspective julkaisemaa arviota. Uskon, että selvitään Piksu artikkelin hahmottelmaalla 10-30% reaalisella kurssilaskulla. Ja jos hyvin käy niin riittää että inflaatio laukkaa ja syö sijoittajan reaaliarvoa niin paljon ettei varsinaista nimellistä kurssilaskua edes paljon tarvita.

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen