WWI jälkeen elämä oli anarkiaa ja myllerystä täynnä. Italian sotamenestys oli huono heidän ollessa häviävällä puolella. Myllerryksessä nousi eräänlainen koomiikko sosialistilehden päätoimittaja (Mussolini) valtaan joka ylpeili kymmenillä lapsillaan.  Silloinkin pelättiin sosialistista vallankumousta ja saatiin valtaan fasistinen puolue.

WWII oli vielä ensimmäistä maailmansotaa tuhoisampi Italialle ja teollisuus sekä sotajoukot tuhottiin. Sodan jälkeen Italiaa hallitsi Kristillisdemokraattinen puolue pitkälle kommunismin pelossa. Vasemmistolaisia ei päästetty valtaan huolimatta vaalituloksista tähän oli ansionsa myös USA:lla politiikalla. Surullinen ja opettava tapaus oli Aldo Moron surma (1978) minkä syynä oli lienee solidarisuusliittoon (yhteistyöhön kommunistisen puolueen kanssa) pyrkimysi. Italiassa on ollut pitkään vahva kommunistinen puolue ja siksi Fiat sai tehdä tehtaan Ladalle. Italian kommunistinen puolue oli suurin läntisen Euroopan kommistinen puolue. Unkarin kansannousun jälkeen Italian kommunistit loitontuivat Neuvostoliitosta.  Yhden puolueen, pitkälle jonkun pelkäämisen vuoksi, oleva valta pitkälle korruptoi Italian myös ylhäältä päin. Samantyyppistä ulkopoliittista pelkoa oli myös Suomessa tosin Kokoomuksen suuntaan.

Sodan jälkeisen, kylmän sodan ajan, Italian politiikan kantava voima on ollut krisllisdemokraattien valta ja kommunistien pitäminen pois vallasta. Ihmiset ovat aina olleet turhautuneita politiikkaan josta on paljon taiteellista (näytelmät, oopperat) näyttöjä. Italialaiset ovat useasti hakeneet suurta pelastajaa politiikan ulkopuolelta. Nytten 1990-luvun alussa politiikan ulkopuolelta, vapaamuurareitten sisältä,  tuli hahmo joka tuntui luotettavalta. Tämä henkilö oli S. Berlusconi, rakennusmiljonääri. Italian koruptoituneessa poliittisessa järjestelmässä kaikkeen epärehelisyyteen kyllästyneet ihmsiet valitsivat SB:n valtaan. Seuraukset ovat lähihistoriaa, mutta Silvio otti näyttävän tehokkaasti haltuunsa TV-maailman. Nyt vaalien jälkeen uudet ihmiset ihmiset poliittisen elämän ulkopuolelta nousevat mahdollisesti valtaan.

Italialaiset tykkäävät tarinankertojista, ketkäpä eivät tykkäisi? Italian politiikka on tuollaista hassuttelua kivaa jutustelua, ei niin vakavaa. Hehän pitävät totuutta niin pyhänä asiana etteivät kuluta sitä lainkaan. Italia ei ole kasvanut samaan normiin kuin muut Eurooppalaiset maat. Periaatteessa Italia on vanha maa, mutta kansallisuutena se on suunnilleen samanikäinen Suomen kanssa. Koko maa synnytettiin poliittisten vehkeilyjen kautta ja kansainvälisen seikkailijan Garibaldin pelailulla. Aika velikultia, kivan erilaisia. Italia on jotenkin toista maata. Sen liikennettä, aikakäsitystä, viinin juontia ja naisia on aina pidetty erikoisena. Ainakin Suomessa tai ainakin lapsuudessani omassa elinpiirissäni. Italia on iso maa, joka ei ole kansallisvaltio. Se koostuu alueista, etujärjestöistä, tarinoista ei Italia ole koskaan yhdeksi tullut eikä tule.