Omat Rahat Katsaus: Kaikki Osakkeissa

 

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

 

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +6.7%,  alusta (27-05-2010) +40.4% 

Yleistä

Salkun arvo kehittyi helmikuussa loistavasti, yli 4%. Suuri osa tästä johtuu euron heikkenemisestä, joka on 4% luokkaa mm. jeniä ja taala vastaan. Euroa heikentävät mm. Italian vaalitulokset ja yhä selkemmät osoitukset siitä että "säästämällä talous nousuun" – politiikalla ei kasvua saada aikaan. Sensijaan markkinat sivuttivat kolmannen jatko-osan USA:n valtion talouskriisistä lähes olankohautuksella.

Eniten minua eivät tällä hetkellä huolestuta akuutit kriisit, vaan se että osakkeiden arvonnousu on jatkunut jo melko pitkään. Oman salkun p/e-luku on noussut jo yli 10, mikä on pari pykälää korkeampi kuin parhaina aikoina. Voiko enää puhua arvo-osakesalkusta muuten kuin suhteellisesti? On selvää että en enää ota lisää vipua johdannaisilla. Pikemminkin voisi harkita covered call-strategiaa, jossa myydään mahdollisimman hyvin osakesalkun koostumusta kuuvaaavia indeksi-osto-optioita. Eli toisin sanoen myydään mahdollisuus suurelle pörssinousulle.

Mutta mitäpä muutakaan voisitoisaalta ottaa osakkeiden tilalle, kun velkapaperien tuoto ovat nollan ja naurettavan välillä?

Salkkutapahtumat:

Helmikuussa myytiin pois käytännössä kaikki velkapaperit. Tilalle otettiin brittiläisiä osakkeita.Kun tuotot alkavat olla jopa kehittyvien maiden valtionlainoissa 3…4% on aika vetää johtopäätökset ja kotiuttaa voitot.

Tärkeimmät osakeindeksit (futuurit): FESX (Eurostoxx 50), ESC (S&P 500), HSI (HangSeng) ja JTI (Topix). Lähde Saxo Bank.

Vain Japanissa pörssi-indeksit jatkoivat selvää nousua. Euroopassa kurssit laskivat.  Koska nyt pidän euron vahvistumista suurena riskinä salkun arvolle otin käyttöön laajemman valuuttasuojauksen EURUSD osto-option muodossa (kuukauden juoksuaika ATM). Kustannus tuntuu kokemani riskitasoon verrattuna pieneltä.

Uusina salkkuun:

Hargreaves servicesHiiltä kaivoksista ja kauppatavarana, erilaiset teollisuuslaitosten palvelut sekä bulkkitavaran kuljetuksia, pääpaino UK. Joitakin ongelmia on, varsinkin kaivosten kohdalla, mutta vastapainoksi hinta kohdallaan. EPS on kasvanut 32% viiden vuoden yli.

H&T group. Brittiläinen panttilainaamo- ja kullanostoketju. Rahaa muiden hädästä – yleensä tuottava sijoitus? Kasvu 67% viiden vuoden tasolla. Vahva kassavirta ja kasvava osinko.

Hogg Robinson.Mailmanlaajuisesti toimiva yritysten matkustuspalveluja ja kulunhallintaratkaisuja tuottava yritys. Riskinä on kasvava itsepalvelu ja bisnesmatkailun siirtyminen halpalentoihin yms. Toisaalta arvostustaso on kohtuullinen, kassavirta on vahva ja kansainvälinen toiminta vähentää riskejä.o

Lisätty: Konami, Marubeni, Olam

Osingot: Intel, Olin, Shell, Diebold
Myyty: MIchelin, Aberdeen Asia Pacific debt, Wisdom Tree Emerging Market debt.
 
Salkun Nousijat (1 kk): Lagercranz Group (+27.5%), Bakkafrost (+19.3%), Hargreaves services (+14.8%), Intrum Justitia (+14.3%)
Salkun Laskijat (1 kk): BNP Paribas (-9.4%), DelClima(-5.0%), ICBC(-4.8%)

 

One thought on “Omat Rahat Katsaus: Kaikki Osakkeissa

  1. Ikuisen nollan imperiumeista

    Lienette oikeassa siinä, ettei ole juuri mitään muutakaan kuin ehkä käteinen ja osakkeet, mihin voinee sijoittaa. Itse olen yrittänyt pähkäillä lähinnä sitä, josko Yhdysvallat toipuu, ja missä vaiheessa tämä toipuminen saa konsensuksen taakseen. Ongelma ei vielä poistu silloin yksiselitteisesti. Velkapaperien korot kun voivat nousta joko rauhallisesti, mikä lienee hyvä asia osakkeillekin, tai sitten suurten laumojen lähtiessä kaikki pelaamaan palloa samaan maaliin voi velkapapereihin tulla koviakin myyntiaaltoja. Tämä puolestaan voi aiheuttaa koviakin ongelmia monille valtioille, joilla on sen kansalaisia ja yrityksiä myöden kosolti velkaa. Rullatessa roiskuu.

    Tämä analyysi lienee omiaan valottamaan tilannetta. Olen aiemmin pitänyt ongelmallisena Yhdysvaltain toipumista, koska sieltä "tarttuu" korkeampi korkotaso myös Eurooppaan. Ongelma syntyy silloin, jos Eurooppa ei ole omalta osaltaan valmis tällaiseen muutokseen.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Lisäsin kaksi uutta välilehteä:

EVA, laskee pääomien tuottojen lisäksi tunnusluvun EVAMargin. Laskukaava löytyy Info-välilehdeltä. Lisätietoja tästä kaavasta

https://www.mckinsey.com/business-functions/strategy-and-corporate-finance/our-insights/comparing-performance-when-invested-capital-is-low#

Earnings_Season, yhteenveto tuloskaudesta.

 

 

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com