Jorma Ollilan kepeät muistot
Jorma Ollila – Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys. Otava, Keuruu 2013.
Ollilan muistelmat on Piksussa arvioitu jo kertaalleen, mutta käsittelen muistelmakirjallisuuden alaa hiukan yleisemmällä tasolla.
Aiempina vuosikymmeninä oli tapana, että muistelmat kirjoitettiin vasta aktiivisen työelämän päätyttyä, kun oli riittävästi aikaa kirjan kirjoittamiseen. Urheilijat ja muut julkkikset ovat tosin viime vuosina kirjoituttaneet toimittajilla keveitä muisteluja, mutta Ollilan tasoisen henkilön ratkaisu on erikoinen. Hän aloitti muistelmien kirjoittamisen jo 2000-luvun alussa, vaikka oli tiukasti kiinni Nokiassa ja monissa muissakin tehtävissä.
Kaikkien muistelmien ongelmana ovat ne vuodet, jolloin henkilö on ollut merkittävässä asemassa. Perusteluja ja puolusteluja omille ratkaisuille riittää. Itse pidän muistelmissa yleensä parhaana osana aikaa ennen julkisuutta. Vähemmän tunnetut muistelijan lapsuuskodin arvot, opintojen antamat vaikutteet ja työvuosien alussa tehdyt valinnat pystytään tavallisesti kertomaan ilman suurempia selittelyjä ja ne tuovat usein arvokasta taustatietoa muuten tunnetusta henkilöstä. Juuri näistä taustoista jokainen ihmisen keski-iässä ponnistaa siihen asemaan, johon lopulta päätyy.
Kun Ollilan muistelmien teko on pitänyt niveltää osaksi hänen kiireistä aikatauluaan eikä toimittaja Saukkomaalta ole näyttänyt apua heruvan, koko kirja on sen kertaamista, mitä Ollilasta jo valmiiksi tiedettiin. Hänen varhaisemmat vaiheensa Atlantic Collegessa ja suomalaisessa opiskelijapolitiikassa samoin kuin Citibankissa ovat kaikki julkisuudesta ennestään kovin tuttuja asioita.
Pintapuolinen tyyli jatkuu myös Nokian keskeisten vaiheitten osalta. On kovin vaikea ymmärtää, miksi 11.9.2001 terrori-iskuista on kirjaan varattu kokonainen luku, vaikka aihe varmasti on muutenkin tuttu lukijoille.
Kirjan tekstissä ja kuvituksessa suomalaiset ja ulkomaiset valtiomiehet vilahtelevat taajaan, mutta heidän roolinsa kertomuksessa jää hämäräksi. Mikä oli Nelson Mandelan merkitys kännykkäbisnekselle? Jos sitä ei ole, kyseessä on name-dropping.
Nokian omasta henkilöstöstä mainitaan vain ”dream team”. Vaille pohdintaa jää, ketkä olivat ne henkilöt, heidän panoksensa ja pyrkimyksensä, jotka valmistelivat esityksiä johtoryhmän jäsenille. Erityisen syvällistä kuvaa ei anneta edes Bill Gatesista. Tämä neroksikin joskus tituleerattu herra karjui Ollilalle varttitunnin asiasta, jossa vihan kohteena oli Ericsson. Onneksi sentään maanosa meni oikein.
Yksi ani harvoista asioista, johon kirjassa edes hivenen on yritetty paneutua, on Nokian matriisiorganisaatio. Vähintään kirjan kaksi nimeltä mainittua toimittajaa (Saukkomaan lisäksi Tuukka Hetemäki) ja Otava olisivat saaneet puuttua s. 415 olevaan virkkeeseen: ”Ehkä minäkään [Ollila] en kyennyt toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla uudessa organisaatiossa…” Ehkä? Herra paratkoon, CEO:n asema ja vastuu yrityksensä organisaatiossa on aivan varmasti kattavuudeltaan jotain aivan muuta kuin ”ehkä”.
Allekirjoitan Ari Hakkaraisen näkemyksen, ettei kirja sisällä paljoakaan uutta tietoa. Toisaalta Ollilan asema Suomen taloushistoriassa on ollut niin merkittävä, että hänestä tullaan varmasti kirjoittamaan muitakin kirjoja. Niissä tapahtumien syy- ja seuraussuhteita tultaneen pohtimaan tarkemmin kuin kertomalla "Nelson Mandelan kuunnelleen mielellään yritysjohtajia".
Paras osa kaunokirjallisuudestamme kuvaa karman lakia
Olen joutunut nyt keski-iässä pohtimaan noita mainitsemiasi asioita. Miten lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet siihen miten pärjäsin työelämässä ja muutenkin? Sitä ei silloin nuorempana tullut miettineeksi noita asioita. Toimin toteuttaen sitä minuutta, joka minulla oli. Nyt myöhemmin tulee katsoneeksi taapäin ja kaikki asettuu ikään kuin loogiseen järjestykseen ja kohtaloksi, karmaksi, joka aika pitkälle määräsi elämääni.
Suuri osa kaunokirjallisuudesta kuvaa karman lakia
Te kirjailija, sinä mukaan luettuna, olette kiinnostuneita karman laeista ja suuri osa kaunokirjallisuuden teoksista on kirjoitettu kuvaamaan karman lakia – sitä miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät ja sitä mitkä lainalaisuudet ovat siihen johtaneet. Noista kauniista kirjoista on apua. Ne harvoin pystyvät muuttamaan karman lakia kenenkään kohdalla, mutta niiden avulla voi löytää hyväksynnän ja anteeksiannon. Voi jälkeenpäin antaa anteeksi itselleen siitä miksi minä olen pärjännyt ja toiminut niin kuin olen toiminut.
Kaipasit kuvausta Jorma Ollilaa ohjanneesta karman laista. Mutta kirja on pinnallinen ja kertoo vain Jorma Ollilan julkisista tehtävistä, opiskelusaavutuksista ja sitä miten ne auttoivat häntä eteenpäin. Tuokin on erään tason karman lain kuvausta ja minä sain niistäkin jotain irti, vaikka tuo Jorma Ollilan kirja olikin niin kovasti pinnallinen. Ja olisiko tuolta kirjalta voinut enempää odottaa? Jorma Ollila on ollut parhaimmillaan analysoidessaan yritysten taseita ja strategioita. En usko että hän nousee parhaiden kirjailijoiden tasolle kun haetaan kykyä analysoida ihmisen kehityspolkuun oleellisesti vaikuttaneita psykologisia tekijöitä – karman lakia.
Kirjallisuuden lajeista
Kun ns. kehitysromaanit menivät pois muodista, niiden aseman ottivat elämäkerrat (siis muitten kirjoittamat biografiat) ja muistelmat eli autobiografiat. Voi olla, ettei Ollilasta ole kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi, mutta hiukan toteunutta analyyttisempään esitykseen voisi kuitenkin pyrkiä.
Olen lukenut julmetun määrän kenraalien yms. kirjoittamia ja heistä tehtyjä elämäkertoja. Niinkin ärjy mies kuin tämä herra http://en.wikipedia.org/wiki/Norman_Schwarzkopf,_Jr. on itse kertonut äitinsä alkoholismista. Tästä amiraalista http://en.wikipedia.org/wiki/Marc_Mitscher muut ovat antaneet aika persoonallisen kuvan. Mitscher ei ylipäänsä puhunut juuri mitään ja jos jotain piti sanoa, ääntä hänestä ei lähtenyt juuri lainkaan sairauden takia, vaan esik.päällikön piti lukea huulilta. Näillä eväillä Mitscher komensi jopa yli 15 lentotukialusta ja niitten ehkä sataa saattoalusta ja yli tuhatta lentokonetta.
Vähemmilläkin anekdooteilla ammattisotilaitten elämästä syntyy kuva heidän ns. doktriininsa kehityksestä. Mistä Ollila sai varhaisimmat vaikutteet keskittää silloinen monialakonserni yhdelle uudelle toimialalle, on jäänyt minulle epäselväksi. Ja kyseessä on sentään koko Suomen historiassa merkittävästä asiasta.
… ja historiankirjoituksesta
Lisään vielä yhden asian. Suomen virallinen sotahistoria -39-45 kattaa 21 nidettä (jatkosota kahteen kertaan). Tyyli on tällainen: JR 13 oli 13.3. -43 klo 13 pisteessä 313. Mihin aseisiin (pystykorviin, kp:hen, kk:oon, pst:een vai tykistöön) tulisuunnitelma nojasi, jää epäselväksi. Miten kuljetukset tehtiin (VR vai maantie), jää epäselväksi. Jopa tappiot aluksi piilotettiin tämän 11 osaisen järkäleen yhden osan liitteeseen http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=933272 . Anglosaksinen virallinen sotahistoria sisältää ehkä suorempaa propagandaa, mutta kyllä se on myös elävämpää. Menneisyyttä ei pitäisi tarkastella siten, kuka oli syypää mahdollisiin virheisiin, mutta syyt ja seuraukset pitäisi tiedostaa.
Ahde
jv
Rahasta, rahasta! Kaikki hedemäpelin voitot omaan kuppiin jo elinaikana nautittavaksi.
Etkös tuota Jorman taktiikkaa jo ymmärrä.
Itse pidän muistelmissa yleensä parhaana osana aikaa ennen julkisuutta", kirjoitat. Kuin myös.
Siksi käsittelemäni sähkömiehen muitelmat* hakannevat Jorman. Matin lapsuushan oli melkoista vastuunkantoa ja punnerrusta puutteen alla milte kuin ihailemani KP:n. Menestymisen myötä tulee astuu itsekehu kuinhuomaamatta mukaan, mikä latistaa kohteensa 'lumon'.
*linkin teko ei tietenkään onnistunut, joten: City 9.11.2013 Sähkömies sai muutaman kunnon tällin
Matti Ahde….
… lienee myöhemmin "saanut" lähes kaikkea yli "puutteen". Ehkä vain arvostus jäi puuttumaan? ("Matin lapsuushan oli melkoista vastuunkantoa ja punnerrusta puutteen alla")