Julkisesti tuotetun tiedon ja median edelleenkäyttö vapautuu

Avoin data tarkoittaa julkisen sektorin toimijoiden keräämää, tuottamaa tai maksamaa tietoa, jota kuka tahansa voi vapaasti käyttää, muokata ja jakaa. Capgemini Consultingin tuoreen raportin mukaan Suomi kuuluu edelläkävijämaiden joukkoon.

YLE asiaohjelmien edelleenkäytön salliminen olisi tiedottamisen tehokkuuden kannalta järkevää

Raportti ei käsittele valtiollisen median (Suomassa YLE) tuottaman tiedon, kuten poliittisten ja tietotaidollisten asiaohjelmien edelleenkäytettävyyttä. Valtiollisen median julkisella rahoituksella tuottamia asiaohjelmien avoimen käytön salliminen muissa medioissa olisi tiedottamisen tehokkuuden kannalta järkevää, mutta sitä ei vielä tapahdu Suomessa eikä muissakaan Euroopan maissa.

Avoimen datan käyttö ja tuottaminen kasvavat vauhdilla

 Jo 81 prosentilla Euroopan maista on erityinen avoin data -politiikka, ja määrä on kasvanut reippaasti 69 prosentista (2015). Maat myös kehittävät dataportaalejaan niin, että niiden kypsyysaste on noussut vuodessa 42 prosentista 64 prosenttiin. Näin kertoo Capgemini Consultingin uusi raportti avoimen datan tilasta Euroopassa, ”Open Data Maturity in Europe 2016: Insights into the European state of play”.

 Vuonna 2016 EU28+-maista keskimäärin 57 prosenttia oli yltänyt avoimen datan täyteen käyttöönottoon, mikä oli 29 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.

 European Data Portal on koonnut yhteen kaikkien kansallisten portaalien datan marraskuusta 2015 alkaen. Siellä on nyt 600 000 aineistoa, yli 2,5 kertaa niin paljon kuin perustamishetkellä. Yli puolet EU28+-maista kuuluu nyt joko edelläkävijöihin tai nopeisiin kehittäjiin. Tämä tarkoittaa, että niillä on avoin data -politiikka kunnossa, edistynyt avoimen datan portaali ja selkeä strategia, jolla voi lisätä tietoisuutta avoimesta datasta.

 Suomi sijoittuu avoimen datan indeksillä mitattuna tutkimusjoukon viidenneksi edelläkävijämaiden joukkoon, johon kuuluvat myös Espanja, Ranska, Irlanti, Hollanti ja Itävalta. Suomi ylittää EU-keskiarvon niin avoimen datan politiikassa, käytössä kuin vaikutuksissakin.

 Monessa muussa maassa kehitys on kuitenkin Suomea nopeampaa. Esimerkiksi Luxemburgilla, Virolla ja Liettualla ei ollut avoimen datan portaalia vuonna 2015 ja tänä vuonna portaali oli jo täysin kypsä.

Keskimäärin portaalien kypsyysaste nousi 23 prosenttiyksikköä 64 prosenttiin, koska portaaleihin saatiin edistyneempiä ominaisuuksia kuten erilaisia dataformaatteja, latausmahdollisuuksia, entistä enemmän dataa ja käyttäjäliikennettä.

 ”Maat alkavat olla jo kypsässä vaiheessa siinä mielessä, että nopeasti saatavat hyödyt ovat realisoituneet, kun ne ovat julkistaneet saatavilla olevan riittävän laadukkaan datan. Nyt maat keskittävät myös enemmän ponnistuksia datan laadun parantamiseen ja datan saamiseen entistä enemmän koneluettavaan muotoon. Euroopan hallitukset heräävät siihen, että avoimella datalla voi kehittää kaikkea mahdollista kaupunkisuunnittelusta ja liikenteestä saasteiden vähentämiseen ja hätäpalveluihin. Monet julkisen hallinnon yksiköt kuitenkin edelleen varjelevat mustasukkaisesti dataansa kaupatakseen sitä, tai ovat salailevia ja välttävät jakamista. Kaikkien hallitusten on ymmärrettävä, että datan käyttökelpoisuus kasvaa eksponentiaalisesti, kun se jaetaan ja kaikki pääsevät käyttämään sitä”, sanoo EU:sta vastaava Capgeminin johtaja Dinand Tinholt.

 Avoimen datan hyötyihin kuuluvat hallinnon läpinäkyvyyden paraneminen sekä konkreettiset taloudelliset hyödyt kansalaisille ja liiketoiminnalle. Capgeminin vuonna 2015 julkaisema tutkimus arvioi avoimen datan suoraan tuottamien markkinoiden kooksi Euroopassa 325 miljardia euroa 2016–2020.

 Tähän liittyen Euroopan Unioni käynnisti European Data Portalin, joka kerää tietoa kunkin Euroopan maan tarjolle tuomasta datasta. Tällä hetkellä se kattaa 32 maata ja sisältää linkit 600 000 aineistoon. Capgemini Consulting johtaa European Data Portalin käyttöönottoa ja toimii yhdessä Open Data Instituten, Intrasoft Internationalin, Time.lexin, Sogetin, Southamptonin yliopiston, con terran ja Fraunhofer Fokusin kanssa.

Lisätietoa:

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten