Kansainväliset osakemarkkinat ovat edelleen laskusuunnassa

Sijoittaminen

Laaja amerikkalainen SP500 osakeindeksi on nyt painunut 200 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolelle ja karhumarkkinan voidaan katsoa olevan virallisesti käynnissä. Kohonneet korot tarjoavat nyt houkuttelevan vaihtoehdon osakkeille.

Karhumarkkina alkoi tavallaan jo pari vuotta sitten, vuoden 2022 alussa, jolloin kansainväliset osakemerkkinat saavuttivat toistaiseksi korkeimman lakipisteensä.  Vuoden 2023 alkupuolen vahava talouskasvu ja kulutuskysyntä kuitenkin yllättivät ja kansainväliset osakkeet lähtivät jonkinlaiseen väliaikaiseen nousuun kääntyäkseen taas viime kesän aikana laskuun ja nyt ollaan siinä tilanteessa että ollaan uudelleen laskusuunnassa.

Eikö karhumarkkina jo vihdoin pääty, alaspäin on tultu jo kohta pari vuotta ?  Laskumarkkinan päättyminen on yleensä ajoittunut laman keskelle, siihen vaiheeseen kun makrotalous näyttää synkältä ja keskuspankit ovat taantuman pelossa laskeneet korkotasoa. On vielä aikaista arvoida milloin tuo hetki koittaa.

Oheisen kuvan sp500 indeksi ja sen liukuva keskiarvo kuvaavat nimellisiä pörssiarvoja. Jos kuvassa olisi käytetty oikeaoppisia reaalisia, inflaatiokorjattuja arvoja olisi laskumarkkina jatkunut käytännössä yhtäjaksoisena vuoden 2022 alusta alkaen.

Tietojen lähde: Yahoo finance

 

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8